Infiniti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Infiniti
Perustettu 1989
Toimitusjohtaja Roland Krüger
Kotipaikka  Hongkong
Toimiala autoteollisuus
Tuotteet henkilöautot
Emoyhtiö Nissan
Kotisivu www.infiniti.com
Infiniti Essence- konseptiauto

Infiniti on alun perin Nissanin Yhdysvaltain markkinoille suunnattu loistoluokan automerkki. Ensimmäiset mallit (M30 ja Q45) esiteltiin marraskuussa 1988 ja niiden valmistus aloitettiin syksyllä 1989. Infiniti-mallit valmistetaan pääosin Japanissa Tochigissa, mutta vuodesta 2004 lähtien tuotantoa on ollut myös Yhdysvalloissa.[1]

Euroopassa merkkiä myydään Kroatiassa, Tšekissä, Ranskassa, Saksassa, Unkarissa, Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Puolassa, Romaniassa, Venäjällä, Serbiassa, Espanjassa, Sveitsissä, Turkissa, Ukrainassa sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa.

Infiniti toi ensimmäisenä sarjatuotantoon drive by wire -tyyppisen ohjauksen vuonna 2014[2]. Tuolloin järjestelmässä oli mekaaninen varmistus[2]. Toisen sukupolven versiossa vuonna 2018 mekaanista yhteyttä ei enää ollut.[3]

Yhteistyö Formula 1:ssä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodet 2011–2015 Infiniti teki yhteistyötä Red Bull Racingin kanssa. Yhtiön odotettiin uudestaanbrändäävän tallin käytössä olleet Renaultin moottorit. Yhteistyö ei kuitenkaan johtanut tähän. Infinitillä on mahdollisuus kuitenkin olla Red Bullin tulevien kausien moottoritoimittaja. Red Bullin nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel on Infinitin ensimmäinen maailmanlaajuinen edustaja.

Sebastian Vettel Jerezin testeissä 2013.
  • QX30 (2016–)
  • QX50 (2013–) (2008–2013 EX)
  • QX60 (2013–) (2012–2013 JX)
  • QX70 (2013–) (2003–2013 FX)
  • QX80 (2014–) (2004–2014 QX)
  • Q30 (2016-)
  • Q40 (2015–) (1991–2015 G)
  • Q50 (2013–)
  • Q60 (2015–)
  • Q70 (2014–) (1990–2014 M)
  • ESQ (2014–), uudelleennimetty Nissan Juke
  1. Infiniti: About Infiniti infiniti.com. Arkistoitu 11.10.2010. Viitattu 15.7.2011. (englanniksi)
  2. a b Ajettua - 22/2014 - Näköislehti wp.tekniikanmaailma.fi. Viitattu 6.12.2022.
  3. Tekniikan Maailma tekniikanmaailma.fi. Viitattu 6.12.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä autoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.