Sun Hudson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sun Hudson (25. syyskuuta 200415. maaliskuuta 2005) oli vakavasti sairas vauva, jolta vastoin hänen äitinsä tahtoa irrotettiin hengitysletku, minkä johdosta hän kuoli.

Hudson syntyi St. Luke's Episcopal Hospital -sairaalassa Texasin Houstonissa. Hänellä todettiin tanatoforinen dysplasia, josta kärsivät yleensä kuolevat jo ennen syntymäänsä. Hänen äidilleen Wandalle kerrottiin, että vauva ei todennäköisesti selviäisi hengissä ja hänet pitäisi Texasin lain mukaan irrottaa hengityskoneesta. Äidille annettiin 10 päivää aikaa löytää uusi paikka, missä vauvaa pidettäisiin, mutta vaikka hän yritti ottaa yhteyttä 40 paikkaan, ei yksikään suostunut auttamaan asiassa. Sittemmin oikeus päätti, että hengityskoneen irrottaminen täytyisi tehdä vastoin vanhempien tahtoa. Hengityskone irrotettiin 15. maaliskuuta 2005 ja virallisten todistusten mukaan vauvan hengitys pysähtyi minuutti tämän jälkeen. Wanda Hudson kuitenkin väitti, että vauva oli tajuissaan ja olisi halunnut tiedotusvälineet paikalle, mitä sairaala ei kuitenkaan hyväksynyt.

Sun Hudsonin tapaus oli ensimmäinen Yhdysvaltain historiassa, jossa hengityskone kytketään päältä ilman potilaan tai omaisten suostumusta siten, että se johtaa potilaan kuolemaan.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]