Helena Juntunen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

 

Helena Juntunen
Henkilötiedot
Koko nimi Helena Maria Juntunen
Syntynyt9. maaliskuuta 1976 (ikä 48)
Oulu
Ammatti laulaja
Lapset 2
Muusikko
Aktiivisena 2000–
Tyylilajit ooppera
Aiheesta muualla
Kotisivut

Helena Maria Juntunen (s. 9. maaliskuuta 1976 Oulu)[1] on suomalainen ooppera­laulaja, ääni­alaltaan sopraano.[2] Juntunen teki ensimmäisen teatteri­roolinsa kymmenen­vuotiaana. Juntunen aloitti laulun opiskelun 15-vuotiaana Oulun konservatoriossa Airi Tokolan opetuksessa. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli vuodesta 1996 Anita Välkin johdolla.[3] Hän on valmistunut musiikin maisteriksi.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juntunen voitti Timo Mustakallio -kilpailun vuonna 2000 ja Lappeen­rannan laulu­kilpailut vuonna 2002.[4] Vuonna 2006 Juntuselle myönnettiin Karita Mattila -palkinto.[3] Juntunen on voittanut myös Tampereen oopperan Grand Prix’n ja osallistunut BBC Cardiff Singer of the World -kilpailuun.[5]

Juntunen on laulanut muun muassa Suomen Kansallisoopperassa ja Savon­linnan ooppera­juhlilla. Ulko­mailla hän on esiintynyt Wienissä, Aix-en-Provencessa, Brysselin La Monnaie'ssa, Flaamin kuninkaallisessa oopperassa, Luxem­burgissa ja Japanissa. Hänen ensi­esiintymisensä New Yorkin Carnegie Hallissa oli lokakuussa 2003.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helena Juntunen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[6]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juntunen, Helena & Tamminen, Petri: Joskus liikaa, aina liian vähän: oopperalaulaja Helena Juntusen elämäntarinoita. Helsinki: Otava, 2023. ISBN 978-951-1-47233-9.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helena Juntunen (henkilö­tiedot) Oulu: Presto Artist. Arkistoitu 23.5.2007.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Haapa­koski, Matti et al.: Suomen musiikin historia : Esittävä sävel­taide, s. 398–401. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-23564-4.
  2. Kaksi elämää Yle. 22.10.2023. Yleis­radio Oy. Viitattu 22.10.2023.
  3. a b c Lehtonen, Tiina-Maija: Tähti­sopraano Helena Juntusen agentti­tarina – Musiikin syntymä­päivä­kalenteri Yle Klassinen. 9.3.2020. Viitattu 2.3.2021.
  4. Lappeen­ranta, laulu­kilpailut, parhaat kautta aikojen. Lappeen­rannan kaupunki. Arkistoitu 24.4.2014. Viitattu 22.5.2014.
  5. BBC Cardiff Singer of the World BBC Wales. päivitetty 10.7.2007. Cardiff: British Broad­casting Corporation. Viitattu 26.3.2008. (englanniksi)
  6. Toivonen, Hannu: Rakkaus iski oopperalavalla: Helena ja Kim Juntusen avioliiton sinetöi vaimon itkuvirsi! Seura. 29.7.2016 (päivitetty 19.12.2019). Helsinki: Otavamedia Oy. Viitattu 28.5.2024.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.