Teknis-luonnontieteellinen osasto (TTY)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Teknis-luonnontieteellinen osasto oli Tampereen teknillisen yliopiston osasto, joka toteutti samannimistä diplomi-insinöörikoulutusohjelmaa. Osasto perustettiin Tampereen teknilliseen yliopistoon vuonna 2002 keskittämään diplomi-insinöörien ja sittemmin tekniikan kandidaattien perusopetus, joka aikaisemmin oli hajotettuna useammalle osastolle. Samalla perustettiin teknis-luonnontieteellinen koulutusohjelma, jonka tavoitteena oli tuottaa syvällisesti perusluonnontieteet hallitsevia tekniikan asiantuntijoita ja tutkijoita. Lisäksi osasto vastasi matemaattisten aineiden opettajien koulutuksesta. Vuoden 2008 alussa TTY:n hallintorakennetta muutettiin. Aiemmat 12 osastoa lakkautettiin ja korvattiin viidellä tiedekunnalla. Tällöin myös teknisluonnontieteellinen osasto lakkautettiin ja sen laitokset siirtyivät osaksi Luonnontieteiden ja ympäristötekniikan tiedekuntaa. Teknisluonnontieteellinen koulutusohjelma siirtyi uuden tiedekunnan alaiseksi.

Osastoon kuuluivat

Osaston johtajana toimi osaston koko olemassaoloajan fysiikan laitoksen esimies, professori Rolf Hernberg.

Pääsyvaatimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osaston hallinnoimassa teknis-luonnontieteellisessä koulutusohjelmassa voi suorittaa tekniikan kandidaatin ja diplomi-insinöörin tutkinnot. Opiskelijat valittiin suorittamaan joko molempia tutkintoja tai, mikäli heillä oli jo soveltuva alempi korkeakoulututkinto tai ammattikorkeakoulututkinto, vain DI-tutkintoa. Lisäksi osastolla voi suorittaa jatko-opintoina tekniikan lisensiaatin ja tohtorin tutkinnot.

Diplomi-insinöörin tutkintoon johtavaan ylioppilaspohjaiseen koulutukseen haettiin teknisten tieteiden yhteisvalinnassa. [1] Suoraan ylempään korkeakoulututkintoon voitiin hyväksyä opiskelija, jonka aiempi tutkinto täytti tietyt ehdot.[2]

Matemaattisten aineiden opettajan opintosuunnalle voitiin valita alemman korkeakoulututkinnon tai AMK-tutkinnon suorittaneiden lisäksi opiskelijoita, joilla on jo tekniikan alan ylempi korkeakoulututkinto opintosuunnan pääaineen alalta. Opettajankoulutuksen pedagogiset opinnot suoritettiin muissa yliopistoissa tai yksiköissä ja niihin opiskelijan tuli hakeutua erikseen.[2]

  1. Teknis-luonnontieteellisen osaston pöytäkirja, 8.11.2006, kohta 12.
  2. a b Teknis-luonnontieteellisen osaston pöytäkirja, 9.11.2005, kohta 14.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]