Tampereen kukkaisviikot

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näkymä Keskustorille Kukkaisviikkojen aikana

Tampereen kukkaisviikot oli vuosittain väillä 1984-2016 heinä-elokuussa järjestetty kesätapahtuma, jonka tarkoituksena oli tukea Tampereen elinkeinoelämääselvennä ja lisätä kaupungin matkailullista vetovoimaa. Tapahtumassa Tampereen keskusta ja erityisesti Keskustori koristeltiin kukkasilla ja alueella järjestettiin puolentoista viikon aikana toistasataa erilaista tapahtumaa kiertokävelyistä viinikylään. Tapahtuman isä oli Tampereen kauppakamarin entinen toimitusjohtaja Matti Hokkanen. Tampereen kukkaisviikot järjestettiin viimeisen kerran Keskustorilla vuonna 2016, ja koko tapahtuman järjestäminen lopetettiin vuonna 2018.

Tapahtuman järjesti vuonna 1965 perustettu Tampere Tunnetuksi ry, joka edustaa noin kolmeasataa tamperelaista yritystä. Kukkaisviikkojen lisäksi yhdistys järjestää muun muassa vuosittaiset Valoviikot ja Joulu Tampere-tapahtuman.

Kukkaisviikoille valittiin joka vuosi suojelijaksi ja avaajaksi Kukkaispormestari, joka oli omalla alallaan arvostettu ja tunnettu tamperelainen. Kukkaispormestari valittiin kuitenkin myös vuosina 2017-2022, vaikka varsinaisia kukkaisviikkoja ei enää järjestettykään. Ensimmäinen kukkaispormestari oli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Vilho Halme (1984) ja viimeinen oli keittiömestari Arto Rastas (2022). Kukkaispormestariksi valittujen joukossa on useita valtakunnallisesti tunnettuja henkilöitä, esimerkiksi Kaarina Suonio (1988), Kalervo Kummola (1995), Esko Roine (2000), Raimo Helminen (2008), Jaakko Ryhänen (2010), Riku Suokas (2011) ja Mikko Alatalo (2019).[1]

PR-tehtäviin kukkaisviikkojen ajaksi valittiin kukkaistyttö, joka vieraili kukkaisviikkojen tapahtumissa ja esimerkiksi vanhainkodeissa.

Kukkaisviikkojen kukkakori-tunnuksen on suunnittellut Eila Keinänen vuonna 1984.

  1. Tampereen kukkaisviikkojen kukkaispormestarit 1984-2022 Tampere Tunnetuksi ry. Viitattu 12.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.