Sami Juvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sami Juvonen

Sami Juvonen (s. 19. marraskuuta 1966) on suomalainen lentopalloilija, joka lopetti uransa kauteen 2009–2010. Hän pelasi pääsarjassa kaikkiaan 685 ottelua[1].

Pääsarjaura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juvosen pääsarjaura alkoi kaudella 1988–1989 Varkauden Tarmossa ja palkintokaappiin napsahti heti SM-kulta. Hänet valittiin tulokaskaudellaan SM-liigan parhaimmaksi tulokkaaksi. Varkaudessa vierähti yhteensä viisi kautta; neljä Tarmossa ja yksi Paterissa ja mitalisaldo karttui kullan lisäksi kahdella hopealla. Tampereen Isku-Volleyn riveihin Juvonen siirtyi ensimmäistä kertaa kaudeksi 1993–1994 ja viihtyi viisi kautta uudessa seurassa voittaen kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Kaudet 1998–1999 ja 1999–2000 Juvonen pelasi ulkomailla Saksan Bundesliigassa Friedricshafenissa ja voitti molemmilla kausilla maan mestaruudet. Saksan ulkomaan visiittiä seurasi kolme kautta Isku-Volleyssa, suomalaispassarin mitalitilastoon kirjattiin kulta 2001–2002 ja hopea 2002–2003. Kolmannen Juvosen kotimaan ”viisivuotiskauden” täydensi kaksi vuotta Vammalan Lentopallon riveissä.[2]

Kuudennelletoista SM-liigakaudelleen 2005–2006 Juvonen palasi jälleen Isku-Volleyhin ja johdatti joukkueensa keväällä kultajuhliin. Kaudella 2008–2009 hän esiintyi Valkeakosken Isku-Veikkojen riveissä pelaten uransa viimeisen kokonaisen kauden. Juvonen nähtiin vielä kaudella 2009–2010 Isku-Volleyn riveissä[3] muutaman kerran, mutta joukkueen vakiokokoonpanoon hän ei kuulunut.

Isku-Volley nosti Sami Juvosen paidan Pyynikin palloiluhallin kattoon joulukuussa 2012 kunnianosoituksena hänelle.[4]

Sami Juvonen pelasi ulkomaalaisvuosinaan Saksassa ammattilaisena huippujoukkue Friedrichshafenissa. Hän voitti joukkueen mukana Saksan liigan, Saksan cupin, sekä sijoittui Euroopan mestareiden liigassa kolmanneksi kaudella 1999. Kaudella 2000 Juvonen jatkoi huippuotteitaan saksalaisjoukkueessaan voittamalla jälleen Saksan liigan, lisäksi Juvonen hankki palkintokaappiinsa Lentopallon Mestareiden liigan hopean. Friedrichshafen joutui myöntämään Sisley Trevison paremmakseen finaalissa lukemin 3–1.

Juvonen pelasi 1989–2003 välisenä aikana 150 miesten maajoukkueen A-maaottelua.[5]

Juvonen pelasi Suomen maajoukkueessa EM-kotikisat 1993 ja Hollannin EM-kisat vuonna 1997. Myös MM- ja olympiakarsintoja hänellä on takanaan lukuisia.

Juvonen tunnettiin kentällä myös kovana piiskurina, joka ärähti, jos muut pelaajat lepsuilevat. Pelaajat olivat sitä mieltä, että Juvosesta teki niin hyvän pelaajan se, että ”hänellä oli ääretön rohkeus ja itsevarmuus pelata omalla tyylillään – sekä into ja halu voittaa”.

Henkilökohtaiset:

  • SM-liigan paras pelaaja 2001
  • SM-liigan all stars -passari 2001

Ulkomailla:

  • Mestareiden liigan hopea 2000
  • Mestareiden liiga pronssia 1999
  • Saksan liigan voitto 1999, 2000
  • Saksan cupin voitto 1999

Suomessa:

  • 3 Suomenmestaruutta
  • 6 SM-hopeaa
  • 1 SM-pronssi
  • 2 Suomen Cupin voittoa