M&T Production

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

M&T Production (myös nimellä M&T Tuotanto) oli vuosina 1974–1988 toiminut levy-yhtiö, jonka toiminnasta vastasivat Matti ja Teppo Ruohonen. Yhtiö julkaisi pääasiassa iskelmää, mutta teki myös kokeiluja rockmusiikin parissa. M&T Productionille ja sen alamerkeille levyttivät esimerkiksi Matti ja Teppo, Eero Aven, Mika Sundqvist, Tarja Ylitalo, Danny, Matti Esko, Jonna Tervomaa, Finlanders, Ari Klem ja Bogart. Co. Lisäksi M&T Production julkaisi jäljitelmähittejä sisältäneitä kokoelmasarjoja Jokamiehen suosikit ja Hittiparaati. Yhtiö julkaisi toimintansa aikana yli sata pitkäsoittoa, joista yli kaksikymmentä myi kultaa.[1]

M&T Productionin ensimmäinen julkaisu oli vuonna 1974 julkaistu Salomonin single "Mentiin seslonkiin" / "Valvoin koko yön" ja ensimmäinen albumijulkaisu seuraavana vuonna ilmestynyt Matin ja Tepon pitkäsoitto Ota kiinni. M&T Production julkaisi vuosina 1975–1976 kuusi albumilevyä, joihin sisältyi muun muassa Hittiparaati-jäljitelmähittisarjan kokoelmia ja yli 40 000 kappaletta myynyt Matin ja Tepon albumi Cara Mia. Levyjen jakelijana toimi yhtiön alkuvuosina Love Records.[1]

Melko hyvien myyntilukujen myötä M&T Production yritti laajentaa toimintaansa rockmusiikkin julkaisemalla Combination- ja Kaamos-yhteiden albumit, mutta kokeilut osoittautuivat raskaasti tappiollisiksi. Tämän myötä yhtiö keskittyi jälleen iskelmämusiikin julkaisemiseen. Sille levyttivät esimerkiksi Markus, ainoan uransa kultalevyn M&T Productionin julkaisemasta albumista Elämäntoveri saanut Eero Aven, VeePee Lehto ja Vera Telenius. Myyntimenestyksiä olivat esimerkiksi Matin ja Tepon albumit Et voi tulla rajan taa, Pidä itsestäsi huolta ja Minuun voit luottaa, joista kaikki ylittivät timanttilevyyn vaadittavan myyntimäärän. Myös neljä M&T Productionin kautta vuosina 1980–1983 ilmestynyttä Tarja Ylitalon albumia myivät hyvin: albumeista kolme ensimmäistä myi platinaa ja viimeinen kultaa. Tämän lisäksi Mika Sundqvistin pitkäsoitot Moottoripyörä on moottoripyörä ja Hormonihiiret olivat myyntimenestyksiä, ja jälkimmäinen albumi myi myös kultalevyyn oikeuttavan määrän.[1]

1980-luvun puolivälissä suomalaisen iskelmän myyntimäärät olivat pudonneet ja kaupallinen kysyntä suuntautui suomirockiin. M&T Production pyrki vastaamaan tilanteeseen omalla Lighthouse-alamerkillään, jonka kautta julkaistiin vuosina 1985–1988 yli kaksikymmentä pitkäsoittoa ja hieman yli neljäkymmentä singleä. Yhtiön menestynein kiinnitys oli Bogart. Co, jonka ensimmäinen albumi Dance Station myi kultalevyyn oikeuttavan määrän ja Only Lonely ylitti 50 000 kappaleen timanttilevyrajan. Muita Lighthouse-alamerkille levyttäneitä artisteja olivat muun muassa Pepe Le Moko, Päät, Garbo, Annica ja T.T. Oksala.[1]

M&T Production oli kiinnittänyt talliinsa 1980-luvun puoliväliin tultaessa talliinsa muun muassa Dannyn, Robinin, Jonna Tervomaan, Timo Tervon ja Matti Eskon. Erityisen suosituksi osoittautui Matti Esko, jonka vuonna 1987 ilmestynyt albumi Rekkamies myi 55 000 kappaletta. Myös Matin ja Tepon albumi Matti & Teppo ja kokoelmat Parhaat 1 sekä Parhaat 2 myivät hyvin. Yhtiön uusista artisteista menestystä saavuttivat erityisesti Finladers ja Ari Klem.[1]

Vuonna 1988 Matti ja Teppo Ruohonen myivät levy-yhtiö- ja kustannustoimintansa Finnlevylle. Ruohoset pitivät levy-yhtiötoiminnan pyörittämistä liian raskaana ja katsoivat sen toisaalta rajoittavan keikkailua. Matti ja Teppo Ruohonen perustivat pian M&T Productionin myymisen jälkeen uuden levy-yhtiön MTR Music, joka julkaisi kaksikon omaa musiikkia ja pienimuotoisesti myös muita artisteja. Muutaman vuoden kuluttua tämä yhtiö päätti kuitenkin keskittyä pelkästään Matin ja Tepon musiikin julkaisemiseen.[1]

  1. a b c d e f Rantala, Juha: M&T Production Suomalaisen musiikin historia. 26.5.2021. Arkistoitu 26.5.2021. Viitattu 6.11.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]