Ged

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Varpushaukka eli tosinimeltään Ged on henkilöhahmo Ursula K. Le Guinin Maameren tarinat -kirjasarjassa. Ged on velho ja elää Maamerellä, joka koostuu erikokoisista saarista.

Ensimmäiset kolme kirjaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä kirjassa Maameren velho kerrotaan Dunyn eli Varpushaukan lapsuudesta ja nuoruudesta Gont-nimisellä saarella. Hän saa 13-vuotiaana tosinimensä Ged maagi Ogionilta. Ged on ensin hiljaisen Ogionin oppipoikana, mutta Ogion lähettää kärsimättömän ja tiedonjanoisen pojan velhokouluun Rokelle. Siellä nuori ja näyttämisenhaluinen Varpushaukka taitamattomuuttaan vapauttaa pimeän hengen, geppethin eli yhden Nimettömistä voimista.

Toisessa kirjassa Atuanin holvihaudat Varpushaukka eli Ged lähtee etsimään velho Erreth-Akben Rengasta. Matkallaan hän tutustuu Atuanin Nimettömien jumalien ylipapittareen Arhaan eli Tenariin, ja yhdessä he palauttavat Renkaan Havnoriin, kuninkaiden kaupunkiin, jossa ei ole ollut kuningasta moneen vuosisataan.

Kolmannessa kirjassa, Kaukaisin ranta, arkkimaagi Ged ja prinssi Arren lähtevät tuhoamaan pahaa velho Cobia, joka on saanut taikuuden valumaan ulos elävien maailmasta tavoitellessaan ikuista elämää.

Myöhemmät kirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neljäs kirja Tehanu kertoo taikavoimansa menettäneestä Gedistä ja Tenarista ja heidän ottotyttärestään, joka on lohikäärmeihminen.

Viides osa Toinen tuuli kertoo Lepästä, kylätaikurista ja hänen unistaan ja siitä miten Ged neuvoo hänet kuningas Lebannenin luokse. Mukana matkalla ovat myös Tenar, Tehanu ja Orm Irian, lohikäärme joka halutessaan ottaa ihmisnaisen hahmon. He yrittävät tuhota kuoleman ja elämän välistä muuria ja vapauttaa kuolleet kirouksestaan. Ged on läsnä vain kirjan alussa ja lopussa.

Ged esiintyy myös osassa Le Guinin novellikokoelman Kertomuksia Maamereltä novelleissa. Kertomuksia Maamereltä käsittelee kaikkea mitä kolmannen kirjan jälkeen on tapahtunut. Mukana on myös novelli Jäljittäjä. Lisäksi kirjan yhdessä tarinassa kerrotaan Gedistä niinä vuosina, joina hän oli Maameren arkkimaagi.