Godzilla (vuoden 2014 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Godzilla
Ohjaaja Gareth Edwards
Käsikirjoittaja Max Borenstein
Perustuu Tōhō-studion luomaan Godzilla-hirviöön
Tuottaja
Säveltäjä Alexandre Desplat
Kuvaaja Seamus McGarvey
Leikkaaja Bob Ducsay
Tuotantosuunnittelija Owen Paterson
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Legendary Pictures
Levittäjä
Ensi-ilta
Kesto 123 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 160 000 000 dollaria
Tuotto 524 976 069 dollaria[1]
Seuraaja Godzilla II: King of the Monsters
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Godzilla on vuonna 2014 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen hirviöelokuva, jonka on ohjannut Gareth Edwards. Se on MonsterVerse-elokuvauniversumin ensimmäinen osa, ja samalla toinen Hollywoodissa kokonaan tuotettu Godzilla-elokuva vuoden 1998 samannimisen elokuvan jälkeen.[a] Elokuvan pääosissa ovat Aaron Taylor-Johnson, Ken Watanabe, Elizabeth Olsen, Juliette Binoche, Sally Hawkins, David Strathairn ja Bryan Cranston.[3]

Elokuva on Legendary Picturesin ja Warner Bros. Picturesin yhteistuotantoa, jälkimmäisen vastatessa myös elokuvan maailmanlaajuisesta levityksestä, paitsi Japanissa, jossa sen levityksestä vastasi Tōhō. Projekti alkoi vuonna 2004 ja sen oli alun perin tarkoitus olla vain lyhytelokuva, kunnes sen kehitys siirtyi Legendarylle, joka päätti toteuttaa sen kokopitkänä elokuvana. Kuvaukset sijoittuivat Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 14. toukokuuta ja Yhdysvalloissa 16. toukokuuta 2014.

Elokuvan jatko-osa, Godzilla II: King of the Monsters, sai ensi-iltansa Suomessa 29. toukokuuta 2019 ja Yhdysvalloissa 31. toukokuuta 2019.[4] Crossover-elokuva Godzilla vs. Kong sai ensi-iltansa vuonna 2021.

Vuonna 1999 Monarch-järjestön tiedemiehet Ishiro Serizawa ja Vivienne Graham tutkivat Filippiinien alta löytynyttä valtavaa luurankoa. He löytävät kaksi valtavaa koteloa, joista toinen on jo kuoriutunut. Japanissa sijaitsevassa Janjiran ydinvoimalassa tapahtuu epätavallisia maanjäristyksiä. Voimalassa työskentelevä Joe Brody lähettää vaimonsa Sandran ja muita tekniikoita reaktorin luokse. Järistysten aiheuttama tärinä kuitenkin tuhoaa reaktorin, eikä Sandran tiimi ehdi ajoissa pakoon ennen voimalan romahtamista.

Vuonna 2014 Joen poika Ford, joka työskentelee Yhdysvaltain laivastossa räjähderaivaajana, palaa vaimonsa Ellen ja poikansa Samin luokse, mutta joutuu pian lähtemään Japaniin, missä Joe oli tunkeutunut luvatta Janjiran karanteenialueelle. Joe halusi selvittää ydinvoimalan romahtamisen todellisen syyn ja suostuttelee Fordin tutkimaan heidän entisen kotinsa sekä hakemaan levykkeen, joka sisältää Joen salaisia tutkimustietoja asiasta. He löytävät levykkeen, mutta sotilaat löytävät heidät ja vievät heidät salaiseen laitokseen voimalan raunioille. Useiden sähköhäiriöiden jälkeen valtava siivekäs otus nousee syvyyksistä ja tuhoaa laitoksen. Joe kuolee haavoihinsa ja Ford viedään USS Saratogalle.

Serizawa, Graham ja Ford liittyvät amiraali William Stenzin johtamaan erikoisryhmään jahtaamaan olentoa, jota he kutsuvat nimellä ”MUTO” (massiivinen tunnistamaton maanpäällinen organismi). Serizawa ja Graham kertovat Fordille, että vuonna 1954 tehty tutkimusretki herätti Godzillan, muinaisen saalistajan ja että silloin tehtyjen ydinkokeiden tavoitteena oli tappaa se. Monarchin tarkoitus on tutkia Godzillaa, MUTOa ja muita vastaavanlaisia olentoja. MUTO oli selvittänyt tiensä Filippiineiltä Japaniin ja aiheuttanut ydinvoimalan romahtamisen. Ford saa isänsä tutkimustietoihin kuuluneen kaikuluotauksen kautta selville, että MUTO yritti kommunikoida jonkin kanssa.

MUTO hyökkää venäläisen sukellusveneen kimppuun ja vie sen mukanaan Havaijille syödäkseen ravinnokseen veneen radioaktiivisia osia. Sitten Godzilla nousee merestä ja käy taistoon MUTOa vastaan. Sillä välin Nevadassa sijaitsevasta kotelosta kuoriutuu suurempi mutta siivetön MUTO, joka tuhoaa Las Vegasin. Tiedemiehet päättelevät sen olevan naaras, jonka kanssa uros oli yrittänyt kommunikoida. Ne olivat matkalla San Franciscoon lisääntyäkseen. Tiedemiesten vastusteluista huolimatta amiraali Stenz haluaa tuhota sekä Godzillan että MUTOt ydinkärjillä. Ford palaa Yhdysvaltoihin sekä liittyy tiimiin, jonka tehtävä on toimittaa junalla ydinkärjet San Franciscoon. Mutta naaras-MUTO hyökkää ja nielee suurimman osan ydinkärjistä. Helikopteri noutaa Fordin ja viimeinen ydinkärki aktivoidaan, mutta uros-MUTO varastaa sen viedäkseen sen naaraan muodostamaan pesään San Franciscon Chinatowniin.

Godzillan taistellessa MUTOja vastaan, Ford ja iskujoukkoryhmä lähtevät etsimään ydinkärkeä purkaakseen sen. Ajastimen pysäyttäminen ei kuitenkaan onnistu, joten he päättävät viedä sen veneellä keskelle merta. Ford räjäyttää MUTOjen pesän, jolloin Godzilla saa tilaisuuden tappaa uros-MUTOn romahduttamalla pilvenpiirtäjän sen päälle ja syöksee radioaktiivista tulta tappaakseen naaras-MUTOn. Tämän jälkeen Godzilla menettää tajuntansa ja kaatuu maahan. Ford käyttää viimeiset voimansa viedäkseen ydinkärjen veneellä merelle. Hänet kuitenkin pelastetaan juuri ennen ydinkärjen räjähtämistä. Herättyään Godzilla palaa mereen ja lehdistö juhlistaa sitä kaupungin pelastajana.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Aaron Taylor-Johnson  luutnantti Ford Brody  
 Ken Watanabe  tohtori Ishiro Serizawa  
 Elizabeth Olsen  Elle Brody  
 Juliette Binoche  Sandra ”Sandy” Brody  
 Sally Hawkins  tohtori Vivienne Graham  
 David Strathairn  amiraali William Stenz  
 Bryan Cranston  Joseph ”Joe” Brody  
 CJ Adams  nuori Ford Brody  
 Carson Bolde  Sam Brody  
 Richard T. Jones  kapteeni Russell Hampton  
 Victor Rasuk  kersantti Tre Morales  
 Patrick Sabongui  yliluutnantti Marcus Waltz  
 Jared Keeso  hyppääjä  
 Luc Roderique  pomminetsijä  
 Al Sapienza  Huddleston  
 Brian Markinson  Whalen  

Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 222 arvostelun perusteella laskettuna kriitikoiden arvosteluista 73 prosenttia oli positiivisia.[5]

  1. Yhdysvaltalaiset julkaisut elokuvista Godzilla, King of the Monsters!, King Kong vs. Godzilla ja Godzilla 1985 sisälsivät ylimääräisiä kohtauksia länsimaisilla näyttelijöillä, jotka Hollywoodin pienet tuotantoyhtiöt yhdistäneet niihin miellyttääkseen kotimaisia katsojia.[2] Avaruushirviöt hyökkäävät oli ensimmäinen Godzilla-elokuva, jonka olivat tuottaneet yhteistyönä japanilaisstudio Toho sekä yhdysvaltalainen animointistudio UPA.
  1. Godzilla (2014) Box Office Mojo. Viitattu 13.3.2017. (englanniksi)
  2. Kalat, David: Chapter 4: Godzilla Conquers America (and America conquers Godzilla) - sivu 24 A Critical History and Filmography of Toho's Godzilla Series. 29.7.2010. Viitattu 19.11.2015. (englanniksi)
  3. Khatchatourian, Maane: WATCH: ‘Godzilla’ Shows Itself in New Trailer Variety. 19.4.2014. Viitattu 4.5.2014. (englanniksi)
  4. Godzilla 2 & The Shining Sequel Get New Release Dates Screen Rant. 23.5.2018. Viitattu 30.7.2020. (englanniksi)
  5. Godzilla Rotten Tomatoes. Viitattu 15.5.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.