Berliininmunkki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tomusokerilla päällystetty ja luumuhillolla täytetty berliininmunkki.

Berliininmunkki (saks. Berliner) on Saksasta peräisin oleva makea leivonnainen, joka tehdään hiivataikinasta ja uppopaistetaan rasvassa. Munkki on päällystetty tomusokerilla tai sokerilla, ja sen sisälle on pursotettu hilloa tai marmeladia.

Leivonnainen on tunnettu saksankielisissä maissa 1500-luvulta lähtien. Leivonnaisten valmistustapa siirtyi siirtolaisten matkassa Yhdysvaltoihin, jossa sitä alettiin kutsua donitsiksi.[1]

Berliininmunkki on lähtöisin Berliinin kaupungista, josta se on saanut nimensä. Kuitenkin erityisesti Berliinin seudulla Berliner-sanalla viitataan miespuoliseen berliiniläiseen henkilöön, kun taas leivosta kutsutaan nimellä Berliner Pfannkuchen (suom. berliiniläinen pannukakku).[1]

Suomenkielinen nimitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun seudulla uppopaistettua ja tomusokerista valmistetulla kuorrutteella päällystettyä leivosta kutsutaan piispanmunkiksi. Nimityksen on arveltu juontuvan 1900-luvun alkupuolella toimineeseen turkulaiseen leipomoon, jossa piispanmunkiksi kutsuttiin valkoisella kuorrutteella kuorrutettua munkkia. Kuorrute oli väriltään samanlainen kuin piispan liperit, joka oli arkkipiispan kaupungissa sopiva nimitys leivonnaiselle.[2][3]

Keskustelu leivoksen oikeasta suomenkielisestä nimityksestä on aiheuttanut runsaasti keskustelua. Joidenkin tulkintojen mukaan berliininmunkki ja piispanmunkki ovat kokonaan eri leivokset, joilla on toisistaan poikkeavat alkuperät. Piispanmunkin kerrotaan periytyvän 700-luvun Baijerista, kun taas berliininmunkin alkuperä on myöhäisempi. Näiden näkemysten mukaan leivokset eroavat ainakin päällysteen perusteella; berliininmunkki on sokeripäällysteinen, kun piispanmunkki on päällystetty vaaleanpunaisella tai valkoisella kuorrutteella.[3]

  1. a b Weper, Torsten: John F. Kennedy: ”Olen hillomunkki!” Historia. 26.2.2021. Bonnier. Viitattu 20.11.2022.
  2. Antila, Hanna: Berliininmunkki vai piispanmunkki? Turkulaiset tahtovat pitää kiinni herkun kirkollisesta nimestä Kirkko ja kaupunki. 1.9.2020. Viitattu 20.11.2022.
  3. a b Leppänen, Päivi: Piispanmunkki on piispanmunkki – "Ei mitään tekemistä Berliinin kanssa!" 5.3.2017. Yle Uutiset. Viitattu 20.11.2022.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]