Färsaarten Pohjolan talo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pohjolan talo
Färsaarelaisten taiteilijoiden näyttely 1984 Pohjolan talossa

Färsaarten Pohjolan talo (fääriksi Norðurlandahúsið í Føroyum) on Färsaarten tärkein kulttuurikeskus. Talo sijaitsee Tórshavnissa ja se vihittiin 1983. Sen tarkoituksena on edistää pohjoismaista ja färsaarelaista kulttuuria. Sinne voivat kuitenkin myös muut kuin pohjoismaiset taiteilijat asettaa töitään näytteille. Talon arkkitehtuurissa on perinteisiä piirteitä, kuten turvekatto, jonka ansiosta kattotyyppi on yleistynyt seudulla.

Ajatuksen Pohjolan talosta keksi tiettävästi Pohjoismaiden neuvoston aikaisempi färsaarelainen jäsen Erlendur Patursson (1913−1986). Vuonna 1977 julistettiin Pohjoismaissa arkkitehtuurikilpailu, ja siihen osallistui 158 arkkitehtia. Kilpailun voittivat norjalainen arkkitehti Ola Steen ja islantilainen arkkitehti Kolbrún Ragnarsdóttir. Pohjoismaiden neuvosto tuki hanketta, ja sen osuus kuluista oli kaksi kolmasosaa. Lopusta vastasi Färsaarten hallitus. Kokonaiskustannukset olivat 70 miljoonaa Färsaarten kruunua. Rakennus on siten tavallaan samalla neuvoston lähetystö. Rakennus avattiin käyttöön 8. toukokuuta 1983. Rakennuksella on yhteispohjoismainen johto.

Pohjolan talo on Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen kulttuuriorganisaatio, ja ministerineuvosto subventoi vuosibudjetista 92 prosenttia, kun taas Färsaarten hallitus vastaa lopuista kahdeksasta prosentista. Tavoitteena on edistää Färsaarten kulttuurielämää ja tiivistää saarten ja muun Pohjolan kulttuurielämän keskinäisiä yhteyksiä.[1]

Arkkitehtuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjolan talo on kaksikerroksinen, ja siinä on Tanskasta hankittu suurista lasiosista ja teräspalkeista muodostuva rakenne. Katto on perinteinen islantilainen turvekatto, jonka on tarkoitus sulautua ympäristöön. Lattia on norjalaista graniittia. Färsaarilla luontainen kallioperä on basalttia. Kalusteet ovat Suomesta, seinien verhoilu Ruotsista. Lasiseinistä on hyvä näköala Tórshavniin, merelle ja lähimpään saareen Nólsoyiin.

Talossa on aula, kahvio, parkettilattiainen tanssisali, jossa voidaan tanssia perinteisiä saarelaistansseja ja pitää näyttelyitä, sekä sali johon mahtuu 400 henkeä. Lisäksi on amfiteatterimainen tila, joka voidaan yhdistää suureen saliin.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]