Vismuttitrifluoridi
| Vismuttitrifluoridi | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | BiF3 |
| Moolimassa | 265,98 |
| Ulkomuoto | Värittömiä kiteitä |
| Sulamispiste | 727 °C[1] |
| Kiehumispiste | 900 °C[1] |
| Tiheys | 8,3 g/cm3[2] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene veteen |
Vismuttitrifluoridi (BiF3) on vismutin ja fluorin muodostama epäorgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lähtöaineena valmistettaessa muita vismuttiyhdisteitä.
Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa vismuttitrifluoridi on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdisteen kiderakenne muistuttaa yttriumfluoridin rakennetta. Kiinteänä ja nestemäisenä se koostuu vismutti- ja fluoridi-ioneista, mutta kaasufaasissa se koostuu BiF3-molekyyleistä. Vismuttitrifuoridi on veteen liukenematonta ja hydrolysoi kiehuvassa vedessä vismuttioksifluorideiksi. Yhdiste liukenee eräisiin orgaanisiin liuottimiin kuten asetoniin. Vismuttitrifluoridi voi reagoida fluoridisuolojen kanssa muodostaen kompleksisen tetrafuorovismutaatti(III)ionin ([BiF4]-).[1][2][3]
Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vismuttitrifluoridia voidaan valmistaa kuumentamalla vismuttia ja fluoria. Muita valmistustapoja ovat vismuttitrioksidin ja vetyfluoridin välinen reaktio tai saostaminen vismuttinitraatin vesiliuoksesta fluoridisuolojen avulla.[2][3]Vismuttitrifluoridista voidaan valmistaa muita vismuttiyhdisteitä kuten vismuttipentafluoridia.[1][4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 769–770. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.10.2017). (englanniksi)
- ↑ a b c Hans Joachim Breunig: Bismuth Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2002. Viitattu 1.10.2017
- ↑ a b Joachim Krüger, Peter Winkler, Eberhard Lüderitz, Manfred Lück & Hans Uwe Wolf: Bismuth, Bismuth Alloys, and Bismuth Compounds, Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 1.10.2017
- ↑ Perry, Dale L. & Phillips, Sidney L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 66. CRC Press, 1995. ISBN 9780849386718. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 1.10.2017). (englanniksi)