Cool Biz -kampanja

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Cool Biz -kampanjan avulla Japanin ympäristöministeriö pyrkii säästämään energiaa rajoittamalla ilmastoinnin käyttöä. Kampanja aloitettiin kesällä 2005, jolloin ministeriöiden lämpötilaksi syyskuuhun saakka säädettiin 28 °C.

Kampanjaan liittyvä pukeutumisohjeistus kehottaa työntekijöitä käyttämään tärkättyjä kauluksia ja hengittävästä materiaalista tehtyjä housuja. Työntekijöitä opastetaan myös käyttämään lyhythihaisia paitoja ja välttämään kravatin ja pikkutakin käyttöä. Monet työntekijät olivat kuitenkin hämmentyneitä, eivätkä tienneet pitäisikö heidän noudattaa uusia määräyksiä ja he tulivatkin töihin takit käsivarsillaan ja kravatti taskussaan. Nekin, jotka pitivät ajatusta vapaammasta pukeutumisesta hyvänä, olivat epävarmoja pukeutumisestaan työmatkoilla, muiden ei-valtiollisissa työpaikoissa työskentelevien pukeutuessa muodollisesti. Monet olivat sitä mieltä, että oli epäkohteliasta esiintyä ilman kravattia yksityisen sektorin edustajien kanssa käydyissä neuvotteluissa.

Kampanjan tulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

28. syyskuuta 2005 Japanin ympäristöministeriö julkaisi kampanjan tulokset.[1] Ministeriö toteutti verkkopohjaisen kyselyn 30. syyskuuta 2005 1200 satunnaisesti valitulle henkilölle. Tulosten perusteella 95,8% vastaajista tunsi kampanjan ja 562 vastaajasta 32,7 % ilmoitti, että heidän toimistonsa lämpötila oli ollut korkeampi kuin aiempina vuosina. Näiden lukujen perusteella ministeriö arvioi kampanjan avulla saavutetun 460 000 tonnin hiilidioksidipäästöjen säästö, joka vastaa noin miljoonan kotitalouden kuukauden aikana aiheuttamia päästöjä.

Ministeriö myös ilmoitti aikovansa jatkaa kampanjaa.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Cool Biz campaign