The Fabulous Thunderbirds

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Fabulous Thunderbirdsin debyyttialbumin kansi vuodelta 1979

The Fabulous Thunderbirds on vuonna 1974 perustettu bluesia, perinteistä rhythm and bluesia ja myös kevyempää rockia esittänyt texasilainen yhtye.

Yhtyeessä laulajana ja huuliharpistina on Kim Wilson. Kitarassa oli 1980-luvun lopulle asti Jimmie Vaughan (joka on Stevie Ray Vaughanin isoveli). Bassossa oli alkuaikoina Keith Ferguson ja rummuissa ensimmäisellä levyllä Mike Buck ja myöhemmin Fran Christina. Yhtyeen nimi viittaa Fordin 1950-luvun T-bird -autoihin ja Vaughan keksi sen The Nightcaps -yhtyeen kappaleesta "Thunderbird".

Yhtyeen kaksi ensimmäistä levyä, Fabulous Thunderbirds (1979, tunnetaan myös nimellä Girls Go Wild), ja What's the Word (1980) sisälsivät bluesia ja rhythm and bluesia soitettuna rock-soundilla, tiukkaa groovea tavoitellen. Kolmannella ja neljännellä levyllä (Butt' Rockin, 1981 ja T-Bird Rhythm, 1982) on mukana myös pianoa ja torvisektiota, ja tyyli suuntautuu yhä enemmän rhythm and bluesia kohti.

Neljä ensimmäistä levyä eivät aikanaan menneet kaupaksi, joten neljännen levyn jälkeen yhtye menetti levytyssopimuksensa Chrysalis-levy-yhtiön kanssa. Vuodesta 1986 alkaen yhtye teki kaupallisesti menestyneempiä ja tyyliltään kesympiä rock-levyjä uuden levytyssopimuksen turvin Arista-levy-yhtiölle nousten samalla USA:n levylistoille ja radiokanaville. Jimmie Vaughan kuitenkin jätti yhtyeen. Yhtye on jatkanut sen jälkeen erilaisilla kokoonpanoilla. Myöhemmissä levyissä on käytetty usein erilaisia studiomuusikoita ja hyvin väliaikaisia kokoonpanoja Wilsonin johtamissa projekteissa.

Yhtyeen jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kim Wilson - Laulu / huuliharppu
  • Mike Keller - Kitara
  • Johnny Moeller - Kitara
  • Jay Moeller - Rummut
  • Randy Bermudes - Basso

Alkuperäinen kokoonpano

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kim Wilson - Laulu / huuliharppu
  • Jimmy Vaughan - Kitara
  • Keith Ferguson - Basso
  • Mike Buck - Rummut (1976-1980)
  • Fran Christina - Rummut (1980-1993)

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Girls Go Wild - (1979)
  • What's the Word - (1980)
  • Butt Rockin' - (1981)
  • T-Bird Rhythm - (1982)
  • Tuff Enuff - (1986)
  • Hot Number - (1987)
  • Powerful Stuff - (1989)
  • Walk the Walk, Talk the Talk - (1991)
  • Roll of the Dice - (1995)
  • High Water - (1997)
  • Girls Go Wild - (2000)
  • Painted On - (2005)
  • Thunderbirds! - (2009)
  • On the Verge - (2013)
  • Strong Like That - (2016)
  • Portfolio - (1987)
  • The Essential - (1991)
  • Hot Stuff: The Greatest Hits - (1992)
  • Wrap It Up - (1993)
  • Different Tacos - (1996)
  • Butt Rockin'/T-Bird Rhythm - (1996)
  • Best of the Fabulous Thunderbirds - (1997)
  • Tuff Enuff/Powerful Stuff - (1999)
  • Thunderbirds Tacos Deluxe - (2003)
  • The Best of the Fabulous Thunderbirds: Early Birds Special - (2011)
  • Live from London (1985)
  • Live (2001)
  • "Tuff Enuff" (1986)
  • "Wrap It Up" (1986)
  • "How Do You Spell Love" (1987)
  • "Powerful Stuff" (1989)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]