Islam Kiinassa
.png)
 |
| Osa artikkelisarjaa |
| Islam maittain |
|---|
 |
| Afrikka |
| Aasia |
| Eurooppa (Lähi-Itä) |
| Pohjois-Amerikka |
| Oseania |
| Etelä-Amerikka |
Islam sai Kiinassa jo varhain jalansijaa Silkkitien yhdistäessä Kiinan sekä 600-luvun alussa arabivalloituksen kohteeksi joutuneen Persian. Islam levisi maan länsiosiin kauppateiden välityksellä ja meriteitse Kiinanmeren kauppakaupunkeihin kuten Kantoniin ja Xiameniin, joihin muodostui muslimikauppiaitten yhteisöjä. Varsinkin Kantonista muodostui islamin keskus.
Nykyään Kiinassa on arviolta 17–23 miljoonaa muslimia, joista suuri osa asuu Luoteis-Kiinassa. Valtaosa heistä kuuluu historiallisesti islamia harjoittaviin Kiinan vähemmistökansallisuuksiin. Suurimpia ryhmiä ovat huit, uiguurit ja kazakit.[1]
Etniset ryhmät ja islaminusko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinan kansantasavallan valtion määrittelemistä 56:stä virallisesta etnisestä ryhmästä kymmenen lasketaan perinteisesti islamia harjoittaviksi. Muslimivähemmistöryhmät ovat (laskevassa järjestyksessä suurimmasta pienimpään vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan): huit (8,29 miljoonaa), uiguurit (7,71 miljoonaa), kazakit (1,09 miljoonaa), dongxiangit (470 000), kirgiisit (140 000), salaarit (102 000), tadžikit (36 000), baoanit (15 000), uzbekit (9 000) ja tataarit (3 000). Noin yhdeksän kymmenestä kiinalaisesta muslimista on siis uiguuri tai hui.[1]
Nämä etniset ryhmät ja islaminuskon harjoittajat menevät Kiinassa pitkälti päällekkäin, sillä yli 90 prosenttia uiguureista ja hui-kiinalaisista identifioituivat muslimeiksi. Useimmiten muslimien määrä Kiinassa lasketaankin yksinkertaisesti laskemalla näiden vähemmistökansojen edustajien määrä yhteen. Laskutapa ei kuitenkaan ota huomioon muslimeiksi kääntyneitä muiden etnisten ryhmien tai Han-kiinalaisten eli Kiinan valtaväestön edustajia. Han-kiinalaisia muslimeja arvioidaan olevan noin 700 000.[1]
Suurin osa Kiinan muslimeista asuu Luoteis-Kiinassa Xinjiangin ja Ningxian provinsseissa. Perinteisesti islamia harjoittavat huit ja uiguurit ovat suureksi osaksi sunnalaisia, mutta eroavat keskenään kulttuurisesti. Huit, jotka aloittivat 1300-luvulla nopean assimilaation Han-kiinalaiseen kulttuuriin, jakavat näiden kanssa esimerkiksi kielen ja nimistön. Sen sijaan uiguurit, jotka olivat ennen 1900-lukua vain rajallisesti vuorovaikutuksessa Han-kiinalaisten kanssa, puhuvat pääasiassa uiguuria, joka kuuluu turkkilaisiin kieliin.[1]
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Abbasidien asejoukot joutuivat taisteluihin kiinalaisten kanssa nykyisen Turkmenistanin alueella, joka ei ollut kaukana abbasidien persialaisesta ydinalueesta Khorasanista. Perimätiedon mukaan arabien ja kiinalaisten välillä käytiin suuri Talasin taistelu vuonna 751. Siitä ei kuitenkaan ole säilynyt luotettavia aikalaislähteitä.[2]
Islamin kukoistusaikaa Kiinassa oli mongolivallan aika Yuan-dynastian vuosina 1279–1368. Islam veti puoleensa etenkin mongolien yläluokkaa. Mantšujen Qing-dynastian aikana 1644–1911 muslimit joutuivat osittain vainon kohteeksi.[3]
Keski-Aasian muslimit joutuivat Kiinan alaisuuteen 1800-luvulla, kun Kiina valloitti heidän alueensa. Tšiang Kai-šekin kukistumisen jälkeen kazakit ja uiguurit kapinoivat, minkä jälkeen heille taattiin paikallinen autonomia. Provinssit kuitenkin liitettiin lopulta Kiinaan vuonna 1949. [4]
Kommunismin aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen kommunistien valtaantuloa vuonna 1949 Kiinassa oli noin 42 000 moskeijaa. Kiinan kansantasavallan uskonnonvastainen kampanja alkoi 1957, jolloin moskeijat ja koraanikoulut suljettiin, imaameja vangittiin ja uskonnollista kirjallisuutta poltettiin. Mao Zedongin kuoltua vuonna 1976 politiikka muuttui. Uskonnon harjoittamisen vapautta lisättiin tavoitteena parantaa Kiinan rajaseuduilla asuvien uskonnollisten vähemmistöjen uskollisuutta valtiota kohtaan.[5] Vuonna 2013 yhteensä 13 000 kiinalaista muslimia sai luvan tehdä pyhiinvaelluksen Mekkaan.[6]
Radikaali islam Kiinassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinan Xinjiangissa (Sinkiang) ja Keski-Aasian valtioissa asuvat uiguurit ovat turkkilaista uiguurin kieltä puhuva kansa, jonka perinteinen uskonto on sunnalainen islam.[7] Kiinan muslimit ovat saaneet vaikutteita Saudi-Arabiasta ja Iranista. Sinkiangin provinssista on kehittynyt islamilaisen radikalismin ja autonomiavaatimusten keskus.[8] Radikaalit muslimiuiguurit ovat tehneet Xinjiangissa ja muualla Kiinassa terroritekoja, joita Kiina on pyrkinyt kitkemään.[9][10] He ovat tappaneet satoja tai tuhansia poliiseja ja siviilejä iskuissaan vuosikymmenien aikana. Vuodesta 2013 eteenpäin tuhansia uiguureja matkusti Syyriaan harjoittelemaan Turkestanin islamilainen puolueen kanssa ja taistelemaan Al-Qaidan riveihin. Osalla on ollut tavoitteena oppia asetaitoja ja palata sitten Kiinaan vapauttamaan uiguurit Kiinan vallasta.[11]
- Katso myös: Itä-Turkestanin itsenäisyysliike ja Ürümqin mellakat 2009
Kiinan toimet uiguureja vastaan
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kiinan hallituksen toimet uiguurimuslimeja vastaan Luoteis-Xinjiangin alueella ovat herättäneet kansainvälistä huomiota viime vuosina. Epäilyttävinä pidettyjä uiguureita "uudelleenkoulutusleireille", jotka ovat käytännössä vankileirejä.[12] Kiina on myös pyrkinyt siirtämään uiguuriväestöä muualle maahan.[13]
Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan muslimit eivät voi harjoittaa uskontoaan Xinjiangissa. Amnestyn haastattelemien Xinjiangissa vuosina 2017–2021 asuneista ihmisistä kertoi, kuinka muslimeja estetään rukoilemasta, käymästä moskeijoissa, käyttämästä uskonnollisia vaatteita, opettamasta uskontoa ja antamasta islamin kuuloisia nimiä lapsille. Pidätysuhan seurauksena Xinjiangin muslimit ovat muuttaneet käyttäytymistään niin, että merkkejä uskonnon harjoittamista ei enää näkyisi.[14] Vuonna 2019 The Guardianin tutkijoilta ja asiantuntijoilta saamien tietojen mukaan Kiinassa olisi tuhottu satoja tai jopa tuhansia moskeijoita 2010-luvun aikana.[15]
- Katso myös: Uiguurien kansanmurha ja Xinjiangin internointileirit
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hallenberg, Helena: Kiinan muslimivähemmistö huit. Teoksessa: Aikamme monta islamia (toim. Joonas Maristo & Andrei Sergejeff), s. 23–40. Gaudeamus, 2015. ISBN 9789524953719.
- Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Reem Nadeem: 5. Islam Pew Research Center. 30.8.2023. Viitattu 25.5.2024. (englanniksi)
- ↑ Barthold, W.: Turkestan Down to the Mongol Invasion, s. 2–3. Oxford University Press, 1928. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hallenberg, 2015, s. 25–27
- ↑ Lapidus 2022, s. 693
- ↑ Hallenberg, 2015, s. 26–28
- ↑ Hallenberg, 2015, s. 34
- ↑ Pajari, Katriina: Kiinan pimeä reuna Helsingin Sanomat. 23.3.2019. Viitattu 23.3.2019.
- ↑ Lapidus 2022, s. 696
- ↑ Kiina käy pyhää sotaa "terrorismia" vastaan Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2021.
- ↑ Sanna Veikkola: Essee: Suurvalta-Kiina vastaa terroriuhkiin teräshansikkain The Ulkopolitist. 16.4.2018. Viitattu 21.1.2021.
- ↑ Shih, Gerry: Uighurs fighting in Syria take aim at China apnews.com. Viitattu 27.12.2023. (englanniksi)
- ↑ China's hidden camps www.bbc.co.uk. Viitattu 1.3.2021. (englanniksi)
- ↑ Kiina | BBC: Kiina yrittää hajottaa Xinjiangin vähemmistöryhmiä siirtämällä heitä töihin kauas kotoaan Helsingin Sanomat. 3.3.2021. Viitattu 3.3.2021.
- ↑ China’s Mass Internment, Torture and Persecution of Muslims in Xinjiang xinjiang.amnesty.org. Viitattu 13.10.2023. (englanniksi)
- ↑ Kokkonen, Yrjö: Bellingcat: Kiina tuhoaa moskeijoita järjestelmällisesti yle.fi. Viitattu 13.10.2023.