Jeffrey Hammond

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jeffrey Hammond vuonna 1973.

Jeffrey Hammond (30. heinäkuuta 1946, Blackpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on brittiläinen taiteilija ja Jethro Tullin entinen basisti. Tullin aikana hänet tunnettiin taiteilijanimellä Jeffrey Hammond-Hammond, joka tuli sisäpiirin vitsistä, sillä hänen äitinsä tyttönimi oli myös Hammond.

Hammond kävi samaa koulua kuin tulevat Tull-muusikot Ian Anderson, John Evan ja Barrie Barlow ja miehet perustivat ensimmäisen yhtyeensä The Bladesin, josta tuli myöhemmin The John Evan Band. Hammond soitti yhtyeessä jonkin aikaa bassoa, kunnes lähti opiskelemaan taidemaalausta.

1970 joulukuussa Glenn Cornickin erottua Jethro Tullista pyysi Ian Anderson vanhaa ystäväänsä Hammondia liittymään yhtyeeseen basistiksi. Hän ei ollut koskaan aiemmin soittanut bassoa saati muuta instrumenttia ammattimaisesti lukuun ottamatta The John Evan Bandia, joten tulevan Aqualung-albumin teko meni Hammondilta soittamista opetellessa Ian Andersonin näyttäessä soinnut kädestä pitäen. Jeffreysta tuli kuitenkin keskeinen hahmo ja ideoija Tullin lavashow'ssa ja albumien Thick as a Brick ja A Passion Play ulkoasut ja osin musiikki ja sanoituksetkin olivat Hammondin suunnitelemia. Hänet muistetaan myös erikoisista lava-asuistaan, mm. seepra-raitaisesta puvusta ja bassosta.

1975 Minstrel in the Gallery-albumin kiertueen jälkeen Hammond erosi yhtyeestä keskittyäkseen taidemaalaukseen, alaan jota hän oli opiskellut. Samalla hän jätti musiikkimaailman eikä ole soittanut missään yhteyksissä sen jälkeen.

  • Jethro Tull-kappaleet "A Song For Jeffrey", "Jeffrey Goes To Leicester Square" ja "For Michael Collins, Jeffrey And Me" ovat omistettu Hammondille
  • Hammond toimitti 1960- ja 1970-luvun taitteessa ilmestynyttä Jethro Tullin fan club-lehteä "Jeffrey's Journal"