Kansakunnan tila -puhe

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Presidentti George W. Bush pitämässä Kansakunnan tila -puhetta vuonna 2007. Takana vasemmalla varapresidentti Dick Cheney ja oikealla edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi.

Kansakunnan tila tai vaihtoehtoisesti Liittovaltion tila -puhe (engl. State of the Union Address) on Yhdysvaltain presidentin yleensä jokaisen vuoden tammikuussa pitämä puhe, jonka tehtävänä on antaa kongressille käsitys Yhdysvaltain liittovaltion sen hetkisestä tilasta ja esitellä kongressille presidentin hyvänä pitämiä kehitysehdotuksia. Puhetta voi verrata Suomen presidentin uudenvuodenpuheeseen. Kansakunnan tila -puhe pidetään perustuslain II artiklan 3. kohdan mukaisesti. Presidentin edellytetään siinä ”aika ajoin antavan kongressille tietoa liittovaltion tilasta sekä suosittelevan heidän (kongressiedustajien) harkittavakseen toimenpiteitä, jotka tämä arvioi tarpeellisiksi ja sopiviksi”.

Kansakunnan tila -puhe, kuten monet muutkin Yhdysvaltojen hallinnon kaavat, on tehty brittiläisen esikuvan mukaisesti. Britanniassa hallitsija pitää parlamentin avajaisissa puheen, jossa hän esittää hallituksensa tavoitteet tulevalle vuodelle.

George Washington piti ensimmäisen Kansakunnan tila -puheen 8. tammikuuta 1790 New Yorkissa, Yhdysvaltain silloisessa pääkaupungissa. Thomas Jefferson lopetti puheiden pitämisen henkilökohtaisesti, pitäen sitä liian monarkkimaisena, ja lähetti sitä vastoin kirjoitetun puheen, jonka virkailija luki kongressille. Tapa jatkui täten vuoteen 1913, jolloin Woodrow Wilson palautti Washingtonin tavan pitää puhe henkilökohtaisesti. Wilsonin päätös herätti jonkin verran vastarintaa kongressiedustajien keskuudessa, mutta henkilökohtainen puhe on nyttemmin muodostunut taas säännöksi. Jotkut presidentit ovat nykyaikanakin silti käyttäneet kirjoitettuja Kansakunnan tila -puheita, esimerkiksi Jimmy Carter.

Tunnettuja puheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1823: Presidentti James Monroe esitteli puheessaan ensimmäisen kerran Monroen oppi -nimisen doktriinin, jonka mukaan Yhdysvallat ei sekaannu Euroopan asioihin kunhan eurooppalaiset eivät perusta uusia siirtokuntia Amerikan mantereelle.
  • 1941: Presidentti Franklin D. Roosevelt esitteli puheessaan ensimmäisen kerran niin kutsutut Neljä vapautta (engl. Four Freedoms), sanan- ja ilmaisunvapauden, uskonvapauden, oikeuden riittävään elintasoon sekä oikeuden elämään ilman pelkoa, jotka Rooseveltin mukaan kuuluivat kaikille maailman ihmisille.
  • 1944: Roosevelt esitteli ensimmäisen kerran Second Bill of Rights -nimellä tunnetun listan perusoikeuksista, jotka Rooseveltin mukaan tulisi taata jokaiselle yhdysvaltalaiselle. Julistuksessaan Roosevelt vaati muun muassa terveydenhuoltoa ja koulutusta yhdysvaltalaisten perusoikeuksiksi Bill of Rights -lisäysten tapaan.
  • 1964: Presidentti Lyndon B. Johnson julisti köyhyydenvastaisen sodan (engl. War on Poverty). Yhdysvaltain ihmisistä jopa 19 prosenttia eli Johnsonin puheen aikaan köyhyysrajan alapuolella.
  • 2002: Presidentti George W. Bush käytti Yhdysvaltain pahimpina vihollisina pitämistään Irakista, Iranista ja Pohjois-Koreasta nimitystä Pahan akseli. Samalla Bush linjasi terrorisminvastaisen sodan päätavoitteet.[1]

Puheen pitäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edustajainhuoneen kamari on harvoin yhtä täynnä yleisöä kuin Kansakunnan tila -puheen aikana. Harvalukuinen joukko valtion ylintä johtoa on poissa katastrofitilanteen varalta. Kuva vuodelta 2003.

Presidentti ei voi saapua edustajainhuoneeseen ilman lupaa. Edustajat kutsuvat presidentin erikseen vierailulle jokaista Kansakunnan tila -puhetta varten. Presidentin saapumisen edustajainhuoneeseen kuuluttaa vartiopäällikkö sanoin ”Herra/Rouva puhemies, Yhdysvaltojen presidentti!” Tavan mukaan seuraavat suosionosoitukset presidentille. Myös oppositio osoittaa suosiota, sillä aplodit on osoitettu presidentti-instituutiolle, eikä nykyisen presidentin politiikalle.

Tavan mukaan presidentti ojentaa puheen tekstin varapresidentille ja edustajainhuoneen puhemiehelle, jotka istuvat presidentin takana ja tämän yläpuolella puheen pitämisen ajan. Eturivissä puhetta kuuntelevat aselajien päälliköt, korkeimman oikeuden tuomarit sekä ministerit kuitenkin niin, että yksi ministeri on poissa, jotta mahdollisessa katastrofitilanteessa voitaisiin taata hallinnon jatkuvuus. Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen myös joukko kongressiedustajia on poissa kongressista puheen aikana. He seuraavat puhetta televisiosta.

Presidentin esittelee kongressille edustajainhuoneen puhemies, minkä jälkeen presidentti pitää puheensa podiumista. Kongressin suosionosoitukset sisältävät tavallisesti poliittisia viestejä, presidentin oman puolueen edustajien ollessa yleensä innokkaimpia. Joskus on nähty myös ironialla väritettyjä suosionosoituksia, kuten silloin kun demokraattisen puolueen edustajat osoittivat voimakkaasti suosiotaan presidentti George W. Bushin lausahdukselle ”kongressi ei toiminut viime vuonna ehdotukseni mukaisesti sosiaaliturvan pelastamiseksi”. Demokraatit olivat vastustaneet Bushin muutoksia sosiaaliturvaan.

Puheen aikana presidentti esittelee hallintonsa saavutuksia kuluneen vuoden aikana sekä suunniteltuja linjauksia tulevalle vuodelle. Ronald Reagan aloitti tavan mainita puheessa tavallisia amerikkalaisia, jotka ovat kuluneen vuoden aikana tehneet jonkin merkittävän palveluksen maalleen tai muille ihmisille.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]