Wikipedia:Huonot vitsit ja muu höpöhöpö/Huonot vitsit ja muu höpöhöpö menettää muistinsa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua.

Tilpehöörähanhi

[muokkaa wikitekstiä]

Historia

Norsunluurannikolla vuonna 1752 kaksi paikallista tietäjää (KaljuArska ja Mazoni Isac) risteyttivät siilin ja albatrossin testi mielessä, mutta testi koituikin katastrofiksi. Mazoni otti risteytyksen kotiinsa tarkkaan hoitoon ja nimesi hänet vanhan rottansa mukaan Paaviksi. Paavi kasvoi kovaa vauhtia ja kolmen vuoden kasvatuksen jälkeen "lemmikki" oli niin iso, että sille jouduttiin hommaamaan ulos iso häkki jos se pystyi liikkumaan. Vuoden 1756 huhtikuun viimeisenä päivänä Paavi oli päässyt irti! KaljuArska ja Mazoni Isac lähtivät etsimmän Paavia ja löysivät hänet kuolleena 100 kilometrin päässä vuorilla. Paavi oli kuitenkin ehtinyt tehdä jotain sanoin kuvaamatonta, hän oli tekaissut poikueen liitooravan kanssa. KaljuArska päätti jättää poikaset vuorille kasvamaan. Kuukauden kuluttua poikue oli kasvanut tomerasti ja isoimman poikasen siipien kärkiväli tavoitteli sataa metriä.

KaljuArska kuoli vuonna 1786 mystisesti kotiinsa ja Mazoni Isac hävisi metsään, huhujen mukaan Mazoni järkyttyi kovasti siitä kun adoptio pojalleen todettiin nuha ja sen takia hän oli hävinnyt kuin pieru tuuleen.

Poikaset jäivät ilman isäntää ja alkoivat levittyä kohti pohjoista.


Näinä päivinä

Professori KaljuArska Jr., jota kutsutaan KaljuArskaksi, on keksinyt tälle mystiselle lajille nimen Tilpehöörähanhi, jota käytetään nykyään kansainvälisesti. Latinan kielinen nimi on Daluxes-Zimba Gihara. Lajia on tavattu vuonna 2007-2008 Oulun seudulla, ja Mankilan kylän lieppeillä.


Yleistä

Suurin tavattu yksilö on KaljuArskan bongaama Tilpehöörähanhi, jonka siipien kärkivälin arvioidaan lähentelevän yhdeksääsataa metriä. Mitat eivät näytä luonnossa niin isoilta, koska Tilpehöörähanhi lentää monen kymmenen kilometrin korkeudessa. Tästä johtuen niitä ei näekkään pilvisellä säällä. Tilpehöörähanhet ovat kuolemassa sukupuuttoon. Niitä on ehkä 7 kpl koko maailmassa. Naaras Tilpehöörähanhi on roimasti suurempi ja rumempi kuin uros Tilpsukka. Urokset pysyvät yleensä pesänsä lähettyvillä koko ajan ja niitä ei tavata luonnossa lähes lainkaan. Uroksen tehtävä on imettää poikaset ja kuoria uudet munat. Urosten hommat ovat tosiaan lopussa koska naaraita on rajattu määrä, eli poikasiakaan ei juurikan synny.

Luulisin että juuri sinäkin olet joskus ihmetellyt mitä ovat nuo hyttyset ja kärpäset. Ne ovat Tilpehöörähanhien ulostetta, joita yksi Tilpsukka voi tuottaa monta sataa kuutiota päivässä.


Bongaus mahdollisuuksia

Ota kaukoputki, etsi lokin kakka, sumuuta siihen axea, piiloudu ja tirkistele.


Lähteet: www.graffitguys.org/mazonisac/heimopailax^?==/& www.historyheros.com/KaljuArska/jrjrjr/the& www.historylegends.com/tilpehoorahanhi/0012/#@%%X www.google.fi www.buumi.fi www.arcade.fi www.miniclip.com www.toposiansasnomat.org www.youtube.com www.diabloperkele.com www.kiiski.net

Ohmimakkara (tunnetaan myös sähkömiehenmakkarana) on makkaraa, joka on kuumennettu johtamalla sähkövirtaa sen läpi. Nimensä tämä ruokalaji on saanut Ohmin laista, johon valmistusmenetelmä perustuu. Valmistusmenetelmän vaarallisuudesta ja sen aiheuttamasta metallisesta sivumausta johtuen ohmimakkaraa valmistetaan lähinnä näytös-, kokeilu- ja huvitarkoituksissa.

Useimmiten ohmimakkaran valmistuksessa käytetään 230V verkkojännitettä, joka kytketään makkaran päihin kahden haarukan tai muun metallipiikin avulla. Makkara toimii virtapiirissä vastuksen tavoin, eli se johtaa hieman sähköä. Makkara lämpenee teholla, joka on sen läpi kulkevan virran ja makkaraan vaikuttavan jännitteen tulon suuruinen eli . Makkaran resistanssi pienenee valmistuksen edetessä, jolloin sen läpi kulkeva virta kasvaa samoin kuin lämmitysteho. Siksi on tärkeää katkaista virta ennen sen kasvamista niin suureksi, että makkara alkaa savuamaan tai sulake palaa.

VAROITUS: Tämä sähköinen makkaranvalmistusmenetelmä saattaa olla hengenvaarallinen muun kuin sähköalan ammattihenkilön käyttämänä.

Muista vastaavia "työmiehenmakkaroita" ovat kuumailmapuhallinmakkara (makkara kuumennetaan kuumailmapuhaltimella) ja tohotinmakkara eli rakennusmiehenmakkara (makkara kuumennetaan nestekaasulämmittimellä).

Toisen lajin lähituntuma

[muokkaa wikitekstiä]

Toisen lajin lähituntuma on ufotapaus, jossa ufon sanotaan aiheuttaneen mitattavia, fyysisiä vaikutuksia ympäristöön. Näitä ovat esimerkiksi ufon laskeutumisen jäljiltä palanut tai painunut maa tai autoradion ja moottorin sammuminen, tai palovammat. Epäilijät selittävät ufojen vaikutukset ympäristöönsä kokonaan keksityiksi, tai väärennetyiksi, tai joidenkin luonnollisten vaikutusten vääräksi tulkinnaksi.

Vaikutuksia eläimiin ja ihmisiin

[muokkaa wikitekstiä]

Eläimet saattavat käyttäytyä ufon lähellä levottomasti, esim. koirat voivat haukkua ja ryömiä piiloon. Lähellä ollut ufo voi aiheuttaa hetken aikaa kestävän halvauksen, tunnottomuuden, kuumotusta, palovammoja ja muita vakavia vammoja. Henkilö saattaa tuntea tilapäistä painottomuutta.[1] Ufohavainto on joskus muuttanut ihmisen psyykeä. Erään raportin mukaan mies kosketti ufoa ja sai palovammoja vatsaansa ja joutui sairaalaan.

Eräässä Suomessa rekisteröidyssä, 10. tammikuuta 1997, n. klo 17.55 sattuneessa tapauksessa forssalainen mies kohtasi kotipihallaan saunapolulla humanoideja ja ufon joka lähetti hyvin voimakasta, ilmeisesti gammasäteilyä. Mies kertoi hetkeä ennen kohtaamista saaneensa telepaattisen viestin käyttää toista reittiä saunalta talollensa. Myöhemmin miehen kasvot ja päänahka alkoivat punoittaa ja hilseillä, mutta terveyskeskuslääkärit eivät ottaneet kertomusta ufosta tosissaan ja perustelivat kaiken pelkästään tavallisena, voimakkaana ihottumana. Tätä vastaan puhui mm. se että miehen kasvot ja kaula paloivat vain paljaalta alueelta, ja kylpytakin peittämiä alueita kiersi selvä raja: peitossa olleet kohdat eivät olleet palaneet.[2]

Sähköisiä ja magneettisia vaikutuksia

[muokkaa wikitekstiä]

Ufon väitetään vaikuttavan sähköisesti ja magneettisesti ympäristöönsä, pysäyttävän auton moottorin, sekä sammuttavan radion ja valot Ufon läsnäolon ajaksi. Auton moottori käynnistyy, valot syttyvät ja radio alkaa kuulua, kun ufo menee pois. Ufo saattaa joskus oikosulkea auton akun, tai muuten vaurioittaa autoa.

penis moi tulin taas ärsyttään tetä 24/7 wikipedia harrastelioita joilla ei ole mitään parempaa tekemistä. t.radikalismi on kivaa

Vaurioita ympäristöön

[muokkaa wikitekstiä]

Ufo voi katkoa puiden oksia ja joskus aiheuttaa vaurioita rakennuksissakin. Se voi katkoa myös pelloilta viljaa ja tehdä näin pellolle kuvioita. Näistä kuvioista on myös tehty elokuva, "Sings".[3]

Ufojen laskeutumisjäljet

[muokkaa wikitekstiä]

Ufojen jäljiltä on väitetty löydetyn monenlaisia jälkiä, kun niiden on sanottu laskeutuneen maahan. Ufojen jälkien läpimitta on yleensä 1–9 metriä.[4] Ufo voi polttaa, kuivattaa tai painaa maata, ja tuhota kasvillisuuden epämääräisen läiskän tai ympyrän muotoiselta alueelta. Yleensä ufon jäljiltä maa on palanut, painunut tai kuivunut pyöreältä alueelta.[5] Maan voi ola kuin jättiläistyhjiön ylös imemä.[6]

Ufon jälki on monesti rengasmainen, maan vaurioita on keskellä vähemmän kuin renkaan sisä- ja ulkopuolella. Renkaan halkaisija on monesti 6–9 metriä, ja itse pahiten palaneet tai painuneen kehän paksuus 0,3–0,9 metriä.[7]. Ufon jälki voi pysyä viikkoja, kuukausia tai jopa uosien ajan. Ruoho voi olla kiertynyt ympyränmuotoiselta alueelta, sojottaa sivulle. Kasvillisuus voi hävitä, maassa voi olla iso painuma, johon liittyy pienempiä laskutelineiden koloja esim. tasasivuisena kolmiona, tai muuna symmetrisenä kuviona. Ufojen jälkinä on pidetty myös viljaympyräjälkiä, mutta niitä valmistaa eräs niihin erikoistunut ryhmä. Toissijaisia ufojen jälkiin väitettyjä ilmiöitä ovat muun muassa puiden vauriot, enkelin hiukset, ufojen osat, humanoidien jalanjäljet, sähkömagneettiset vaikutukset, ajoneuvovauriot, vaikutukset ihmisiin ja eläimiin. Harvemmin tavataan säteilyä ja rakennusvaurioita. Vain neljäsosassa laskeutumisjälkitapauksista on nähty humanoideja.[8]

Jotkut sienikasvit kasvavat niin sanotuissa keijukaiskehissä, joissa syntyy vuosi vuodelta suureneva rengas. Näissä sienirenkaissa ei näy palamista tai maan painumista niin kuin väitetyissä ufojen jäljissä.

Ufojen jäljiltä jääneitä aineita ja esineitä

[muokkaa wikitekstiä]

Ufon jäljiltä voi jäädä haisevia kemikaaleja tai valkoista piipitoista jauhetta, tai metallinpaloja.

Usein väitetään tippuneiden ufojen osien ja muun roinan olevan sellaista, jota ei ole puhtauden tai muiden syiden takia kyetty Maassa valmistamaan. Useinkaan tämä ei pidä paikkaansa, kuten Ubatuban tapauksessa, jossa väitettiin lentävän lautasen räjähtäneen. [9] Väitetään löydetyn esimerkiksi hyvin puhtaita metalleja.

  1. J. Allen Hynek, Ufot toden rajamailla sivu 121
  2. Ahonen, Välimaa, Äyräväinen, 1998: Ufotutkimuksen vuosikirja 1997: Uforaportti 5 (ISBN 951-97444-3-6)
  3. [1] IMDB: Signs
  4. http://www.ufotracecases.com/
  5. http://www.ufotracecases.com/
  6. K. Gösta Rehn, UFO – Uusinta tietoa lentävistä lautasista
  7. J. Allen Hynek, Ufot toden rajamailla sivu 140
  8. http://www.ufotracecases.com/
  9. http://www.nicap.org/ubatubacon.htm

Aiheesta muualla

[muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänvuotinen sota

[muokkaa wikitekstiä]

Yhdeksänvuotinen sota kesti yhdeksän vuotta.

Jean Ludvig Marketta Hopla, (synt. Kuopiossa), on kauhea jänis, jolla on ripuli.

Merivesi on vettä, joka on meressä. Merivesi on suolaista. Merivedessä elää myös monia kaloja, jotka eivät präjäisi makeassa vedessä. Merivedessä on levää.

Persesuti on suti jolla voidaan puhdistaa perse.

█▀█▀█ █▄█ █▄█ █▀█▀█ █ █▄ █ █▀█▀█ █▄█

PERUSTIEDOT:sudet ovat eläimiä.Susia on aika paljon Suomessa. Ne elävät laumoissa (kai).Ne ovat ruskeita (kai). Ne saattavat syödä toisten jätteitä (eli kakkaa).MUUTA TIETOA:Sudet tulivat suomeen noin 1900 vuotta sitten. Ensimmäinen Suomessa nähty susi oli sininen ja sen pennut olivat punainen,sininen ja violetti.Ja olen varma että nykytulevaisuudessa sudet asuvat taloissa,koska ne ovat niin viisaita eläimiäTehnyt:K.K,J.J ja S.N

Hullu-ateria

[muokkaa wikitekstiä]

Hullu-ateria":lla tarkoitetaan ateriaa joka on iso saulille, mutta pieni rikulle ja miikkalle. Lähde Ikaalisten kauppiksen keittäjät

Tunnan och Moroten

[muokkaa wikitekstiä]

Tunnan och Moroten (Tunnan ja Porkkana) on ruotsi könsrock (sukuelinten rock) ryhmään. Heillä on julkaissut useita albumeja ja se on 1990-luvun lopulta lähtien ollut melko tunnettu Internet-ilmiö.

1994 alkoi Tunnan och Moroten luoda musiikkia yhdessä. Luvun alussa, se oli lähinnä moduuleja Amiga, mutta 1990-luvun lopulta lähtien, vaikka käyttää kitaraa ja rumpuja. Lisäksi se alkoi levittää mp3 kappaleita Internetissä, ja Bajs i Bastun (Bajs, sauna) oli vuoden 2000 tienoilla on tullut yksi niiden tunnetuimpia kappaleita, ja päädyin Tunnan och Morotens ensimmäinen albumi. Nykyään on viisi albumia (joista yksi sisältää EP) ja viimeisimmät päästöt käytetään sekä synteettikankaat, basso, sähkökitara, rummut ja vaikutteita siru musiikkia.

Ne virallisesti nykyinen lajityyppi on komedia/Punk/Electro ja koko sijoitettu musiikin että könsrock. Tunnan, kirjoittaa ja soittaa enimmäkseen musiikkia ja laulamista. "Moroten" laulaa ja groans. Heidän laulut ovat yleensä suhteellisen lyhyitä, yleensä alle 3 minuuttia, ja joskus vain muutaman sekunnin. Huolimatta siitä, että tämä on heidän albumin kanssa hyvää tulosta, että ne ovat noin 20-40 raitaa. Perinne, joka on ollut järjestää itse debutalbumet on, että viime jäänteitä, että levy koostuu muutaman kattaa "Tunnan och Morotens" kappaleita tekemät faneja mukaisesti ryhmään.

"Tunnan och Morotens" todellinen henkilöllisyys ei ole tiedossa. Mitä me tiedämme, on se, että he asuvat tai ainakin ovat asuneet Tukholmassa. [1] He ovat tienneet toisistaan, koska ne olivat erittäin pienet ja että Tunnan oli syntynyt vuonna 1977. [1][2] on tehty paljon vierailevat muusikot Tunnan och Morotens-albumin. Vaikka heillä on ollut salanimen ja se ei ole tietoinen, että suurin osa identiteettiä. Joitakin esimerkkejä ovat Haschpipan, Tompa ja Max Levin.

Monet Tunnan ja Porkkana, jotka liittyvät musiikkiin. Tunnans hankkeet Tompa laajentamalla useiden vuosien ajan ja duo ovat käyttäneet useita eri nimiä kautta aikojen: Tommy och Danne, Tunnan och Tompa, Maniacs of Metal, Instrumentalsjukhuset ja LädeRebels. Haschpipan, Tunnan, Tompa, Qkinen ja muut on myös elokuva-ja bändi the GUMPA Brothers tai tgb jotka ovat hyvin monia jäseniä. Eri musiikin hankkeiden kanssa eri jäsenet tulevat tänne, joitakin, jotka osallistuvat Tunnan: TSR feat Tunnan ja gulag trio.

Ryhmä Tunnan och Moroten mutkistaa se seikka, että Tompa joskus mukana, vaan että se näkyy kannessa, ja että Moroten yleensä eivät edistä lainkaan. Tässä haastattelussa vuodelta 2003 sanotaan, että "Moroten" mukana vain noin 15-20 prosenttia kappaleista [1].

Konsernin vaikutteita kuuluu Eddie Meduza, modulaarinen Anal Intruders ja ruotsi pyton lehteä.

[muokkaa] Diskografia

   * 2000 – Bajs i bastun
   * 2002 – Bus, bira och bajs recept
   * 2004 – Röv rövarna
   * 2007 – 100% homo
   * 2008 – Still Going Brown
   * 2008 – King of Poop

Zorro- miekka ja ruusu

[muokkaa wikitekstiä]

Zorro-miekka ja ruusu on TV-ohjelma, joka tulee arkisin kello 15, ja loppuu kello 16. Zorroa on katsonut yli kaksi miljoonaa ihmistä pohjois-maissa. Zorro loppui kesäkuussa,siihen kun kaikki päättyi hyvin tilalla ja muissakin paikoissa. Zorro jatkuu keväällä nelosella uusin jaksoin aina arkisin kello 15. Zorro- miekka ja ruusu-ohjelman uusintoja voit katsoa tulevan kesän aikana tai nelosen nettisivuilta,jotka ovat www.nelonen.fi. Hyviä katselu hetkiä toivotellen Pauliina.

Sumopainin ihmeellinen maailma

[muokkaa wikitekstiä]

(Lyhyt näyte muuten ansiokkaan artikkelin japani-suomi-sekakielestä. Lisäksi tekstissä vilahtaa mielenkiintoinen käsite "menestyksellinen taantumus"...)

Heyan omistaa valmentaja, oyakata (親方), jonka nimi on sama kuin itse heyankin. Esim. Ōdake-beyan omistaa siis Ōdake Oyakata. Mikäli heyassa on kaksi tai useampia oyakatoja kuten on tavallista (esim. em. Ōdake-beyassa vaikuttavat itse Ōdaken lisäksi myös Tateyama Oyakata ja Yamahibiki Oyakata), ovat muut oyakatat omistavalle oyakatalle eli shishōlle (師匠) alisteisia. Heitä voi olla jopa puolisen tusinaa. Pienissä vastaperustetuissa tai menestyksellisesti taantuneissa heyoissa oyakatoja on kuitenkin tyypillisesti vain yksi.

Metsojen ruokavaliosta

[muokkaa wikitekstiä]

Metso "syö" myös kiviä joita se tarvitsee ruuan sulatuksessa mm. ruuan jauhantaan, koska metsolla ei ole kunnon hampaita.

taistelu alue on paikka jossa taistellaan

1. yritys: Stage 5: Olet sammunut alasti saunan rappusille tyytyväinen virne naamallasi. Tunnetaan myös: "Ultra jurri", "Vaihe viisi".

(Merkattu roskaksi, annettu ensimmäinen varoitus)

2. yritys: Malline:Humala

Humalan tila, juhannus, nykykieli Stage 5: Olet sammunut alasti saunan rappusille tyytyväinen virne naamallasi. Tunnetaan myös: "Ultra jurri", "Vaihe viisi".

(Roskamalline poistettu; palautettu, huomautettu käyttäjälle roskamerkinnän poistamisesta)

3. yritys: Stage 5 on nykysuomea ja tarkoittaa äärimmäistä humalatilaa, jossa olet sammunut alasti saunan rappusille tyytyväinen virne naamallasi. Tunnetaan myös: "Ultra jurri", "Vaihe viisi".

(Roskamalline poistettu; palautettu, väännetty rautalangasta "Ole hyvä, älä poista itse aloittamasi artikkelin Stage 5 roskamerkintää. Voit vapaasti korjata ja parannella sivua ja näin vaikuttaa myöhempään poistopäätökseen")

4. yritys: (Roskamalline) Stage 5: Olet sammunut alasti saunan rappusille tyytyväinen virne naamallasi. Tunnetaan myös: "Ultra jurri", "Vaihe viisi".

Jos haluat päästä stage 5:n, niin ensimmäinen huikka kannataa aina ottaa raakana.

Rulescape on runescapesta tehty pilaversio esimerkiksi quest shield of arrav on rulescapessa arvon kilpi kannattaa kokeilla vaikka kuulostaa ehkä aika tyhmältä.

Karkkilan vesitorni

[muokkaa wikitekstiä]

Karkkilan vesitorni on Karkkilassa sijaitseva vesitorni, joka on rakennettu nyhkäläharjulle.

Örr on lausahdus jonka mies puolinen henkilö voi tuottaa suullaan. Örr

Eräjormalla tarkoitetaan Jormaa joka asuu erämaassa.

Viherpiipertäjä

[muokkaa wikitekstiä]

Viherpiipertäjä on suomalainen melkein julkisuuden henkilö. Hänet tunnetaan komeasta ulkonäöstään sekä hulvattomasta kielenkäytöstä. Viherpiipertäjä on myös monen ala-asteikäisen nuoren esikuva, sekä pukeutumiseltaan, että "reteeltä" asenteeltaan.

Piipertäjän koulumenestys on melko arveluttavaa, minkä vuoksi suuri osa hänen ystäväpiiristäänkin on "amiksia", eli henkilöitä, jotka ajelevat rupuisilla autoilla säilyttäen pakoputkeaan yleensä takapenkillä. Viherpiipertäjä myös tupakoi aktiivisesti, vaikka hänellä onkin "kaapillinen nikotiinipurkkaa" kotona.

Viherpiipertäjä tunnetaan myös yleisesti "pissismangneettina", eli hän saa monesti mm. kadulla kulkiessaan ihailevia katseita pissiksiksi kutsutuilta teinitytöiltä. Vaikka hän onkin suosittu ja komea, hän suhtautuu melko varautuneesti uusiin ihmisiin. Tämän vuoksi yleisin ilme mikä hänellä nähdään onkin melko "jurottava" tai tylsistynyt.

Piipertäjän pukeutumistyyli on ns. "hokileijan" ja hopparin risteytys. Myös häivähdys "fruittariutta" voidaan havaita. Kovaa kuntoaan piipertäjä ylläpitää nyrkkeilemällä säännöllisesti omassa huoneessaan.

Piipertäjällä on melko normaali ja tasapainoinen perhe, jossa on tiivis yhteishenki ja syvä rakkaus. Perheellä on myös lemmikkikissa, johon Viherpiipertäjä on erittäin kiintynyt. Tämän hetkisen tiedon mukaan piipertäjä olisi vielä sinkku, mutta tilanne korjautuu luultavasti tämän artikkelin myötä.

Kahvia juodaan usein kahvikupista.

Aotomaattikirjoitus

[muokkaa wikitekstiä]

aotomaatti kirjoitus tarkoittaa sitä että ihminen ottaa kynän käteensä ja tuntee jonkun ulkopoulisen enerkian ja ruppee kirjoittamaan jotain

Joell Ortiz on rap - artisti joka on syntynyt new yorkin queninsissä. Hän on olut supremeteam:ssä 14-19 vuotina asti myi huumeitä aseita ja hänet on epäilty 11 murhasta.Hän on myynyt huumeita yhdessä rap-artistinka nimeltä 50 cent. Kun Joell Ortiz oli 9vuotias Hänen äiti kuoli Yli anostuksen ja kun hän Oli 10vuotias Hänen isä amutin kaksi kerta ensimäinen osu oikele puolelle kylke toinen osu pähän.Hänen sisko Raiskatin ja Tapetin sen jalken heti.Hän Lähti 19vuotiana pois supremeteam:stä ja alko teke demo levyijä jotka myi ihan hyvi.22 vuotiana hän sai levysopimuksen hänelä on vaimo 2 lasta.Häne ensimäise levy nimi on Is hard life koska se keto hänelä on olut vaike elämä.

Vesimolekyyli

[muokkaa wikitekstiä]
          Vesimolekyyly h20 koostu                       
kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista.

Molekyyli on kuin mikkihiiren pää.

Syrhämä on maapallon sisarmaailmassa sijaitseva pieni maa. Maantieteellisesti Syrhämä sijaitsee eräällä Etelämantereen suurista jäälautoista. Syrhämää lämmittää tulivuori, jonka ansiosta se ei ole jäätävän kylmä. Syrhämän rajat eivät ole tarkkaan määritelty. Suunnilleen rajat ovat: Pohjoisessa Yksinäinen jäätikkö, Lännessä Drunk Island (saari, jonne karkoitetaan juopot ja pikkurikolliset) ,Etelässä maarajaon itse Syrhämän pääkaupunki eli Syrhämä. Lännessä rajaa ei tiedetä, sillä aivan rannikolla ei ole koskaan käyty.


Syrhämän diktaattorit

[muokkaa wikitekstiä]

1800-luvulta lähtien Syrhämässä on ollut lukuisia diktaattoreita, tosin heidät kaikki on lopulta kukistettu. Vuonna 1847 Syrhämää alkoi hallita aiemmin täysin tuntematon Silmitön Sääski. Hän oli vallassa vain neljä vuotta lähinnä sääskiensäansiosta, kunnes asukkaat lakkasivat totte

Perunahappo on perunoissa esiintyvä heikko orgaaninen happo. Perunahapon rakennekaava on N(COOH)3 ja pKa noin 3,6. Perunahapon suoloja kutsutaan potaateiksi hapon englanninkielisen nimen "potatic acid" mukaan.

Suomessa myytävät nikotiinipitoiset myrkkyhaisupötköpaketit

[muokkaa wikitekstiä]

Tasoisesti ei ole sanottavaa, kaikki samanlaisia, nimi ja myrkkypitoisuus vähän vaihtelee.


Pehmolet ovat Molan Mon ja Bölän Bön kehittelemiä fiktiivisiä hahmoja, jotka elelevät rauhassa (tai vähän vähemmän rauhassa, HEH) Piiskumaassa. Pehmoleitä on monenlaisia. Osa heistä on järkeviä (esimerkiksi Läm ja Py), osa JÄRKEVIÄ (esimerkiksi Rat) ja osa jopa "järkeviä" (Kopaka Ko). Pehmoleiden lisäksi Piiskumaassa tai sen lähistöllä asuu tilanteesta riippuen muitakin (niinikään fiktiivisiä) olentoja, kuten Bionicleja, Pokémoneja ja Digimoneja.

Suhteet ympäristöön

[muokkaa wikitekstiä]

Pehmolet ovat pääasiassa hyvien puolella, kun taas Bioniclet jakautuvat kahteen leiriin. Pehmolet taistelevat yleensä hyvien Bioniclejen rinnalla pahuutta vastaan. Suurin osa Pehmoleista on kuitenkin liian heikkoja ollakseen merkittäviä apuja itse soteneissa, joten he toimivatkin useammin Bioniclejen ratsuina, sillä jotkut heistä osaavat lentää, tai parantajina (Py ja Piccupy). Yleensä sodassa menehtyy varsin suuri osa Pehmoleita, yleensä hitaimmat heistä. On kuitenkin tapauksia, joissa pahat voimat ovat saattaneet osan Pehmoleista pahan puolelle, tai ainakin hyvää vastaan. Tämä saattaa olla Puu Ukkenin tai Evil Ratin ansiota. Lopussa kuitenkin Molan Mo tai joku (harvemmin kuitenkaan JoKu) muu yleensä pelastaa pahan valtaan joutuneet Pehmolet.

Pokémonit ja Digimonit

[muokkaa wikitekstiä]

Pokémoneja ja Pehmoleita ei usein nähdä yhdessä, johtuen niiden kokoerosta. Sama koskee Digimoneja. Pokémonit ja Digimonit sotivat yleensä mieluummin keskenään, vaikka asuvatkin Piiskumaan välittömässä läheisyydessä.

Pehmoleiden käyttämästä ravinnosta ei ole varmaa tietoa. Joskus harvoin (lue: HARVOIN), pidemmissä tarinoissa, on Pyn nähty laittavan porukalle ruokaa. Tähän ei kuitenkaan ole koskaan kiinnitetty suurempaa huomiota, sillä sitä ei pidetä olennaisena (SEEE miksi ei SEEEE??!!).

Piiskumaassa ei ole varsinaista hallintoa, ja Pehmoleita johtaakin yleensä aivojen ja sidämen yhteistyö. Pehmoleiden henkisenä johtajana pidetään yleensä Ratia, koska hän on paitsi porukan viisain, myös fyysisesti vahvin (Rambo Se on tosin vielä vahvempi, mutta Se ei pysty pysymään muodossa tarpeeksi pitkään ottaakseen pitkäaikaisen vallan). Myös Pyllä on usein paljon sananvaltaa yhteisistä asioista päätettäessä.

Sillon tällöin Pehmolet innostuvat ryyppäämään itsensä tainnoksiin (joskus jopa kuoliaaksi) Magi Man pitämässä kapakassa. Kuolemaan johtavat tapaukset johtuvat useimmiten alkoholin yliannostuksesta tai tappeluista. Kapakka ei kuitenkaan ole läheskään aina Piiskumaassa, eikä kukaan tunnu tietävän, minne se aina välillä katoaa. Yleisestä käytännöstä poiketen Magi Man kapakkaan pääsevät tiettävästi myös alaikäiset, vaikka Py tätä suuresti vastustaakin.

Merkittäviä Pehmoleita

[muokkaa wikitekstiä]

Ei-niin-merkittäviä Pehmoleita

[muokkaa wikitekstiä]
  • Se
  • Pikku Su
  • Yäni Yä
  • Lepa Le
  • Pikku Kon

Inho on pahaa tunnetta, joka kohdistuu yleensä ihmiseen, mutta joskus myös eläimeen. Inhosta voidaan puhua yleensä, jos joku (tai jokin) näyttää hirvittävältä.

Inhoaminen toimii esimerkiksi jos on kohdannut jonkinlaisen tappelun,ja jos sen jälkeen toista vihataan, se on inhoamista.

Muunlainen inhoaminen

[muokkaa wikitekstiä]

Inhota voi myös ruokaa, jos se on pilaantunutta. Ihminen inhoaa pilaantunutta ruokaa sen takia, koska se on bakteerisoitunut tai homeinen, kuten ihmiset sanovat.

Mollottaa sanaa voidaan käyttää melkein missä tahansa. Esimerkiksi jos jokin asia näkyy selvemmin kuin muut. Esim: sinulla on taulu,jossa ihminen pitää omenaa kädellään, ja se on huomattavasti selvempi kuin muu ympäristö, voit sanoa että omena mollottaa. Joskus jos on pilvetön taivas ja aurinko paistaa, niin voidaan sanoa, että aurinko mollottaa.

Sakarin villapaitapeli

[muokkaa wikitekstiä]

Sakarin villapaitapeli on nettipeli, jossa tarkoitus on pukea Sakarille villapaita. Peli on yksinkertainen ja humoristinen: Jos valitset kyllä, kun kysytään puetko Sakarille villapaidan voitat pelin. Jos vastaat ei, niin häviät. Sakarin villapaitapeli on saanut kovaa suosiota etenkin nuorison kannattavana. Siitä ollaan tehty paljon kopioita esim. Elmerin nahkatakkipeli. Sakarin villapaitapeli tehtiin vuonna 2008.

Jessuii tarkoittaa historian merkittävimpiä suomalaista henkilöä.

Jessuii tulee nimestä Jessika. Jessika oli merkittävä henkilö historian tapahtumissa, koska hän pelasti mm. Ádolf Heleniuksen kuolemasta (Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1919). Àdolf Helenius oli peräkylien arvostetuimpia kirjailijoita, koska hän protestoi Aatelistoa vastaan. Jessuii on ollut myös hyvin yleinen nimimerkki suomalaisten perustamassa IRC-Galleriassa. IRC-Galleriaan suomalaiset voivat lisätä tietoja ja kuvia itsestään. [2] Tällä hetkellä nimimerkkiä käyttää Kymmenen tähden oppilas nimeltä Jessika ( Laitonta laittaa sukunimi) Jessikakin on nimimerkkinsä mukaan tulevaisuuden kannalta merkittävä henkilö. Koska hän aikoo perustaa maailman suurimman ATK oy:n.


linkin otsikko

Seppo Tuisku

[muokkaa wikitekstiä]

Excuse ME where is hiekkalaatikko, I can´t found it because of this tuisku? I´m looking for Mr Cottons canal by kanala-Kaakinen? MODE please sensuroi this, but säästä kanat - happea ja rakkautta

teidän onnellisten kanojen muna/teeM ja älkää päästäkö omia koiria puremaan teidän P I I P

anteeksi vandali´sointi - no more, no more violence greeeeh ... i need love too my ¤ he is so vasemman jalan kumisaa´basso ja komppaa sä...

oikeasti, en aio vandali´soida tätä osastoa, tehkää S T O P , heti kun on tarvis?! te´idän työtänne ja "palapelinpalojen" yhdistämistä kunnioittaen.

y know if ok FOLLOW ME ::: ;) oikolukea kannattaa ainakin ennen "viimeisen testamentin kirjoittamista"

ps. viimeinen tuomio ja mikä se on? Jos saan sanoa se on on vain rakkaus ja minun sinapinsiemeneni on nyt hiekka "hakoteillä" teillä vai meillä siis ne lant´sarit?

l o p p u ja tehkää siitä onnellinen, kuin onnellisten kanojen muna/T

ps. kengässäni on vettä ja mitä muuta? ma rukoilen ma pyydän palatkaa KAAK .. kot, kot ja tuolla on se jaguaari ~ väri?

Nuorten kirjat

[muokkaa wikitekstiä]

nuorten kirajat ovat nuorisolle. Zacharias Topelius on kuuluisin nuortenkirjailija kautta aikojen <3333


Saatte kopioida vapaasti tietoa tältä sivulta:) Emme tee siitä poliisiasiaa. Olemme asiallisia nuortenkirjojen lukijoita:D

Pavelmismi on nuorison keskuudessa kasvava lapsellinen ilmiö. Eteenkin aktiivisesti fyysisiä harjoitteita tekevien nuorten tyypillinen luonteenpiirre. Pavelmismin oppi-isä on itse Pavel Topolainen ja hänen suosionsa on rajussa kasvussa. Pavelmismia esiintyy noin joka kymmenennellä teini-ikäisellä henkilöllä Suomessa.

Oireet

Pavelmismin tyypillisiä oireita ovat mm. toisen urheilijan suorituksen pilaaminen, sekä yleinen apinointi yleisillä paikoilla. Pavelmismi on lapsellista käytöstä, jota varsinkaan vanhemmat, henkisesti kypsyneet aikuiset, eivät voi kestää. Pavelmaisuuden tunnettuja uhreja ovat mm. JJ Lehto ja Frank Sinatra.


Hoito

Pavelmismiin ei ole vielä keksitty vielä hoitoa. Pavelmismia lieventäviä tapoja on kokeiltu, joista tehokkain on ollut päähän kohdistunut lyönti levypainolla.

Raamattu 2 on suunnitteilla oleva jatko-osa uskovaisten pyhälle kirjalle Raamatulle. Kirjan kirjoittaa ja julkaisee Katolinen kirkko ja sen suunniteltu julkaisuajankohta on loppuvuodesta 2009. Kirjaan on tarkoitus päivittää ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeisiä tapahtumia ja selkeyttää sen moraaliohjeita. Kirja sisältää paitsi ensimmäisen osan päähenkilöiden myöhempiä tapahtumia, myös aivan uusia hahmoja. Kirja on tarkoitus jakaa kolmeen testamenttiin.

Tieto kirjan julkaisusta on saanut ristiriitaisen vastaanoton; muun muassa monet ääriliikkeet ovat tyrmänneet kirjan jo ennen sen valmistumista. Toisaalta monet uskovaiset ovat kertoneet odottavansa kirjaa innolla. Valtaosa uskovaisista on kuitenkin päättänyt odottaa kirjan ilmestymiseen ja sanoa mielipiteensä vasta kirjan luettuaan.

Kirja tulee mitä luultavimmin olemaan edeltäjänsä tavoin myyntimenestys; se tullaan kääntämään yli kahdellesadalle kielelle ja yksi Englanninkielistä laitosta on ilmoitettu painettavan yli 200 miljoonaa kappaletta. Kirjasta julkaistaan myös rajoitettu tuhannen kappaleen painos, jonka kannet valmistetaan kullasta, ja jonka ensimmäisellä sivulla on Jeesuksen ja Jumalan omakätiset nimikirjoitukset.

Sylet esille

[muokkaa wikitekstiä]

Sylet esille on typerä kuopiolaisperäinen vamestus. Alusta loppuun vamestus kuuluu niin, että ensin sanotaan tietyllä äänellä "sylet esille" ja sitten purskautetaan sylkeä huulille näkyviin. Toimituksen voi suorittaa ilman tarkoitusta tai jonkin kunniaksi.

Viivi ja Wagner

[muokkaa wikitekstiä]

– –Sarjakuvassa esiintyy välillä surrealistisia piirteitä. Viivi komentaa aina Wagneria kotitöihin kuten tiskaamiseen ja imuroimiseen.– –

Thalian alttari

[muokkaa wikitekstiä]

THALIAN ALTTARIN TARKOITUS

Teatterin tekemisen perimmäisistä kysymyksistä on ollut ja yhä vieläkin on mitä erilaisimpia käsityksiä ja uskomuksia, jotka eivät ole yhtä luonnon tosiasioiden kanssa. Thalia ei ole persoonallinen olento pilven päällä, vaan teatterin ja elokuvan ikuisena perustana on aina ollut ja tulee aina olemaan henkinen todellisuus, elämän tajuntapuoli - kaikkiallinen kosminen, häviämätön perusvoima ja -energia, joka on olemukseltaan hyvyyttä, kauneutta, pyhyyttä, kosmista tietoisuutta, kaiken voittavaa rakkautta, kaikenyhteyttä.

Näyttelijä on olemukseltaan aivan muuta ja paljon enemmän kuin vain fyysinen keho. Hän on sielullinen eli persoonallinen olento, jonka sieluun kuuluvat hänen ajatus- ja tunneolemuksensa, ja joka usein on jatkuvasti muuttuva, rauhaton ja usein itsekäs omaansa etsivä. Mutta todelliselta kuolemattomalta ydinolemukseltaan ja mahdollisuuksiltaan näyttelijä on kuitenkin henkinen, jumalainen olento, Thalian lapsi mikrokosmos, pienoismaailma, johon on kätkettynä kaikki makrokosmoksen, maailmankaikkeuden salaisuudet ja voimat. Näyttelijä on kuin sipuli, jossa on monia kerroksia. Ja päästäksemme ytimeen meidän on saatava kuoret pois edestä. Näyttelijä on olemassa sitä varten, että hän tulisi tietoiseksi tästä jumalaisesta olemuksestaan ja pyrkisi saavuttamaan tietoisen yhteyden tähän suureen kaiken yhdistävään jumalaiseen ikuiseen elämään ja toteuttaisi sitä täällä fyysisessä maailmassa. Näyttelijällä on täten olemassaolossaan pitkä kehitysprosessi jumalihmisen täydellisyyden saavuttamiseksi.

Elämä on koulu, jota on käytävä ja tie, jota on kuljettava.

Luonnossa vallitsee syyn ja seurauksen eli karman laki, jonka alainen näyttelijä on. Näyttelijä on itse vastuussa ajatuksistaan, sanoistaan ja teoistaan, joiden seuraukset jokainen itse saa kohdata. Karman lain eräänä tehtävänä on ohjata näyttelijää elämäntiellä eteenpäin usein myös kärsimyksen ja vaikeuksien kautta, jotka nyt seurauksina edellisissä elämissä luoduista syistä näyttelijää kohtaavat. Mitä hän kylvää, sitä hän myös karman oikeudenmukaisen lain mukaan joutuu niittämään.


Tieto siitä, että on olemassa Veljeskunta, hengessä kehittyneiden täydellisyyden saavuttaneiden jumalihmisten, mestareiden muodostama pyhäinyhteys, jonka jäsenistä osa elää näkyvässä ja osa näkymättömässä maailmassa ja jotka kaikki tekevät uhrautuvaa työtä ennen muuta ihmiskunnan kulttuurisen kehityksen eteenpäin viemiseksi.

Teatterintekijän ei tule uskoa sokeasti mihinkään, eikä jäädä uskovaisen asteelle, vaan hänen on mahdollista kehittyä tietäjäksi, jolle mikään luonnossa ei ole salattua.

Teatterintekijän ei siis tarvitse elää epätoivoisena ja tietämättömänä tässä sekasortoisessa ja ristiriitoja täynnä olevassa maailmassa, vaan hän voi tulla totuudenetsijäksi ja astua Thalian Alttarille vievälle tielle, kaiken takana ja kaikkialla aina läsnä olevan ikuisen viisauden, Thalian, totuuden tuntemiseen.

Tulevaisuuden kulttuuri tulee olemaan laadultaan yhä enemmän henkistä, sisäistä. Tämä on seurausta siitä, että yhä useampi ihminen pääsee omassa olemuksessaan osalliseksi Thalian elämän inspiraatiosta. Sama kaikkiallinen elämänhenki, Thalia, kosminen suojelijamme on ollut ja tulee aina olemaan se tyhjentymätön Elämänlähde, josta ovat ammentaneet elämänvettä ihmiskunnan suurimmat nerot luodessaan jotain kuolematonta.

Tätä elämänvettä maistamaan ja kosmista tajuntaa, Thaliaa kokemaan on kutsuttu jokainen teatterintekijä. Thalian Alttari on omalta osaltaan valmistamassa tätä uutta aikaa ihmiskunnalle.


SISÄINEN KOULU

Järjestön ytimenä toimii veljeskunta, jonka tarkoituksena on älyllisseremoniallista tietä herättää jäsenissään tietoisuus henkisestä olemuksestaan ts. korkeammasta minuudestaan.

Thalian alttarin veljeskunta on eräs kaikkina aikoina vaikuttaneiden mysteereiden ja initiaatiokoulujen nykyaikainen perillinen.

Järjestössä voivat siis toimia kaikki ihmiset rotuun, uskontunnustukseen, sukupuoleen, ulkonaiseen asemaan yms. katsomatta.

Veljeskunta on rakenteeltaan hierarkkinen. Koska Thalian Alttarin toiminta on luonteeltaan aatteellista ja vertauskuvallista, ei hierarkkisuus koske kuin toiminnan muodollista rakennetta yksilönvapautta rajoittamatta. Niinpä asema veljeskunnassa ei perustu pelkästään ulkonaiseen tietoon ja taitoon, vaan edellyttää aina myös veljestön täyttä luottamusta.

Veljeskunta toimii kahdessa sisällöltään tarkasti erotetussa asteessa, jotka ovat: harrastajanäyttelijä ja näyttelijä.

Pääsy veljeskuntaan edellyttää Thalian Alttarin jäsenyyttä ja juhlallista vastaanottoa (installaatiota), joka tapahtuu järjestön vuosijuhlan aikana.

Opiskeluohjelma ulkonaiselta puoleltaan käsittää tutustumisen teoksiin, joissa ilmenee ikiaikainen viisaus. Ensimmäisessä asteessa tutustutaan näyttelijän sielulliseen ja henkiseen olemukseen sekä tieteen ja taiteen olemukseen. Toinen aste on historian, vihkimyksen todellisuuden ja Salaisen Veljeskunnan, eli pyhäinyhteyden teoreettista tutkimista. Tämän opinto-ohjelman toteuttaminen vie noin 10 vuotta.

Opiskeluohjelma on jaettu kahteen asteeseen: noviisiasteeseen sekä temppeliasteeseen.

Noviisiaste on jaettu kolmeen osaan: 1 - Kesäteatterinäyttelijä 2 - Avustaja ilman palkkaa 3 - Iltanäyttelijä

Temppeliaste on jaettu yhdeksään osaan: 1 - Temppelin Pyhä Ylisiivooja 2 - Temppelin Pyhä Harpunsoittajan Nuotinkääntäjä 3 - Temppelin Pyhä Paikannäyttäjä 4 - Temppelin Pyhä Esiripun Hoitaja 5 - Temppelin Pyhä Kuiskaaja 6 - Temppelin Pyhä Statisti 7 - Temppelin Korkein Pyhä Statisti 8 - Temppelin Pyhä Näyttelijä 9 - Temppelin Pyhä Ylinäyttelijä


Veljeskunta ei anna valmiita vastauksia, eikä väitä, että tämä järjestelmä automaattisesti johtaisi henkiseen valaistumiseen. Me tiedämme, että todellisuuden oivaltaminen on yksilöllisen pyrkimyksen ja henkisen harjoituksen tulos.

Etelä-Aurinko

[muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Aurinko on eteläinen auringon kohta. Etelä-Auringossa on Auringosta toiseksi eniten lämpöä. Vain Auringon ytimessä on enemmän lämpöä kuin Etelä-Auringossa. Etelä-Aurinko on Auringon eteläisin kohta.

Norsukilpailut

[muokkaa wikitekstiä]

Norsukilpailut ovat kisoja joissa kilpailaillaan elefanteilla. Lajeina ovat laskuvarjohyppy, pyörätuolisukellus, romuralli. Joka lajin voitosta saa yhden pisteen. Lopussa kilpailijaparien pisteet lasketaan yhteen ja suurin pistemäärä voittaa. Norsukilpailut on sinänsä ihan kivoja (ja jostain kumman syysta laittomia).

Spiral-bändi

[muokkaa wikitekstiä]

Spiral on bändi joka on perustettu vuonna 2006, mutta edistystä tapahtui vasta 2008 vuonna, jolloin biisejä alettiin tehdä.haastaa Bändin jäsenen isä auttaa alussa ja sitten nämä 1998 syntyneet 4 luokkalaiset jatkavat itse. He aikovat HAASTAA STARS-NIMISEN BÄNDIN SAMASTA KOULUSTA. Starssin jäsenet ovat vuotta vanhempia. Innostus alkoi 2.c luokalla kun jotkut tytöistä perustivat bändin Tartu Tikkariin! Se bändi ei ollut edes tosissaan... Niinpä tuli bändi Spiral... Niinpä eräänä päivänä eli 2.1.09 he päättivät jatkaa jatkaa bändin toimintaa ja kaikki olivat heti mukana.. Ja siitä alkoi uusi aikakausi..!!!!!!!!!

Tiuris soittaa rumpuja. Joni soittaa kitaraa. Emppu laulaa. Veera ei soita välttämättä bassoa aina mutta ainakin laulaa Empun kanssa. Heinzii soittaa koskettimia.

Jäsenet: Vjeeraa, Emppu, Heinzi, Tiuris, Joni. Kaikki ovat syntyneet vuonna 1998.. Kaikki asuvat Rovaniemellä ja käyvät Vaaranlammen Ala-Astetta... Kaikki ovat 4.C:eellä...!!

Muuta Tietoa

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on niinku Pop/Rock tyylistä musaa soittava bändi! Keikkoja aletaan valmistella vasta helmikuun 2009 puolella tai myöhemminkin. Spiral aikoo tehdä keikkoja kyllä ennen kesälomaa ja kyllä kesälomallakin olisi kivaa tehdä keikkoja sanoi Heinzi Musiikki-Tv lehden haastattlussa. (Musiikki-Tv lehti on vaaranlammen joittenkin oppilaiden lehti. ) Ensikeikka olisi kivaa tehdä omalle tai Syväsenvaaran koululle! Emppu sanoi haastattelussa. He haluavat tehdä jotain 10 biisiä ennen kuin menevät ekalle keikalle! 2.c:eellä bändi lähti hetken innostuksesta mutta nyt se alkaa olla elämää... Mutta on bändillä kotisivutkin mistä saatte lisää tietoa: www.freewebs.com/spiralle Keikat ovat yleisimmiten Rovaniemellä mutta kyllä kesälomalla pitäisi saada muuallekkin. Keikoista mainostetaan yleisimmiten Uusi Rovaniemessä! Mutta kyllä he pyrkivät päästä esim: Muurolaan koululaisille esiintymään kouluaikana, mutta keikat eivät saa mennä koulun yläpuolelle, niin Emppu sanoi! He ovat vasta alussa mutta tietävät ETTÄ HEISTÄ ON HAASTETTA STARSILLE!

Jäsenet ovat vapaa-aikana enimmäkseen kamujen ja perhee kanssa.. Mutta jos on niin sanotusti ``väleissä´´ niin he ovat kyllä oman kullan kanssa!!! Pojat pitävän enimmäkseen Metallicasta ja niin sanotusta hevistä. Tytöt taas pirtsakasta musiikista. Tai no kyllä Emppu ja Vjeera rakastavat Hip Hoppia ja R&B:eestä!!

Saloran peruna kaupungissa on valmistettu myös tietokonemonitoreita, joiden valmistus lopetettiin vuonna 2000.

Keskustelu:Cube 2

[muokkaa wikitekstiä]
  BOM!

Ja todella kerronkin tuosta CUBEN merkityksesta hieman syvallisemmin, kuin kukaan aikaisemmin. Silla todella meidan arkkitehtoorinen Universumi on varmastikkin todella erilainen, kuin olette osanneet edes kuvitella. Ja tuo CUBEN tarjoama esitys oli ainoastraan sen verran vaillinainen, etta luonnollisestikkin me emme osaa lahestya TILAA, JA PAIUKKAA MUUTOIN KUIN TILASSA, JA PAIKASSA. JA TASSA TAPAUKSESSA SITA SAIMME KOKEA CUBEN SISALLA, UNIVERSUMIN LAKIEN ARMOTTA LEIKATESSA LASERIN TERAVASTI VAHINGON AIHEUTTAJAN, JOKA ON ELETYN ELAMANSA PUOLESTA, IHAN PIHALLA TODELLISUUDESTA. JA NIIN ON ESITYS CUBESSA, KUN ASIAN OMAISET TAHOT KOHTAAVAT TOISENSA, JA JOSTAIN SELITTAMATTOMASTA SYYSTA, ERAAT VAAN EI SELVIA. NIIN ONKOS VARMAA ETTA OLLAAN EDES KELVOLLISIA RAAKKUNAA KUULUSTELEMAAN SIELLA TAMPEREEN OIKEUSTALON KAMREERIN TOIMESTA, KUN OOT NOIN ALLAPAIN, ETTET EDES SAA SYODYKSI, ENAA JUURI LAINKAAN. JA SILTI KOITAT VAAN ITSEASI SYYTTOMAKSI SELITTAA. TAMPEREEN OIKEUSTALON KORKEIN TUOMARI ON SYYLLINEN MURHA YRITYKSEEN, JOLLA KOITTI RAAKKUNAN HILJENTAA KOKONAAN SUOMEN NETISTA. JA TAAS MA PAASAAN TAYSILLA. SALUT KERTOO TARKEMMIN CUBEN MERKITYKSEN, KUN ENSIMMAINEN SILVOTTU RUUMIS TULEE TUTKINNAN ALLE. ILMIO ON TODELLA IHMEELLINEN, JA VARSINKIIN SEN SELITYS, JONKA RAAKKUNA SIITA TARJOAA SUOMEN KANSALLE. ALASTON ASE OLI AIKANNE KOVIN RIKOS MOVIE. MUTTA CUBE JAHMETTAA VERENNE, KUN ASIAT TULEE MEDIAN KAUTTA TODELLISUUDEKSI. JA SILLOIN KANSA KYSYYY, TIETTY. "ETTA ONKS AVARUUS ASEET TOLLASIA?" JA JALLEEN RAAKKUNA VASTAA ETTA JOOP! MELKOINEN MYSTEERI. BOM! OLLAAN SOON TODELLA TALLASEN MYSTEERIN EDESSA. KUN MIEHEN RUUMIS ON SILVOTTU ABOUT 6000 SLICES. AND SO PERFEKT, AND BEATY WORK. REMEMBER, AJATUKSIENNE LAATU MERKITSEE KOHTALOANNE. "SALUT" EI VIHAA KOSKAAN KETAAN, MUTTA MUA KYLL´VIHATAAN HARTAASTI, SITTENKIN SIELLA SUOMESSA. KUN TEMPASIN KUNNOLLA. HALOO! LINJAA JO KUUNNELLAAN, JA KAIT MA SAAN TUNNUSTUISTA AIKANAAN. MUTTA HALONEN TAHTOI MUT TAPPAA. JA NYT SE ON ITE SIELLA HESPERIAN MIELISAIRAALASSA. JA ONHAN TODELLA HEIKOISSA KANTIMISSA. NIIN, EIKS TALLAINEN UUTINEN MUKA SAA KANSAA KIINNOSTUMAAN, JA MIKSI SE SALATAAN, VALTIOM HALLINNAN TOIMESTA. OOTTE VIELA PALJOSTA VASTUUSSA, KUN TOIMENNE TARKISTETAAN. JOOP! OLKAA VAAN RAAKKUNAA VASTAAN. NIIN SAAN TEMPASRTUA TEITA TAAS KUNNOLLA, TAALTA EUROOPASTA. HALOO! LINJA PAASAA JOKA AINOA PAIVA SUOMI 24. "MAAILMAN MENOA" PALSTALLA. "SALUT" BY RAAKKUNA.

Astraalimatka

[muokkaa wikitekstiä]

Astraalimatka on siis sielun irtoaminen ruumiista. Se ei ole vaarallista. Kun haluat palata ruumiillesi niin ajattele sitä. On toki totta että ruumiisi voidaan varastaa mutta se on TODELLA harvinaista. Kokeilu omalla vastuulla!


Vaihe 1.Mene ensin makaamaan johonkin sängylle/sohvalle yms.Sitten rentoutat ittes niin että et ajattele enään mitään.

Vaihe 2.Kun sulla ei pyöri mitään enään päässä niin rentouta ittes niin että oot ihan veltto mut älä liikuta silti ittees.

vaihe 3.Kun oot ihan rento niin ajattele semmonen psite sun silmien etees mut pidä vieläki silmät kiinni.

Vaihe 4.Kun näet pallon niin (Se voi olla minkälainen vain)Älä enään kuvittele sitä koska se jää siihen itsestään.

Vaihe 5.Pallo alkaa liikkua pääsi yläpuolelle ja seuraa sitä silmilläsi,pallo myös liikkuu sivuille.

Vaihe 6.Ala ajattelemaan paikkaa johon haluat mennä ja pallo alkaa hävitä luultavasti,mutta jos ei häviä niin älä lopeta! Olet jo melkeen perillä.


Vaihe 7.Kun Olet päättänyt kohteen mihin menet niin jankkaa sitä mielessäsi niinkauan että näet vain sinistä.

Vaihe 8.Kun näet vain sinistä niin jatka vielä jankkausta,lopulta tuntuu kuin joku menisi lävitsesi mutta se ei satu joten jatka vain.

Vaihe 9.Kun se on mennyt lävitsesi ja tunnet nousevasi niin kun olet pysähtynyt niin voit avata silmät,kun avaat silmät niin huomaat että olet ilmassa ruumiisi yllä.Sinun pitää pyörähtää ilmassa ympäri makuulteen ja sitten pystyt lähteä siitä pois eli laitat vain jalat maahan niin pääset kävelemään ja pois pääset ajattelemalla jalkojasi.

Vaihe 10.Nyt olet perillä Onneksi olkoon! Nyt voit ajatella taas kunnolla ja kävellä mihin vain (Huom ! Ei onnistu kaikilla alottelijoilla.) Joten muista harjoitella!

©Kaksi tyttöä Suomesta jotka ovat kokeilleet

Norsukilpailut II

[muokkaa wikitekstiä]

Norsukilpailuissa koitetaan kilpailla norsuilla. Yleisimmät norsut ovat Ahmed ja Allah. Se kuka voittaa norsukilpailun hänestä tulee norsukilpailun voittaja.

titi on musiikkiin liittyvä sana jonka voi tehdä läpsyttämällä käsiän yhteen: TI-TI myös TAA on musiikkiin liittyvä RYTMI jonka voi tehdä läpsyttämällä käsiään yhteen: TAA-A

Vesinokkaeläin

[muokkaa wikitekstiä]

vesinokkaeläin (vitutus lutkumus) on maailman vittumaisin merimeduusa, se asustaa itä tsansibarin koillis osien slummeissa, laji on levinnyt, ja nyt sitä tapaa jo suurtalouskeittiöiden vessoissa, (aikaisemmin vain ravintolan paskahuussissa). laji on koitettu saada levi8ämään myös narkkareitten huusseihin jolloin tulisi maailmanvittumaisin syvänmerikrotti meduusa.