Saksan liittopäivävaalit 2005

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksan liittopäivävaalit 2005
Saksa
2002 ←
18. syyskuuta 2005 → 2009

Kaikki 614 paikkaa liittopäiville
308 paikkaa tarvitaan enemmistöön
Äänestysprosentti 77,7 % Laskua 1,4 %-yks.
  Ensimmäinen puolue Toinen puolue Kolmas puolue
 
Johtaja Angela Merkel Gerhard Schröder Guido Westerwelle
Puolue CDU/CSU SPD FDP
Viime vaalit 248 paikkaa, 38,5 % 251 paikkaa, 38,5 % 47 paikkaa, 7,4 %
Saadut paikat 226 222 61
Paikkojen muutos Laskua22 Laskua29 Nousua14
Äänet 16 631 049 16 194 665 4 648 144
Kannatus 35,2 % 34,2 % 9,8 %
Muutos Laskua3,3%-yks. Laskua4,3%-yks. Nousua2,5%-yks.

  Neljäs puolue Viides puolue
 
Johtaja Gregor Gysi
Oskar Lafontaine
Joschka Fischer
Puolue Vasemmisto.PDS Liittouma 90/Vihreät
Viime vaalit 2 paikkaa, 4,0 % 55 paikkaa, 8,6 %
Saadut paikat 54 51
Paikkojen muutos Nousua52 Laskua4
Äänet 4 118 194 3 838 326
Kannatus 8,7 % 8,1 %
Muutos Nousua4,7%-yks. Laskua0,5%-yks.

Tulokset vaalipiireittäin

Liittokansleri ennen vaaleja

Gerhard Schröder
SPD

Uusi liittokansleri

Angela Merkel
CDU/CSU

Saksan liittopäivävaalit 2005 järjestettiin 18. syyskuuta 2005. Vaaleissa valittiin liittopäivien 614 jäsentä. Vaaleissa annettiin 47 287 988 hyväksyttyä ääntä äänestysaktiivisuuden ollessa 77,7 prosenttia.

Liittopäivävaalit oli tarkoitus järjestää vasta vuonna 2006, mutta liittokansleri Gerhard Schröder päätti järjestää ne jo vuotta aikaisemmin. Schröderin hallitus hävisi tahallaan liittopäivillä järjestetyn luottamuslauseäänestyksen, minkä jälkeen liittopresidentti Horst Köhler hajotti liittopäivät 22. heinäkuuta. Schröderin johtama sosiaalidemokraattien (SPD) ja vihreiden hallitus oli ennen liittopäivien hajottamista joutunut vaikeuksiin, koska sen oli ollut vaikea säätää lakeja opposition saatua liittoneuvoston haltuunsa, ja koska hallituspuolueet olivat kärsineet tappioita osavaltiovaaleissa.

Vaalikampanjan alkaessa kristillisdemokraatit (CDU/CSU) johtivat selkeästi mielipidemittauksia, mutta vaalien lähestyessä sosiaalidemokraatit onnistuivat kirimään heitä. Kristillisdemokraateille tuottivat ongelmia esimerkiksi Jörg Schönbohmin ja Edmund Stoiberin itäsaksalaisiin kohdistama kritiikki sekä Paul Kirchhoffin ehdotus tasaveron käyttöönotosta. Kuitenkin CDU/CSU säilytti gallup-johtonsa loppuun saakka, ja puolueen puheenjohtaja Angela Merkel oli siksi ennakkosuosikki liittokansleriksi.

Vaalipäivänä CDU/CSU nousi täpärästi liittopäivien suurimmaksi ryhmäksi, mutta sen kannatus oli silti ennustettua pienempi ja se sai vähemmän ääniä kuin edellisissä liittopäivävaaleissa. SPD menetti eniten ääniä verrattuna edellisiin vaaleihin mutta sai silti ennustettua suuremman kannatuksen. Vaalivoittajia olivat vapaademokraatit ja vasemmistolainen Die Linke. Vihreät kärsivät tappion.

Hallituksen muodostaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien jälkeen sekä CDU/CSU että SPD pyrkivät muodostamaan koalitiohallituksen vapaademokraattien ja vihreiden kanssa. Hanke epäonnistui, ja niinpä kristillisdemokraatit ja sosiaalidemokraatit joutuivat muodostamaan keskenään ns. suuren koalition ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1969. Sekä Schröder että Merkel vaativat aluksi liittokanslerin paikkaa itselleen. Lopulta Merkel pääsi suurimman parlamenttiryhmän johtajana hallituksen johtajaksi, ja SPD sai vastineeksi tärkeät ulkoministerin ja valtiovarainministerin salkut. Merkelin hallitus astui virkaan 22. marraskuuta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]