Uusi demokratia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaista puoluetta. Uusi demokratia on myös ruotsalainen puolue.
Uusi demokratia
Νέα Δημοκρατία

Perustettu 4. lokakuuta 1974
Puheenjohtaja Kyriákos Mitsotákis
Ideologia
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto[2]
Värit      sininen
Parlamentti
158 / 300
Euroopan parlamentti
7 / 21
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan kansanpuolue
International Democrat Union
Centrist Democrat International
Kotisivu www.nd.gr

Uusi demokratia (kreik. Νέα Δημοκρατία, Néa Dimokratía) (lyh. ΝΔ, ND) on kreikkalainen keskusta-oikeistolainen konservatiivipuolue. Se on perustettu vuonna 1974. Puolueen johtaja on Kyriákos Mitsotákis.

Uuden demokratian politiikkaa kuvaa liberaalikonservatismi ja kristillisdemokratia. Puolue on ollut pitkään toinen Kreikan pääpuolueista, aiemmin keskusta-vasemmistolaisen Pasokin ja sittemmin vasemmistoliitto Syrizan ohella. Viime aikoina Uusi demokratia on ollut hallituksessa vuosina 2004–2009, 2012–2015 ja jälleen vuodesta 2019 lähtien. Puolueella on 158 paikkaa Kreikan parlamentissa kesäkuun 2023 parlamenttivaalien jälkeen[3] ja seitsemän paikkaa Euroopan parlamentissa vuoden 2024 europarlamenttivaalien jälkeen.[4]

1970–1980-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi demokratia perustettiin 4. lokakuuta 1974,[5] kaksi kuukautta sen jälkeen kun Konstantínos Karamanlís oli valittu Kreikan ensimmäiseksi sotilasjuntan jälkeiseksi pääministeriksi. Karamanlís oli ollut jo aiemmin pääministerinä vuosina 1955–1963. Uusi demokratia voitti ensimmäiset vaalit, vuoden 1974 vaalit, pääasiassa Karamanlíksen karisman ansiosta.

Karamanlís halusi Uudesta demokratiasta modernimman ja edistyksellisemmän oikeistopuolueen kuin ennen vuoden 1967 kaappausta hallinneet puolueet, kuten hänen oma puolueensa Kansallisradikaali unioni (ERE). Uuden demokratian ideologiaksi määriteltiin radikaali liberalismi, vapaat markkinat ja valtion väliintulo sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Uuden demokratian vaalitilaisuus vuoden 2009 europarlamenttivaalien alla.

Uusi demokratia voitti myös vuoden 1977 vaaleissa, vaikka pienemmällä enemmistöllä. Puolueen johdolla Kreikka määritteli uudelleen suhteensa Natoon ja yritti selvittää Kyproksen kriisiä. Karamanlís jäi eläkkeelle vuonna 1980. Kreikka ehti vielä liittyä EEC:hen hänen seuraajansa Geórgios Rállisin johdolla, ennen kuin Uusi demokratia hävisi Andréas Papandréoun sosialistiselle Pasokille vuoden 1981 vaaleissa.

Uusi demokratia palasi hallitukseen kesäkuun 1989 vaalien jälkeen, pääministerinä Tzannís Tzannetákis. Puolue oli tuolloin koalitiohallituksessa Vasemmiston ja edistyksen liitto (SYN) -vasemmistokoalition kanssa, johon kuuluivat tuolloin myös kommunistipuolueet. Saman vuoden marraskuun vaalien jälkeen Uusi demokratia muodosti suuren koalitiohallituksen pääministerinä Xenofón Zolótas, ja huhtikuussa 1990 uusittujen vaalien jälkeen se muodosti hallituksen yksin.

1990–2000-luvut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämän jälkeen Uusi demokratia hävisi kolmet peräkkäiset vaalit 1993, 1996 ja 2000, viimeiset Kóstas Karamanlísin johdolla. Vuonna 2000 puolueen ero Pasokiin oli vain 1,06 %-yksikköä, pienin Kreikan historiassa.

Vuoden 2004 vaaleissa Uusi demokratia voitti Pasokin ja muodosti oikeistohallituksen ensimmäisen kerran yhteentoista vuoteen. Seuraavissa vuoden 2007 vaaleissa puolue menetti asemiaan, mutta sai 41,9 % äänistä ja siten parlamentissa riittävän 152 edustajanpaikkaa 300:sta.[6] Ennenaikaisissa vaaleissa lokakuussa 2009 Uusi demokratia menetti enemmistöasemansa parlamentissa. Pasok sai 160 paikkaa, kun Uusi demokratia jäi vain 91 paikkaan.[7] Vaalien jälkeen puolueen johtoon nousi Antónis Samarás.

Uuden demokratian parlamenttiryhmän kokous 24. heinäkuuta 2012.

Vuoden 2012 toukokuun parlamenttivaaleissa Uusi demokratia nousi suurimmaksi puolueeksi yhteensä 108 paikalla.[8] Hallituksen muodostaminen osoittautui kuitenkin mahdottomaksi, ja maassa pidettiin uudet vaalit kesäkuussa 2012.[9] Uusi demokratia tuli vaaleissa ensimmäiseksi 29,7 % äänisaaliilla (129 paikkaa).[10]

Samarás erosi Uuden demokratian puheenjohtajan tehtävistä heinäkuussa 2015, minkä jälkeen puolueen väliaikaiseksi johtajaksi valittiin Vangélis Meïmarákis. Uuden demokratian 10. tammikuuta 2016 järjestämässä jäsenäänestyksessä puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Kyriákos Mitsotákis. Valintaa pidettiin yllättävänä, sillä Meïmarákisin odotettiin nousevan puolueen johtoon. Puheenjohtajaksi valittu Mitsotákis lupasi viedä puoluetta lähemmäs keskustaa.[11] Uusi demokratia voitti Mitsotákisin johdolla vuoden 2019 vaalit saaden 158 parlamenttipaikkaa,[3] minkä ansiosta se saattoi muodostaa hallituksen, Mitsotákisin I hallituksen, yksin. Voittoisien kesäkuun 2023 vaalien jälkeen puolue muodosti yksin Mitsotákisin II hallituksen.[3][12]

Puoluejohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalitulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolueen tulokset parlamentti- ja europarlamenttivaaleissa ovat:[1][3][4][13]

Vuosi Vaalit Johtaja Äänet Paikkamäärä Asema / Huomautukset
Määrä %
1974 Parlamenttivaalit 1974 Konstantínos Karamanlís 2 669 133 54,37
220 / 300
enemmistöhallitus
1977 Parlamenttivaalit 1977 2 146 365 41,84
171 / 300
enemmistöhallitus
1981 Parlamenttivaalit 1981 Geórgios Rállis 2 034 496 35,87
115 / 300
pääoppositiopuolue
Europarlamenttivaalit 1981 1 779 462 31,28
8 / 24
osa EPP-ryhmää
1984 Europarlamenttivaalit 1984 Evángelos Avérof 2 266 568 38,09
9 / 24
osa EPP-ryhmää
1985 Parlamenttivaalit 1985 Konstantínos Mitsotákis 2 599 681 40,84
126 / 300
pääoppositiopuolue
1989 Europarlamenttivaalit 1989 2 647 215 40,52
10 / 24
osa EPP-ryhmää
Parlamenttivaalit 1989 I 2 887 488 44,28
145 / 300
väliaikaishallitus (ND-SYN)
Parlamenttivaalit 1989 II 3 093 479 46,19
148 / 300
koalitiohallitus (ND-PASOK-SYN)
1990 Parlamenttivaalit 1990 3 088 137 46,89
150 / 300
vähemmistöhallitus
1993 Parlamenttivaalit 1993 2 711 739 39,30
111 / 300
pääoppositiopuolue
1994 Europarlamenttivaalit 1994 Miltiádis Évert 2 133 372 32,71
9 / 25
osa EPP-ryhmää
1996 Parlamenttivaalit 1996 2 584 765 38,12
108 / 300
pääoppositiopuolue
1999 Europarlamenttivaalit 1999 Kóstas Karamanlís 2 314 371 36,02
9 / 25
osa EPP-ryhmää
2000 Parlamenttivaalit 2000 2 935 196 42,74
125 / 300
pääoppositiopuolue
2004 Europarlamenttivaalit 2004 2 633 961 42,97
11 / 24
osa EPP-ryhmää
Parlamenttivaalit 2004 3 359 058 45,36
165 / 300
enemmistöhallitus
2007 Parlamenttivaalit 2007 2 994 979 41,84
152 / 300
enemmistöhallitus
2009 Europarlamenttivaalit 2009 1 655 636 32,34
8 / 22
osa EPP-ryhmää
Parlamenttivaalit 2009 2 295 967 33,48
91 / 300
pääoppositiopuolue
2012 Parlamenttivaalit 2012 I Antónis Samarás 1 192 051 18,85
108 / 300
väliaikaishallitus (ND-PASOK
Parlamenttivaalit 2012 II 1 825 609 29,66
129 / 300
koalitiohallitus (ND-PASOK-DIMAR)
2014 Europarlamenttivaalit 2014 1 298 948 22,72
5 / 21
osa EPP-ryhmää
2015 Parlamenttivaalit 2015 I 1 718 815 27,81
76 / 300
pääoppositiopuolue
Parlamenttivaalit 2015 II Vangélis Meïmarákis 1 526 205 28,10
75 / 300
pääoppositiopuolue
2019 Europarlamenttivaalit 2019 Kyriákos Mitsotákis 1 873 080 33,12
8 / 21
osa EPP-ryhmää
Parlamenttivaalit 2019 2 251 426 39,85
158 / 300
päähallituspuolue
2023 Parlamenttivaalit 2023 I 2 407 750 40,79
146 / 300
Parlamenttivaalit 2023 II 2 115 322 40,56
158 / 300
päähallituspuolue
2024 Europarlamenttivaalit 2024 1 125 602 28,31
7 / 21
osa EPP-ryhmää
  1. a b c Greek elections 2012 Parties and elections in Europe. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)
  2. a b Kansainvälisen keskusta-oikeistolaisen allianssin jäsenet idu.org. Viitattu 12.6.2020.
  3. a b c d Αποτελέσματα Προηγούμενων Αναμετρήσεων Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 10.6.2024. (kreikaksi) (englanniksi)
  4. a b Αποτελέσματα Υπουργείο Εσωτερικών (Kreikan sisäministeriö). Viitattu 10.6.2024. (kreikaksi) (englanniksi)
  5. Ιστορία nd.gr. Uusi demokratia. Viitattu 4.11.2018. (kreikaksi)
  6. Government re-elected in Sunday's elections, PM reaffirms commitment for reforms ANA-MPA. Arkistoitu 24.12.2011. Viitattu 17.9.2007. (englanniksi)
  7. National Elections October 2009 (Parties) 6.10.2009. Kreikan sisäministeriö. Arkistoitu 10.6.2009. Viitattu 6.10.2009. (englanniksi)
  8. Kreikan hallitustunnustelija Samaras iski hanskat tiskiin yle.fi. 7.5.2012. Yle Uutiset. Viitattu 17.5.2012.
  9. Kreikkaan uudet vaalit – hallitussopua ei syntynyt hs.fi. 15.5.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 18.5.2012. Viitattu 17.5.2012.
  10. Vaalivoittaja Samaras: Tämä on voitto koko Euroopalle hs.fi. 17.6.2012. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.6.2012. Viitattu 18.6.2012.
  11. Kreikan konservatiiveille yllätysjohtaja Mitsotakis Iltalehti. 11.1.2016. Viitattu 11.1.2016.
  12. Στις 17:00 η σύνθεση της νέας κυβέρνησης – Τα πρόσωπα του υπουργικού συμβουλίου Η Καθημερινή. 26.6.2023. Viitattu 26.6.2023.
  13. Greek elections 1974–2009 Parties and elections in Europe. 2012. Arkistoitu 20.5.2012. Viitattu 19.6.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]