Gabriela Hermélyová

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gabriela Hermélyová

Gabriela Hermélyová (10. kesäkuuta 1932 Košice15. elokuuta 2016 Bratislava) oli slovakialainen swinglaulaja ja -pianisti.[1][2]

Hermélyová teki ensimmäiset äänityksensä Gejza Toperczerin yhtyeen kanssa vuonna 1951. Hän muutti Bratislavaan vuonna 1954 ja äänitti kappaleen "Ty nie si môj typ" Ján Siváčekin orkesterin kanssa. Hermélyová esiintyi usein Bratislavassa vuonna 1958 perustetussa Tatra-kabareeteatterissa. Hän lähti vuonna 1959 Gustáv Offermannin orkesterin kanssa konserttikiertueelle Romaniaan ja myöhemmin Suomeen. Vuonna 1966 Hermélyová osallistui ensimmäiseen Bratislavská lýra -kilpailuun laululla "Mám ho rada". Vuonna 1971 hän äänitti Gustav Bromin orkesterin kanssa profiilialbumin Najkrajšia spomienka. 1970-luvun puolenvälin jälkeen Hermélyová esiintyi harvemmin. Hän kuitenkin teki 1980-luvulla useita äänityksiä Bratislava Big Bandin kanssa. Lisäksi hän esiintyi televisio- ja radio-ohjelmissa.[2]

Hermélyován yhteistyökumppaneiden joukossa olivat Siloš Pohanka, Branislav Hronec, Jaroslav Laifer, Karel Vlach, Juraj Velčovský, Ivo Pavlík ja Ostravan radion orkesteri. Hänen tunnetuimpiin lauluihinsa kuuluvat "Skryl sa mesiac", "Nie som žiarlivá", "Na konečnej stanici", "Môj ideál", "Májovou záhradou", "Namaľuj mi dúhu", "Najkrajšia spomienka" ja "Dievča z Ipanemy".[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Martin Jurčo, Gabriela Hermelyová sa narodila pred 90 rokmi Rádio Regina Západ 10.6.2022, viitattu 16.5.2024 (slovakiksi)
  2. a b c Zomrela speváčka Gabriela Hermélyová, kráľovná slovenského swingu Hudba 15.8.2016, viitattu 16.5.2024 (slovakiksi)