Yömaito

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Yömaito on maitoa, jossa on tavallista enemmän melatoniinia, mutta kuitenkin hyvin vähän verrattuna melatoniinitabletteihin. Melatoniinia erittyy maitoon yöllä, ja niinpä yömaito lypsetään ennen aamunkoittoa.[1] Ingmanin yömaito on myös homogenisoimatonta.

Yömaidon vaikutuksia on tutkittu Kuopion yliopistossa, soveltavan eläintieteen ja eläinlääketieteen laitoksella.[2][3] Tutkimus julkaistiin Ravintokatsauksessa, jota julkaisee maidon kulutusta edistävä Maito ja terveys ry.[4]

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yömaidon hyödyistä ja tarpeellisuudesta ollut kiistaa, sillä yömaitoa tulisi juoda kohtuuttoman paljon saadakseen melatoniinia saman verran kuin yleisistä melatoniinitableteista. Esimerkiksi yömaitolitrassa on noin 100 000 kertaa vähemmän melatoniinia kuin tyypillisissä melatoniinitableteissa (yömaidon pitoisuus noin 30 pg/ml eli 30 ng/l, melatoniinitablettien annostus noin 0,1-25 mg. Tilapäiskäytössä melatoniiniannokset ovat hyvin suuria, mutta on havaittu, että vasta noin 100-kertainen annostus koe-eläimillä verrattuna yömaitoon tuotti unettavan vaikutuksen korkeapitoisiin tuotteisiin totuttuaan. Kokeissa on kuitenkin todettu yömaidolla olevan rauhoittava vaikutus ja olleen avuksi lieviin vaivoihin.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ingman Yömaito 2007. Arla Ingman. Viitattu 29. lokakuuta 2006.
  2. Maija Valtonen: Yömaito - unimaito (Kuopion yliopiston julkaisutietokanta) 28.8.2000. Kuopion yliopisto. Viitattu 29. lokakuuta 2006.
  3. Hannu Kaskinen: Biotekniikalla maidosta ja kananmunasta huipputuotteita 4/1999. Osuustoiminta - Osuustoiminnan ammattilehti. Arkistoitu 27.9.2007. Viitattu 29. lokakuuta 2006.
  4. Maito ja Terveys ry 2004. Maito ja Terveys ry. Arkistoitu 28.6.2007. Viitattu 1. heinäkuuta 2007.
  5. Maija Valtonen & Merja Voutilainen, toimittanut Hannu Korhonen ja Pirjo Rantamäki: ”Fysiologisesti tuotettu erikoismaito – melatoniinimaito”, Maidon uudet sovellukset, tutkimusohjelman loppuraportti, s. 95-100. Maatalouden tutkimuskeskus, 1999. ISBN 951-729-542-1. Teoksen verkkoversio.