Vanadyylisulfaatti
| Vanadyylisulfaatti | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | VOSO4 |
| Moolimassa | 163,01 |
| Ulkomuoto | Sininen kiteinen aine |
| Sulamispiste | 105 °C |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Vanadyylisulfaatti (VOSO4) on epäorgaaninen ioniyhdiste, joka koostuu vanadyyli- ja sulfaatti-ioneista. Yhdistettä käytetään muun muassa muiden vanadiiniyhdisteiden valmistukseen ja ravintolisissä.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanadyylisulfaatti on huoneenlämpötilassa kirkkaansinistä kiteistä ainetta. Kidevedettömän yhdisteen lisäksi tunnetaan myös kidevedellinen pentahydraatti (VOSO4·5H2O). Yhdiste liukenee hyvin veteen muodostaen sinisen liuoksen.[1][2] Vanadyylisulfaatilla on useiden vanadyyliyhdisteiden tavoin insuliinia muistuttavia ominaisuuksia[2]. Yhdisteen heikkoutena tähän tarkoitukseen käytettäessä on kuitenkin sen huono imeytyvyys, joka aiheuttaa sivuoireina ruuansulatuskanavan vaivoja.[3]
Vanadyylisulfaattia valmistetaan pelkistämällä divanadiinipentoksidia rikkidioksidilla rikkihappoisessa liuoksessa.[1][2]
- V2O5 + 7 H2O + SO2 + H2SO4 → 2 [V(O)(H2O)4]SO4
Vanadyylisulfaattia käytetään divanadiinidioksidin sijasta katalyyttinä eräissä prosesseissa. Lisäksi yhdistettä voidaan käyttää divanadiinidioksidin sijasta hivenainevalmisteissa ja se parantaa glukoosin aineenvaihduntaa elimistössä. Lisäksi vanadyylisulfaattia käytetään vanadiini(III)sulfaatin kanssa vanadiiniakuissa ja vanadiiniyhdisteiden valmistuksessa. Se on myös välituote vanadiinin erotuksessa malmeista.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Mike Woolery :Vanadium Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2005. Viitattu 25.06.2013
- ↑ a b c d Günter Bauer, Volker Günther, Hans Hess, Adreas Otto, Oskar Roidl, Heinz Roller & Siegfried Sattelberger: Vanadium and Vanadium Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 25.06.2013
- ↑ Enzo Alessio: Bioinorganic Medicinal Chemistry, s. 33. John Wiley & Sons, 2011. ISBN 978-3-527-63312-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 25.06.2013). (englanniksi)