Janne Reinikainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo suomalaisesta näyttelijästä. Janne Reinikainen on myös suomalainen jalkapalloilija.
Janne Reinikainen
Henkilötiedot
Koko nimi Janne Olavi Reinikainen
Syntynyt10. maaliskuuta 1969 (ikä 55)
Kangasniemi
Kansalaisuus Suomi
Ammatti näyttelijä ja ohjaaja
Ohjaaja
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Janne Olavi Reinikainen (s. 10. maaliskuuta 1969 Kangasniemi)[1] on suomalainen freelancer-näyttelijä ja ohjaaja. Reinikainen tunnetaan parhaiten sketsisarjasta Studio Julmahuvi (1998) ja draamaelokuvasta Badding (2000), josta hän voitti parhaan miesnäyttelijän Jussi-palkinnon. Vuonna 2015 ilmestyi Reinikaisen tähdittämä, ohjaama ja käsikirjoittama komediasarja Napamiehet.

Reinikainen aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa näyttelijäntyön linjalla 1991 ja valmistui 1995. Hän on vaikuttanut muun muassa Ryhmäteatterissa. Hän on ollut myös ääninäyttelijänä monissa animaatioissa.

Näyttelijänä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. a b c Janne Reinikainen Elonetissä.
  2. a b Eino Kalima -ohjaajapalkinto Janne Reinikaiselle – arvo 20 000 euroa MTV3 Uutiset. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 12.9.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]