Jesús Franco

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jesús Franco
Jesús Franco vuonna 2008.
Jesús Franco vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt12. toukokuuta 1930
Madrid, Espanja
Kuollut2. huhtikuuta 2013 (82 vuotta)
Málaga, Espanja
Ammatti elokuvaohjaaja
Puoliso Lina Romay
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jesús Franco Manera (myös Jess Franco; 12. toukokuuta 1930 Madrid, Espanja2. huhtikuuta 2013 Málaga, Espanja) oli espanjalainen elokuvaohjaaja. Hän oli tuotteliaimmillaan 1960–1980-luvuilla, mutta jatkoi työskentelyään pitkään sen jälkeenkin. Häntä pidetään espanjalaisten b-elokuvien isänä.[1]

Franco harrasti musiikkia 6-vuotiaasta saakka ja tuli tunnetuksi myös suurena jazzin ystävänä. Franco käytti uransa aikana lukuisia pseudonyymejä. Hänet tunnetaan parhaiten kauhuelokuvista, joihin on usein liitetty korostetun seksuaalisia piirteitä. Hän sai kansainvälistä huomiota ensimmäistä kertaa Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 1967.[2] Kaikkiaan Francon tuotanto käsittää parisensataa elokuvaa. Hänen omaelämäkertansa Memorias del tío Jess julkaistiin espanjaksi vuonna 2004.

Francon tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Justine (1968), Eugenie (1970) ja Vampyros Lesbos (1970), ja tunnettuja hänen käyttämiään näyttelijöitä ovat muun muassa Christopher Lee ja Klaus Kinski. Hitchcockin tapaan Franco näkyy monissa omissa elokuvissaan vilaukselta pienissä rooleissa.

Francon vaimo Lina Romay kuoli vuonna 2012, mikä masensi Francoa huomattavasti. Franco kuoli itse huhtikuussa 2013 málagalaisessa sairaalassa, johon oli joutunut saatuaan iskeemisen aivoinfarktin.[1]

  1. a b El director Jesús Franco fallece en Málaga a los 82 años ABC.es. 2.4.2013. Diario ABC. Viitattu 2.4.2013.
  2. Jess Francon sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.