Ernest Solvay

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ernest Solvay
Henkilötiedot
Syntynyt16. huhtikuuta 1838
Rebecqu-Rognon, Belgia
Kuollut26. toukokuuta 1922 (84 vuotta)
Bryssel, Belgia
Kansalaisuus belgialainen
Koulutus ja ura
Tutkimusalue kemia
Tunnetut työt Solvayn menetelmä

Ernest Solvay (16. huhtikuuta 183826. toukokuuta 1922)[1] oli belgialainen kemisti. Hänet tunnetaan etenkin Solvayn menetelmästä, jossa tuotetaan kalsinoitua soodaa, ja Solvay-konferenssin perustajana. Kemian lisäksi hän oli hyvin kiinnostunut fysiikasta. Solvay oli hyväntekeväisyyden harrastaja ja teollisuusmagnaatti.[2]

Rebecqin kunnassa syntynyt Solvay oli kaivosmestarin poika. Hän osoitti hyvin nuorena mielenkiintoa kemiaa ja fysiikkaa kohtaan, mutta ei päässyt sairauden takia yliopistoon.selvennä Solvay työskenteli setänsä tehtaassa 21-vuotiaasta lähtien.

Solvay kehitti veljensä Alfredin kanssa uuden tavan tuottaa soodaa teollisesti. He perustivat jouluaattona vuonna 1863 yhtiön nimeltä Solvay & Cie. Yhtiö laajeni ulkomaille, muun muassa Ranskaan, Saksaan, Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Koko maailmassa on edelleen toiminnassa noin 70 Solvayn perustamaa tehdasta.

Solvayn tehtaissa vallitsi edistyksellinen sosiaalipolitiikka. Niissä oli käytössä laaja sosiaaliturvajärjestelmä, vaikkei laki sitä edellyttänyt. Vuonna 1897 tehtaissa tuli käyttöön kahdeksantuntinen työpäivä. Solvay alkoi vuodesta 1913 lähtien maksaa myös eläkettä.

Solvay oli merkittävä vaikuttaja belgialaisessa yhteiskunnassa. Hän perusti 1900-luvun alussa monia järjestöjä.

Solvayn konferenssi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Solvay-konferenssi

Ernest Solvay järjesti vuonna 1911 Brysselissä aikakauden merkittävimpien kemistien ja fyysikoiden tapaamisen. Tapaamiseen tulivat muun muassa Marie Curie, Albert Einstein, Max Planck, Ernest Rutherford, Henri Poincaré ja Maurice de Broglie. Se oli alkusysäys niin sanotulle Solvay-konferenssille, joka on sittemmin kokoontunut yli 20 kertaa.

  1. Ernest Solvay Britannica.com (englanniksi)
  2. Solvay Institutes