Erkki Rajamäki (muusikko)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erkki Olavi Rajamäki (s. 20. heinäkuuta 1952 Parkano)[1] on suomalainen bassobaritoni ja laulupedagogi.

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajamäki on suorittanut Sibelius-Akatemiassa kanttori-urkurin ja yksinlaulunopettajan tutkinnot sekä laulun diplomitutkinnon. Opintojaan hän täydensi ensikonserttinsa jälkeen useaan otteeseen Saksassa.

Rajamäki on kotimaan lisäksi konsertoinut useissa Euroopan maissa sekä Keniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös vieraillut Suomen Kansallisoopperassa ja maakuntaoopperoissa.

Laulajan urallaan Erkki Rajamäki on profiloitunut erityisesti oratoriolaulajana, ja häntä on kuultu useimpien suomalaisten orkestereiden ja kuorojen suurten kirkkomusiikkiteosten esitysten solistina.

Sibelius-Akatemian lisäksi Rajamäki on toiminut yksinlaulun opettajana mm. Teatterikorkeakoulussa sekä lukuisilla äänenmuodostus- ja laulukursseilla.

Laulajan ja pedagogin roolien lisäksi Rajamäki tunnetaan myös kuoronjohtajana. Kirkkomuusikkona toimiessaan hän perusti vuonna 1984 Canzonetta Nova -kuoron, jota hän johti 28 vuoden ajan. Kuoro on yli 60 laulajan oratoriokuoro, jonka ohjelmistoon kuuluvat useimmat keskeiset kirkkomusiikkiteokset.[2][3]

Erkki Rajamäki on ollut solistina monissa oratorio-, passio- ja kuoromusiikkilevytyksissä. Häneltä on lisäksi ilmestynyt useita soololevyä.

Rajamäelle on myönnetty director cantus- ja director musices -arvonimet.

Erkki Rajamäki on toiminut vuodesta 1986 lähtien yksinlaulun opettajana ja edelleen laulutaiteen lehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa.

  1. Rajamäki, Erkki kansalliskirjasto.finna.fi. Viitattu 24.7.2023.
  2. Historiikki Canzonetta Nova. Viitattu 2.8.2015.
  3. Vuosikertomukset (vuosi 2012) Canzonetta Nova. Viitattu 2.8.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]