Ari Piispa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ari Piispa
Henkilötiedot
Koko nimi Ari Tapio Piispa
Syntynyt13. maaliskuuta 1951 (ikä 73)
Mikkeli
Ammatti Näyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena 1977
Merkittävät roolit nimismies Toivonen
(Vares – Kaidan tien kulkijat)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Ari Tapio Piispa (s. 13. maaliskuuta 1951 Mikkeli) on suomalainen näyttelijä. Hän on ollut kiinnitettynä Turun kaupunginteatterissa vuodesta 2005. Erityisesti hänet tunnetaan lukuisista teatterirooleistaan.

Piispa opiskeli Suomen teatterikoulussa vuosina 1973–1977. Hän sai jo opiskeluaikanaan kiinnityksen Kajaanin kaupunginteatteriin (vuonna 1972), mutta työskenteli siellä vain vuoden. Valmistauduttuaan näyttelijäksi hän on ollut kiinnitettynä monissa teattereissa.[1] Hän on myös näytellyt elokuvissa sekä televisiosarjoissa. Ensimmäisen kerran hänet nähtiin televisiossa vuonna 1969.

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1969 Ampumarata
1970 Olen unessa useasti
Pilvilinna Keijo Kaltola
1977 Kevään herääminen pastori
1978 Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet Willehart Watussi
1979 Pietarin miilu munansyöjä
1981 Kauhea murhamies Lalli jälkiviisas keihäsmies
Sadeaika poliitikko
Kiljusen herrasväki puheenjohtaja Häyrinen
Pölhölä kyläläinen
1982 Vangittu tuli
Arvottomat Vasili
1983 Yön sankari
1994 Kuuma liekki eli erään murhapolton tarina
1995 Saapasmaani
1998 Maisteri Kutvonen
1999 Silmä silmästä Kai-Petteri Korppi
2012 Vares – Kaidan tien kulkijat nimismies Toivonen
Vuosi Tv-sarja Rooli
1979 Vonkalat
1979, 1980 Teatterituokio Tapani Ahmanaho / mies iltamatalon pihalla
1982 Presidentti Nikita Hruštšov
2000 Trasselirakastaja putkimies
Siperian Nero! Veikko Raavas
2011 Enon opetukset Tauno / Suku
2017 Rakkaus ja laki taksikuski
2020 Kaikki synnit nimismies Kaarlo Ahola

Teattereikiinnitykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.