Hōne Heke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hōne Heke vaimonsa kanssa, 1845

Hōne Wiremu Heke Pōkai (? – 6. elokuuta 1850) oli maorien johtaja lipputankosodassa. Hän oli syntynyt Bay of Islandsissa Uuden-Seelannin Pohjoissaarella. Nuorena hän kävi lähetyssaarnaajien ylläpitämässä koulussa ja kääntyi kristinuskoon. Hänestä tuli oman heimonsa johtaja ja hän oli mukana allekirjoittamassa kiisteltyä Waitangin sopimusta. Kun Uuden-Seelannin pääkaupunki siirrettiin Aucklandiin, Bay of Islandsin maorit menettivät kauppatuloja, sillä laivat eivät enää poikenneet ostamassa tuotteita heidän kylistään.

Kun erimielisyydet kasvoivat teki Hōne Heke kuuluisimman tekonsa eli kaatoi Kororarekassa lipputangon, jossa liehui Yhdistyneen kuningaskunnan lippu. Britit pitivät tätä kapinayrityksenä ja sota puhkesi osapuolten välillä. Puoli vuotta kestäneessä sodassa lipputanko pystytettiin ja kaadettiin kolme kertaa. Hōne Heke haavoittui taistelussa eikä osallistunut sodan loppuvaiheisiin. Rauha solmittiin ja britit esittivät sen heidän voittonaan, vaikka rauhansopimus solmittiinkin vain Hōne Heken ja brittiläismielisen maorijohtaja Tāmati Wāka Nenen välillä. Hōne Heke jäi eläkkeelle ja kuoli tuberkuloosiin 6. elokuuta 1850.