Raimo Andersson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Raimo Juhani Andersson (25. heinäkuuta 1956 Hamina14. huhtikuuta 2018[1] Vantaa) oli suomalainen rikollinen. Andersson johti huumeliigaa 1990-luvulla ja sai pitkän vankeustuomion törkeästä huumausainerikoksesta ja ampuma-aserikoksesta. Vuonna 1990 Andersson esitti perättömän väitteen, että laulaja Juice Leskinen olisi ostanut häneltä noin kilon hasista, ja sai tästä väitteestä myöhemmin tuomion.[2] Andersson myös kuului vuosien ajan rikollisjengi United Brotherhoodin voimahahmoihin.

Andersson oli yksi keskeisiä hahmoja United Brotherhoodissa, mutta hänen toimintaansa alkoi loppuaikoina kohdistua syvää tyytymättömyyttä ja jopa vihaa. Vankilan kirjastossa työskennelleen Anderssonin oli nähty pitävän yhteyttä KRP:n poliisien kanssa ja poistuvan näiden seurassa vankilasta useampia kertoja. Tapaamiset liittyivät tiettävästi Anderssonin ja hänen kolmen rikoskumppaninsa murhaaman ruotsinturkkilaisen Volkan Ünsalin ruumiin etsintöihin. Andersson istui elinkautista tuomiota Ünsalin murhasta. Murha tapahtui lokakuussa 2003 Vuosaaressa, eikä ruumista ole tähän päivään mennessä löydetty. Helsingin hovioikeus hylkäsi syksyllä 2017 Anderssonin hakemuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen.[3][4]

Andersson löydettiin huhtikuussa 2018 surmattuna vaimonsa kotitalosta Vantaalta. Hän oli lomalla vankilasta. Maaliskuussa 2019 Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi murhasta Veli Matti Huohvanaisen.[5]