Grauman’s Chinese Theatre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Grauman’s Chinese Theatren pääsisäänkäynti Hollywood Boulevardin varrella vuonna 2005.
Grauman’s Chinese Theatren sali vuonna 2007.
Jack Nicholsonin käden- ja jalanjäljet Grauman’s Chinese Theatren edustan betonilaatassa.
Marilyn Monroe ja Jane Russell kirjoittamassa nimikirjoituksiaan 26. kesäkuuta 1953.

Grauman’s Chinese Theatre on elokuvateatteri, joka sijaitsee Hollywood Boulevardin varrella Hollywoodissa Yhdysvalloissa. Sen virallinen nimi on nykyään TCL Chinese Theatre kiinalaisen TCL-elektroniikkayhtiön ostettua nimioikeudet kymmeneksi vuodeksi tammikuusta 2013 alkaen.[1]

Teatteri rakennettiin Hollywoodin kulta-aikaan vuonna 1927 Sid Graumanin johdolla. Siitä on sittemmin tullut Los Angelesin kuuluisimpia nähtävyyksiä, koska sen edessä on betonilaattoihin ikuistettuna lukemattomien legendaaristen Hollywood-tähtien jalan- ja kädenjäljet. Teatterilla on muutenkin tärkeä asema Hollywoodin historiassa, sillä siellä on järjestetty muun muassa Oscar-gaaloja. Tästä syystä siihen yhdistetään vanhan ajan Hollywood-glamour.

Vuosina 1973–2001 teatteri oli silloisen omistajansa Mann Corporationin mukaan nimeltään Mann’s Chinese Theatre. Vuonna 2001 Warner Bros. ja Paramount Pictures ostivat teatterin ja nimesivät sen uudestaan Grauman’s Chinese Theatreksi. Vuonna 2011 teatterin ostivat vuorostaan elokuvatuottaja Donald Kushner ja yrittäjä Elie Samaha[2].

Luettelo käden- ja jalanjälkiseremonioista päiväyksineen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muun muassa The Artistissa esiintynyt jackrussellinterrieri Uggie ikusti ensimmäisenä koirana jalanjälkensä teatterin edustan betonilaatalle kesäkuussa 2012.[3][4]

  1. Verrier, Richard: China firm buys naming rights to Grauman’s Chinese Theatre Los Angeles Times. 11.1.2013. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  2. Kaufman, Amy: Grauman's Chinese: Movie star prints’ futures not set in cement Los Angeles Times. 29.12.2011. Viitattu 5.5.2015. (englanniksi)
  3. Uggie the dog quits showbusiness career The Independent. 26.6.2012. Viitattu 1.7.2012. (englanniksi)
  4. Vuh, Uggie valoi tassunsa sementtiin iltasanomat.fi. 26.6.2012. Arkistoitu 4.7.2012. Viitattu 1.7.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]