S. B. Lundelin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sixtus Bernhard Lundelin (2. elokuuta 1860 Tampere30. joulukuuta 1932 Tampere) oli suomalainen pääasiassa Tampereella vaikuttanut kapellimestari ja laulunopettaja.[1][2]

Lundelin syntyi Tampereella köyhään työläisperheeseen. Hänen perheessään harrastettiin musiikkia, ja hänen isänsä ja kaksi sisartaan olivat mukana kuorotoiminnassa. Lundelin kävi Tampereen pellavatehtaan konepajan pienten lasten koulua, ja hän liittyi jo nuorena opettaja Antti Tervon johtamaan tehtaalaisten kuoroon. Hän meni 11-vuotiaana työhön Tampereen verkatehtaaseen ja kävi samalla ilta- ja sunnuntaikoulua. 14-vuotiaana Lundelin siirtyi työhön Tampereen pellavatehtaan konepajalle. Lundelin liittyi sitten 16-vuotiaana Henkivartioväen Suomen III:n tarkka-ampujapataljoonan soittokuntaan, ja hänestä tuli nuorempi aliupseeri 1879.[3][2]

Lundelin opiskeli musiikkia Helsingin yliopiston musiikinopettajan Richard Faltinin johdolla. Hän toimi vuodesta 1893 alkaen Suomen Rakuunarykmentin kapellimestarina ja oli tässä toimessa rykmentin hajottamiseen saakka. Vuosina 1900–1905 Lundelin oli Lappeenrannan suomalaisen yhteiskoulun laulunopettajana. Vuodesta 1905 alkaen Lundelin toimi Tampereella kaupungin laulun- ja soitonjohtajana. Suoritettuaan yliopistollisen tutkinnon musiikin teoriassa ja käytännön opettajanäytteet Lundelin toimi lisäksi vuodesta 1911 lähtien laulunopettajana Tampereen lyseossa. Hän oli mukana perustamassa useita laulukuoroja ja soittokuntia Tampereella ja toimi niiden johtajana. Lundelin oli mukana opettamassa Suomen Työväen Musiikkiliiton johtajakursseilla ja toimi yleisjohtajana työväen yleisillä ja piirikunnallisilla laulujuhlilla.[1][3][2]

  1. a b S. B. Lundelin, Aamulehti, 31.12.1932, nro 353, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  2. a b c S. B. Lundelin, Kansan Lehti, 31.12.1932, nro 304, s. 1, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. a b Keijo Rantanen: S. B. Lundelin – työväenmusiikin uranuurtaja (Arkistoitu – Internet Archive) Blogi 19.3.2018. Viitattu 1.1.2023