Lasse Tennander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lasse Tennander
Henkilötiedot
Syntynyt29. huhtikuuta 1945
Muusikko
Aktiivisena 1974
Tyylilajit progg
Soittimet kitara, piano
Levy-yhtiöt Ljudspår, Oktober, Sonet
Aiheesta muualla
www.lassetennander.se

Lasse Tennander (s. 29. huhtikuuta 1945) on ruotsalainen muusikko, säveltäjä ja kirjoittaja.

Tennander oli 1970-luvulla aktiivinen ruotsalaisen progg-liikkeen edustaja.

Ensimmäinen kappaleensa Tennander nauhoitti vuonna 1966, mutta hän teki läpimurron artistina vasta 1976, kun poliittinen LP Alla är vi barn i början julkaistiin. Ennen omaa läpimurtoaan ja sen jälkeenkin Tennander kirjoitti paljon kappaleita muille artisteille, kuten Peter Lundbladille ja The Wayfarersille.

Kahden ensimmäisen albumin myötä Tennander sai levytyssopimuksen Oktober-levy-yhtiön kanssa. Oktober meni myöhemmin konkurssiin, ja Tennander siirtyi levy-yhtiö Sonetiin.

Eräs Tennanderin tunnetuimmista kappaleista on Ska vi gå hem till dig, josta ovat myöhemmin oman cover-versionsa tehneet muun muassa Magnus Uggla ja Miio. Vuonna 2009 Tennanderin albumi Alla är vi barn i början pääsi mukaan kirjaan Tusen svenska klassiker, johon koottiin tuhat Ruotsissa julkaistujen kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.[1]

  • Lars Vegas (1974)
  • Alla är vi barn i början (1976)
  • På jakt… (1978)
  • Längst därinne är himlen ändå röd (1979)
  • På egen hand och med fötterna på jorden (1981) (livelevy)
  • Konsten att hålla balansen (1982)
  • Rötter (1985)
  • Ett rum och en son (1987)
  • Spotlight (1989) (kokoelmalevy)
  • Fullständiga rättigheter (1990)
  • NU (1992)
  • En liten stund på vår jord (Ballader 1978–1993) (1993)
  • Tennander (1997)
  • Så länge hjärtat kan slå (Tennander möter Taube) (2002)
  • Därifrånochhit (sånger 1974–2003) (2003) (kokoelmalevy)
  • Fortsättning följer... (2007)

Tunnettuja kappaleita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ska vi gå hem till dig
  • Med revade segel
  • Lisa Lisa
  1. Gradvall, Jan ym. (2009). Tusen svenska klassiker: böcker, filmer, skivor, tv-program från 1956 till i dag. Tukholma: Norstedt. ISBN 978-91-1-301717-4.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]