Surrey Satellite Technology

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Surrey Satellite Technology Ltd (SSTL) on englantilainen piensatelliittien valmistaja, jonka omistajaksi tuli vuonna 2008 EADS Astrium. SSTL toimii Guildfordissa Surreyn yliopiston kampuksella.

SSTL perustettiin 11. kesäkuuta 1985 yliopistonalueen kampusyritykseksi.[1] Yliopiston avaruustekniikan professori (sittemmin Sir) Martin Sweeting oli tuohon mennessä rakentanut jatko-opiskelijoidensa avulla muutamia mikrosatelliitteja, joiden arveltiin tuossa vaiheessa saavat suuren roolin maailman avaruustoiminnassa. Kun toiminta laajentui satelliittien projektivienniksi, muutettiin toiminta yhtiömuotoon. Yliopisto omisti yhtiöstä 80%.

Yhtiön laajentaessa toimintaansa korkeiden kiertoratojen satelliitteihin osallistumalla Euroopan komission ja ESAn Galileo-satelliittipaikannusohjelmaan. SSTL toteutti sen ensimmäisen GIOVE-satelliitin. Huhtikuussa 2008 yhtiö siirtyi EADS-konsernin osaksi, kun Astrium osti sen osakekannan pääosan yliopistolta.[2] Elokuussa 2008 SSTL perusti toimiston Yhdysvaltoihin.[3]

Yrityksellä on ollut 1990- ja 2000-luvuilla rooli Englannin hajautetun mallin avaruusjärjestön BNSC:n avustamisessa.

Lokakuussa 2011 yhtiö juhli sen (ja Surreyn yliopiston) 30 avaruuteen laukaistua piensatelliittia.[4]

Yhtiö ja sen toteuttamat satelliitit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiössä työskentelee noin 240 työntekijää. Sen liikevaihto on noin 35 miljoonaa euroa.

Sen satelliitit ovat

  • CFESat, the Cibola Flight Experiment, laukaistu Cape Canaveralista 8.3.2007.
  • GIOVE-A, laukaisu Baikonurista 28.12.2005. SSTL:llä oli valmius rakentaa GIOVE-A2-satelliitti ESAlle, mutta varasatelliittia ei tarvittu.
  • TopSat ja DMC-kaukokartoitussatelliitti, kiinalainen Beijing-1, laukaistiin Plesetskistä 27.10.2005
  • 5 RapidEye-satelliittia laukaistiin 29.8.2008
  • Tulossa on UK-DMC-2-konstellaatio - Disaster Monitoring Constellation eli tuhoalueiden kuvaussatelliittikonstellaation jatkoversio.
  • SSTL rakentaa rungon venäläiseen Kanopus-B kaukokartoitussatelliittiin [5]
  • Rakenteilla on kuuden, espanjalainen, DMC-satelliitti [6] ja seitsemäs, nigerialainen, DMC-satelliitti [7] ja kahdeksas, englantilainen, DMC-satelliitti[8].
  • SSTL tekee esitutkimusta Englannin kansallisesta kuuluotaimesta, MoonLITE[9]
  • tammikuussa 2009 Euroopan komissio valitsi 14 Galileo-satelliitin valmistajaksi OHB-yhtiön, jonka pääalihankkijana Surrey toimittaa satelliittien paikannushyötykuorman,[10]
  • kesällä 2010 yhtiö ilmoitti rakentavansa vuoteen 2013 mennessä Kazakstanille "Medium-Resolution Earth observation"-kaukokartoitussatelliitin.[11]
  • kesäkuussa 2011 kiinalainen Twenty-First Century Aerospace Technology-yhtiö tilasi 110 miljoonalla punnalla kolme kaukokartoitussatelliittia SSTL:ltä.[12]

Yliopiston tutkimusyksikkönä SSTL toteutti seuraavat satelliitit

  1. http://www.spacemart.com/reports/SSTL_Celebrates_25_Years_Of_Innovation_In_Space_999.html
  2. EADS Astrium signs an agreement to acquire Surrey Satellite Technology Limited from the University of Surrey (Arkistoitu – Internet Archive), Lehdistötiedote, 7.4.2008.
  3. Surrey Satellite Technology US opens for business (Arkistoitu – Internet Archive), SSTL press release, 5 August 2008.
  4. http://www.spacedaily.com/reports/SSTL_celebrates_30th_anniversary_of_groundbreaking_satellite_UoSAT_1_999.html SSTL celebrates 30th anniversary of groundbreaking satellite UoSAT-1, SpaceDaily, 10.10.2011
  5. http://media-newswire.com/release_1046541.html Russia places order with SSTL for satellite platform equipment, SSTL press release, 28.3.2007.
  6. http://www.ballard.co.uk/press_releases/company_releases.aspx?story=580 (Arkistoitu – Internet Archive) Deimos and Surrey Satellite Technology Contract for Spanish Imaging Mission, SSTL press release, 10.10.2006.
  7. http://www.engineeringbritain.com/space/categories/13-NIGERIASAT-2 (Arkistoitu – Internet Archive) SSTL blog on NIGERIASAT-2, 6.11.2006.
  8. http://www.ballard.co.uk/press_releases/company_releases.aspx?lang=English(us)&story=706 (Arkistoitu – Internet Archive) DMCii to launch new higher-resolution satellite imaging service, SSTL press release, 20.3.2007.
  9. Transcript: Interview with Stuart Eves at the UK Space Conference 2008 (Arkistoitu – Internet Archive), Space.co.uk, 29.3.2008.
  10. http://www.gpsdaily.com/reports/SSTL_Wins_Key_Role_In_Galileo_Programme_999.html
  11. https://archive.today/20120526042147/http://www.spacenews.com/earth_observation/100720-surrey-building-kazakh-satellite.html
  12. http://www.spacenews.com/contracts/110629chinese-firm-orders-three-optical-imaging-satellites-from-surrey.html[vanhentunut linkki] Chinese Firm Orders Three Optical Imaging Satellites from Surrey, SpaceNews, 29.6.2011

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]