Aimee Mann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aimee Mann esiintymässä vuonna 2008.

Aimee Mann (s. 8. syyskuuta 1960 Richmond, Virginia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen laulaja. Hän on naimisissa muusikko Michael Pennin kanssa.

Mann opiskeli jonkin aikaa Bostonin Berklee College of Musicissa, mutta keskeytti opinnot ensimmäisen yhtyeensä Young Snakesin vuoksi. Yhtye julkaisi EP:n Bark Along with the Young Snakes vuonna 1982, ja kokoelma-albumi ilmestyi vuonna 2004.

Vuonna 1983 Mann etsi uudentyyppistä musiikkia Young Snakesin punkrockin sijaan. Hän perusti uutta aaltoa edustavan ’Til Tuesday -yhtyeen poikaystävänsä ja koulutoverinsa Michael Hausmannin kanssa. Yhtye saavutti jonkin verran suosiota debyyttialbumillaan Voices Carry vuonna 1985. Nimikkoraidasta tuli MTV-hitti, ja sen musiikkivideo palkittiin vuoden parhaan tulokkaan videona. ’Til Tuesday julkaisi vielä kaksi levyä, Welcome Home ja Everything’s Different Now. Vuonna 1990 Mann päätti ryhtyä soolouralle ja yhtye hajosi.

Vuonna 1993 Mann julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa Whateverin levy-yhtiö Imagon välityksellä. Hänen toisen albuminsa I’m with Stupid julkaisi vuonna 1995 levy-yhtiö Geffen. Vuonna 1999 Mann perusti oman levy-yhtiön, SuperEgo Recordsin, ja julkaisi sen kautta kolmannen sooloalbuminsa Bachelor Number Two (or the Last Remains of the Dodo). Vuonna 2002 hän julkaisi oman levy-yhtiönsä kautta neljännen albuminsa Lost in Space. Vuonna 2005 ilmestyi hänen viides sooloalbuminsa The Forgotten Arm.

Vuonna 1999 ensi-iltansa saaneen Magnolia-elokuvan soundtrackilla on mukana kahdeksan Mannin kappaletta, muiden muassa ”Save Me”.

Marraskuussa 2004 ilmestyi Aimee Mannin live-DVD Live at St. Ann’s Warehouse, joka on taltiointi hänen heinäkuussa 2004 pitämästään konsertista.

Aimee Mann vuonna 2005.

’Til Tuesdayn albumeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumeja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]