Chickamauga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chickamauga
Näkymä kaupungissa.
Näkymä kaupungissa.
Chickamaugan sijainti Walkerin piirikunnassa.
Chickamaugan sijainti Walkerin piirikunnassa.

Chickamauga

Koordinaatit: 34°52′29″N, 85°17′34″W

Valtio  Yhdysvallat
Osavaltio Georgia
Piirikunta Walker
Väkiluku (2010) 3 101










Chickamauga on kaupunki Yhdysvaltojen Georgian osavaltion pohjoisosassa. Paikka tunnetaan esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodan verisestä Chickamaugan taistelusta. Kaupungin asukasluku oli vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan 3 101.

Chickamauga sijaitsee Georgian osavaltion pohjoisosassa Walkerin piirikunnassa noin 16 kilometrin päässä Tennesseen osavaltion vastaisesta rajasta. Lähin suuri kaupunki on Chattanooga Tennesseen puolella. Lähistöllä kohoaa Lookout Mountain -vuori.[1]

Chickamaugan taistelu.

Chickamauga on saanut nimensä sen aluetta aikanaan asuttaneiden tsikamagi-cherokeiden mukaan. Paikalliset cherokeet taistelivat yhdysvaltalaisten puolella creek-sodan aikana vuonna 1814 ja vuonna 1820 he rakennuttivat Walkerin piirikunnan ensimmäisen oikeustalon. Cherokeet päätyivät kuitenkin pakkosiirretyiksi muualle vuonna 1838 osana niin sanottua kyynelten tietä.[1]

Cherokeiden pakkosiirtojen jälkeen Chickamaugassa vaikuttivat etenkin Lee- ja Gordon-suvut. Vuonna 1836 alueelle saapunut plantaasinomistaja James Gordon oli rakennuttanut paikalle myllyn, jonka yhteydessä toimi myös Chickamaugan ensimmäinen kauppa. Vuosina 1840–1847 rakennettiin puolestaan edelleen pystyssä oleva Gordon-Lee-kartano.[1]

Yhdysvaltojen sisällissodan aikana Chickamauga tuli tunnetuksi sodan toiseksi verisimmästä taistelusta 18.-20. syyskuuta 1863. Kaikkiaan surmansa Chickamaugan taistelussa sai noin 34 000 etelävaltioiden ja pohjoisvaltioiden sotilasta. Monet Chickamaugan kaduista on nimetty molemmilla puolilla taistelleiden kenraalien mukaan. Vuonna 1888 kaupunkiin saapui rautatie ja Gordon Lee Memorial High School perustettiin vuonna 1927.[1]

Chickamauga on matkailukohde.[1] Kaupungissa on useita historiallisia kohteita ja sen keskustaa on uusittu 1900-luvun alun idyllin mukaiseksi.[2] Monet paikallisista käyvät töissä Chattanoogassa.[1] Kotitalouksien keskimääräiset vuotuiset ansiot Chickamaugassa vuosien 2013 ja 2017 välillä olivat 48 469 dollaria ja kaupungin asukkaista 18,3 % eli köyhyysrajan alapuolella.[3]

Chickamaugan asukasluku on kasvanut tasaisesti monien muiden Georgian kaupunkien tapaan. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan sen asukasluku oli 3 101. Vuoden 2000 vastaava lukema oli 2 245.[1] Vuoden 2018 arvio oli 3 155.[3]

  1. a b c d e f g Huff, W. A. K.: Chickamauga New Georgia Encyclopedia. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  2. History of Chickamauga, Georgia The City of Chickamauga, Georgia. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)
  3. a b Chickamauga city, Georgia United States Census Bureau. Viitattu 14.7.2019. (englanniksi)