Sutan Amrull

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sutan Amrull
Amrull esiintymässä vuonna 2011.
Amrull esiintymässä vuonna 2011.
Henkilötiedot
Muut nimet Raja Gemini
Raja
Syntynyt14. kesäkuuta 1974 (ikä 50)
Baldwin Park, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti drag queen, meikkitaiteilija
Puoliso Ryan Turner (vih. 2017)
Muut tiedot
Aktiivisena 1990–
Aiheesta muualla
Kotisivu

Sutan Amrull eli Raja Gemini (s. 14. kesäkuuta 1974) on yhdysvaltalainen drag queen ja meikkitaiteilija. Hänet tunnetaan parhaiten Huippu- drag queen haussa -ohjelman kolmannen kauden voittajana, sekä työstään televisiosarjassa Huippumalli haussa, jossa hän toimi maskeeraajana kausilla 4-12.[1]

Amrull aloitti dragin 16-vuotiaana. [2] Hän kävi yliopistoa kaksi vuotta opiskellen taidetta, kunnes päätti aloittaa uran meikkitaiteilijana.

Huippu- drag queen haussa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amrull kilpaili Huippu- drag queen haussa -sarjan kolmannella tuotantokaudella taiteilijanimen Raja alla. Ohjelmassa hän voitti kolme haastetta. Hän oli myös osa ryhmää, joka kutsui itseään Heathereiksi. Nimi juonsi juurensa 80-luvun kulttielokuvaan Heathers. [3] Ryhmään kuuluivat Amrullin lisäksi Manila Luzon, Carmen Carrera ja Delta Work.

Finaalijaksossa kanssakilpailija Manila Luzonia vastaan käydyn huulisynkan jälkeen Raja julistettiin kolmannen kauden voittajaksi. Hän voitti 75 000 dollaria, elinikäisen tarjonnan Kryolan-kosmetiikkaa, pääesiintyjän paikan Logon Drag Race-kiertueella sekä tittelin America's Next Drag Superstar. Raja oli ohjelman ensimmäinen ja toistaiseksi ainut aasialaisamerikkalainen voittaja.

Drag Racen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 2014 Raja on juontanut Huippu- drag queen haussa-sarjastakin tutun Ravenin kanssa viikoittaista RuPaul's Drag Race Fashion Photo Review-nettisarjaa, jossa he arvostelevat ohjelman kilpailijoitten runway-asuja.

Amrull on esiintynyt monissa musiikkivideoissa, esimerkiksi RuPaulin musiikkivideossa Champion (osana tehtävää sarjassa), Willam Bellin RuPaulogizessa ja Not a Pearlissa, Blondien Funissa ja Adam Lambertin Comin in Hotissa. Vuonna 2018 Amrull esiintyi pienessä ääniroolissa Simpsonien 30. tuotantokauden jaksossa 7. Kesäkuussa 2019 hän oli yksi 37 drag queenista, joiden kuva oli New York Magazinen kannessa.[4]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amrullin isä on kotoisin Indonesiasta, jonne perhe muutti hänen ollessa kuusivuotias. He palasivat Yhdysvaltoihin kuuden vuoden kuluttua.[5] Amrull on osittain myös alankomaalainen. [6]

Joulukuussa 2017 Amrull meni naimisiin kumppaninsa Ryan Turnerin kanssa Norwalkissa, Kaliforniassa.[7]

Vuosi Elokuva / TV-sarja / Nettisarja Rooli Huomautuksia
2000 Angels! Tawngy Davis
2005-2009 Huippumalli haussa omana itsenään maskeeraaja
2008 The Young and Evil Maxine
2011 Huippu- drag queen haussa omana itsenään kilpailija
2011 Huippu- drag queen haussa: Kulisseissa kuhisee omana itsenään
2012 Huippu- drag queen haussa omana itsenään 1 jakso, vierailijana
2012 RuPaul's Drag U omana itsenään
2013 NewNowNext Awards omana itsenään
2014– RuPaul's Drag Race Fashion Photo Review omana itsenään juontaja
2014 Paint Me Bitch omana itsenään 1 jakso, vierailijana
2015 Raja Drawja omana itsenään juontaja
2015 Hey Qween omana itsenään 1 jakso, vierailijana
2015 TupiniQueens omana itsenään
2016 Huippu- drag queen haussa omana itsenään 2 jaksoa, vierailijana
2017 The Pit Stop omana itsenään juontaja
2018 Simpsonit omana itsenään (ääni) 1 jakso
2019 Reading Queens omana itsenään 1 jakso, vierailijana
2022 Huippu- drag queen haussa: Tähtiloistoa: Kausi 7 omana itsenään kilpailija
  1. Designer eyes leaving Omaha to achieve his dreams omaha.com. 11.9.2010. Arkistoitu 5.9.2012. ”Sutan Amrull — Makeup artist for eight seasons of “America's Next Top Model.” Currently Adam Lambert's makeup artist.” Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  2. Nunn, Jerry: Raja Gemini Interview with ChicagoPride.com chicagopride.com. 27.4.2011. Arkistoitu 19.2.2017. ”I have been doing drag all of my life. I was that kid that played dress up all the time, wearing different sheets and dishtowels. I made costumes. I was really getting into it by 16 years old.” Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  3. Davies, Madeliene: RuPaul's Drag Race Takes A Page Out Of Heathers gawker.com. 1.3.2011. Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  4. White, Aude ja Allen, Camille: On The Cover: The Most Powerful Drag Queens of America nymag.com. Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)
  5. Renzi, Dan: 'Drag Race' Winner Sutan Amrull Wants You To Have Sex In Heels queerty.com. 12.5.2011. Arkistoitu 6.6.2020. ”My father is from Indonesia, and when I was about six, my parents moved us over there. We lived in Bali for four years, and then we moved to Jakarta for two. Then we moved back to Baldwin Park...” Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  6. Nunn, Jerry: Raja Gemini Interview with ChicagoPride.com chicagopride.com. 27.4.2011. Arkistoitu 19.2.2017. ”I am part Dutch and part Indonesian.” Viitattu 26.12.2019. (englanniksi)
  7. St. James, James: Both Manila and Raja Got Married Over The Holidays (Not To Each Other, Silly) worldofwonder.net. 27.12.2017. Viitattu 27.12.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]