Jeanine Deckers

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jeanne Paule Marie ”Jeanine” Deckers (17. lokakuuta 193329. maaliskuuta 1985) oli belgialainen laulaja, joka tuli tunnetuksi 1960-luvulla nimillä Soeur Sourire (’sisar hymy’) ja Laulavana nunna. Hänen ympäri maailmaa menestynyt hittikappaleensa oli vuonna 1963 julkaistu ”Dominique”, joka saavutti suosiota myös Suomessa vuonna 1964. Deckers asui tuolloin dominikaanisessa Fichermontin luostarissa, mutta lähti sieltä vuonna 1967 keskittyäkseen musiikilliseen uraansa. Hän ei kuitenkaan saavuttanut musiikkialalla enää mainittavaa menestystä ja unohtui vähitellen.

Deckers perusti kumppaninsa Annie Pécherin kanssa koulun autistisille lapsille, mutta vuonna 1982 heitä syytettiin veropetoksesta. Se vei heidät taloudellisiin vaikeuksiin, ja kun Deckersin paluuyritys musiikkiurallekin epäonnistui, he tekivät itsemurhan vuonna 1985.

Vuoden 1966 elokuva Laulava nunna (The Singing Nun) perustuu löyhästi Deckersin elämään. Elokuvan ohjasi Henry Koster ja sen pääosaa näytteli Debbie Reynolds. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 12. toukokuuta 1967.

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.