Hugo Claus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hugo Claus vuonna 1961.

Hugo Maurice Julien Claus (5. huhtikuuta 1929 Brugge19. maaliskuuta 2008 Antwerpen) oli belgialainen kirjailija, runoilija, näytelmäkirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja kuvataiteilija. Hän oli yksi Belgian merkittävimpiä hollanninkielisiä kirjailijoita.[1]

Claus syntyi Bruggessa, eikä tullut nuorena toimeen perheensä kanssa. Heti toisen maailmansodan hän muutti pois kotoa ja teki ennen kirjailijanuraa monia pieniä töitä elantonsa eteen. Clausin ensimmäinen julkaistu teos oli runokokoelma Kleine reeks vuodelta 1947. Hänen suosionsa kasvoi 1960- ja 1970-luvulla romaanien De verwondering (”Ihmetys”) ja Omtrent Deedee sekä näytelmillä Suiker (”Sokeri”) ja Vrijdag (”Perjantai”).[2]

Vuonna 1983 ilmestynyt romaani Het verdriet van België, joka on suomennettu nimellä Belgian suru, oli Clausin läpimurtoteos. Osittain omaelämäkerrallinen teos sijoittuu toiseen maailmansotaan ja käsittelee yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta, perheoloja ja katolisen kirkon painostusta Belgiassa.[2]

Yli 120 teosta käsittäneen kirjailijan työnsä lisäksi Claus käsikirjoitti ja ohjasi elokuvia sekä kuului kuvataiteilijoiden Cobra-taiteilijaryhmään[3]. Hänen käsikirjoittamiaan elokuvia ovat muun muassa Fons Rademakersin ohjaukset Kylä joen rannalla (1958) ja Kuuma iho (1965), joista ensin mainittu oli myös ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.

Claus kärsi viimeisinä elinvuosinaan Alzheimerin taudista. Keskiviikkona 19. maaliskuuta 2008 ilmoitettiin, että Clausille oli tehty eutanasia.[1]

  1. a b Belgialaiskirjailija Hugo Claus kuollut aamulehti.fi. 19.3.2008. Tampere: Aamulehti. Viitattu 19.3.2008.
  2. a b Belgian author Hugo Claus dies at 78 yahoo.com. 19.3.2008. Yahoo! Inc. Viitattu 19.3.2008. (englanniksi)
  3. Belgialaiskirjailija Hugo Claus kuollut yle.fi. 19.3.2008. YLE. Viitattu 19.3.2008.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]