Sotapsykoosi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sotapsykoosi on sodan kielteisistä psykologisista vaikutuksista käytetty nimitys.[1] Sotapsykoosilla voidaan viitata kirjaimellisesti taistelutilanteen aiheuttaman äärimmäisen stressin ja pelon laukaisemaan psykoosiin[1][2] tai kuvaannollisesti ”sodan tai sen uhan joukossa aiheuttamaan hyvin kiihottuneeseen mielialaan” eli sotahysteriaan.[1]

Kyseessä ei ole kliininen mielenterveyden häiriö, eikä sotapsykoosia tai vastaavaa tilaa mainita erikseen ICD-10-tautiluokituksessa, joskin se huomioi ”onnettomuuden, sodan tai muut vihollisuudet” eräänä mielenterveysongelmien tai mielenterveyspalvelujen tarpeen mahdollisena aiheuttajana (Z65.5).[3]

Toisessa maailmansodassa psykiatriseen hoitoon siirretyillä suomalaissotilailla oli usein synnynnäisen kehitysvamman, perinnöllisten mielisairauksien tai kurjien kasvuolojen aiheuttamaa alttiutta. Huomattava osa potilaista olikin oireillut psyykkisesti jo ennen sotaa.[2] Löyhemmässä merkityksessä ”sotapsykoosilla” on kuvattu esimerkiksi talvisodan alussa esiintynyttä lyhyttä piikkiä itsemurhatilastoissa. Sen uhreiksi joutui joulukuussa 1939 sekä sotilaita että siviilejä, joista suurin osa oli miehiä. Tilanteen normalisoiduttua itsemurhaluvut laskivat, eikä vastaavaa koettu myöhempinä sotavuosina.[4]

Huhtikuussa 2022 Erkki Tuomioja arvioi yhdysvaltalaiselle radiokanava NPR:lle antamassaan haastattelussa, että Suomessa tuolloista Nato-keskustelua hallitsi median ruokkima pelko, ja että ”media on tavallaan sotapsykoosissa”. Tällä Tuomioja tarkoitti pelkoa siitä, että Suomi saattaisi hetkenä minä hyvänsä joutua Venäjän hyökkäyksen kohteeksi, mikä hänen mukaansa oli epärealistinen käsitys.[5] Tuomiojan toteamus herätti paheksuntaa ja häntä jopa vaadittiin eroamaan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajan tehtävästä. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa arvioitiin, ettei poliitikkojen ole viisasta käyttää psykiatrista terminologiaa vaan tämä tulisi jättää mielenterveyden ammattilaisille.[6]

  1. a b c sotapsykoosi Kielitoimiston sanakirja. 2020. Viitattu 29.6.2020. (suomeksi)
  2. a b Sotiemme veteraanien murtuneet mielet – Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939 – 1945. Tutkija voi olla oikeassakin todetessaan, että Suomen viime sodat ovat ”aika lailla tutkimatta” – ainakin etulinjojen vapisemis- ja hermokuoppien osalta Nettilehti Sermones. 4.10.2013. Viitattu 29.6.2020.
  3. The ICD-10 Classification of Mental and Behavioural Disorders (PDF) (Chapter XXI: Factors influencing health status and contact with health services (Z00-Z99) — Z65: Problems related to other psychosocial circumstances — Z65.5: Exposure to disaster, war and other hostilities [s. 241–245]) World Health Organization. Viitattu 29.6.2020. (englanniksi)
  4. Varjus, Seppo: Talvisodan alussa koettiin vaiettu itsemurha-aalto – sotapsykoosi vaivasi erityisesti Etelä-Pohjanmaalla Iltalehti. 19.12.2015. Viitattu 29.6.2020.
  5. Nykänen, Riika: Erkki Tuomioja kohautti puheillaan sotapsykoosista – puolustautuu nyt Twitterissä Ilta-Sanomat. 24.4.2022. Viitattu 21.7.2022.
  6. Mielenterveystermit kuuluvat psykiatreille, eivät poliitikoille (Pääkirjoitus) Helsingin Sanomat. 25.4.2022. Viitattu 21.7.2022.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kivimäki, Ville: Murtuneet mielet: Taistelu suomalaissotilaiden hermoista 1939-1945. Helsinki, WSOY, 2013.
  • Tepora, Tuomas: Sodan henki. Kaunis ja ruma talvisota, WSOY, 2015.