Loïc Nottet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Loïc Nottet
Henkilötiedot
Syntynyt10. huhtikuuta 1996 (ikä 28)
Courcelles, Belgia
Ammatti laulaja, tanssija
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 2014–
Tyylilajit pop
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Sony Music Belgium
Aiheesta muualla
www.loicnottet.com

Loïc Edward Nottet (s. 10. huhtikuuta 1996 Courcelles) on belgialainen laulaja. Hän sijoittui toiseksi The Voice Belgiquen kolmannella tuotantokaudella vuonna 2014. Hän on toiminut laulajana vuodesta 2014 alkaen.

Vuoden 2014 marraskuussa Nottet valittiin Belgian edustajaksi vuoden 2015 Eurovision laulukilpailuun Itävallan Wieniin. Nottet esitti Euroviisuissa kappaleen Rhythm Inside. Hän pääsi jatkoon finaaliin, joka pidettiin Wienissä 23. toukokuuta 2015. Hän sijoittui finaalissa neljänneksi Italian ja Australian väliin. Myös kaksi vuotta aiemmin, vuonna 2013, Belgian edustaja Roberto Bellarosa oli kilpaillut The Voice Belgiquen edellisellä kaudella.

Joulukuussa 2015 Nottet voitti ranskalaisen Danse avec les stars (Tanssii tähtien kanssa) -ohjelman kuudennen kauden.[1]

Huhtikuussa 2017 Nottet julkaisi esikoisalbuminsa nimeltään Selfocracy.

  1. Piat, Marie: Loïc Nottet, un danseur est né : retour sur son parcours dans Danse avec les stars 24.12.2015. TF1. Viitattu 20.1.2016. (ranskaksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.