Salaperäiset rukiinjyvät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Salaperäiset rukiinjyvät
A Pocket Full of Rye
Alkuperäisteos
Kirjailija Agatha Christie
Kieli englanti
Genre salapoliisiromaani
Kustantaja Collins Crime Club
Julkaistu 09.11.1953
Ulkoasu sidottu
Sivumäärä 192
Suomennos
Suomentaja Eila Pennanen
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1956
Sivumäärä 263
Sarja: Neiti Marple
Edeltävä Neiti Marplea ei petetä
Seuraava Paddingtonista 16.50
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Salaperäiset rukiinjyvät Agatha Christien salapoliisiromaani, joka ilmestyi Britanniassa Collins Crime Clubin kustantamana 9. marraskuuta 1953[1] Kirjan yksityisetsivä on neiti Marple.

Teos ilmestyi suomeksi 1956 Eila Pennasen suomennoksena.

Romaanin nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien muiden Christien romaanien tapaan tämänkin romaanin nimi ja juoni liittyvät lastenloruun. Tässä kirjassa loru on Sing a Song of Sixpence.

Kun rikas Rex Fortescue kuolee juotuaan teetä, on poliisi ymmällään. Hän kuoli juotuaan aamuteetä toimistossaan, ja kuolemansyyksi todetaan marjakuusen marjojen sisältämän myrkyn taksiinin (C35H47NO10) aiheuttama myrkytys. Hänen vaimonsa oli pääepäilty, kunnes hänkin kuolee juotuaan teetä, jossa oli syanidia. Vaimon rakastaja Vivian Dubois on seuraava pääepäilty, kuten jotakuinkin kaikki, jotka ylipäätään tuntevat perheen. Neiti Marple aloittaa tutkimukset ainoasta konkreettisesta johtolangasta: murhatun tasku oli täynnä rukiinjyviä. Hän tajuaa hyvin pian, että murhat noudattavat vanhaa lastenlorua (Sing a Song of Sixpence).

  • Rex Fortescue – Liikemies, ensimmäinen uhri. Hän on toista kertaa naimisissa ja hänellä on kaksi poikaa ja yksi tytär. Hän toimii sijoitusalalla.
  • Adele Fortescue – Rex Fortescuen toinen vaimo, heillä ei ole yhteisiä lapsia. Hän on kolmas uhri, vaikka aluksi luultiin hänen olleen toinen. Hänellä oli myös suhde Vivian Dubois'n kanssa.
  • Percival Fortescue (kutsumaniminä Percy ja Val) – Yksi Rexin kolmesta lapsesta. Hän ei ollut kovin pidetty ja hänen äitinsä, Rexin ensimmäinen vaimo, kuoli pojan ollessa 12-vuotias. Hän oli myös isänsä liikekumppani.
  • Jennifer Fortescue – Percivalin vaimo, omaa sukua Ruby MacKenzie, Rexin liikekumppanin tytär – Rex huijasi liikekumppaniaan ja jätti hänet kuolemaan.
  • Lancelot Fortescue – Yksi Rexin kolmesta lapsesta. Rex piti hänestä, ja hän asui seitsemän vuotta Afrikassa ennen kuin hänen isänsä halusi ryhtyä liiketoimiin hänen kanssaan. Lancelot lensi Lontooseen vain kaksi päivää ennen Rexin kuolemaa, jotta sopimukset voitaisiin allekirjoittaa. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
  • Pat Fortescue – Lancelotin vaimo. Pitkä, pitkäsäärinen tyttö, jolla on pähkinänruskeat hiukset.
  • Elaine Fortescue – Rexin nuorin lapsi. Ainoastaan hän suri Rexin kuolemaa.
  • Gerald Wright – Elainen poikaystävä. Rex vastusti heidän kihlautumistaan ja uhkasi tehdä Elainen perinnöttömäksi, minkä vuoksi Gerald äkillisesti katosi maisemista.
  • Neiti Ramsbottom (Eiffe-täti) – Rexin käly ensimmäisestä avioliitosta. Hän on yli 80-vuotias.
  • Mary Dove – Fortescuen taloudenhoitaja.
  • Gladys Martin – Palvelustyttö. Hänen arveltiin olevan kolmas uhri.
  • Ellen – Palvelustyttö.
  • Herra Crump – Fortescuen hovimestari.
  • Rouva Crump – Fortescue kokki. Herra Crumpin aviovaimo.
  • Vivian Edward Dubois – Pelasi Adelen kanssa golfia. Heillä oli myös suhde.
  • Komisario Neele – Rex Fortescuen murhaa tutkiva komisario.
  • Neiti Marple – Neeleä avustava yksityisetsivä.
  • Neiti Grosvenor – Rexin sihteeri.
  • Neiti Somers – Rexin työntekijä. Hyvin vähä-älyinen.
  • Neiti Griffith – Rexin työntekijä. Perfektionisti.
  • Herra Ansell – Lakimies, joka hoiti Adelen testamenttia.

Philip John Stead kirjoittaa The Times Literary Supplementissa 4.12.1953: "Christien romaani kuuluu rikoskirjallisuuden sopuisaan alalajiin: lukijoita ei ahdistella realistisilla väkivallan tai tunteenpurkausten kuvauksilla eikä lukijalta koskaan vaadita syvällistä kiinnostusta henkilöhahmoihin. Rikos on vain keino aivonystyröiden kutkuttamiseksi, ja vaikuttaakin siltä, että epämiellyttävän pankkiirin murhaaja myrkytti hänet huvikseen. Henkilöt on hahmoteltu keveästi mutta näppärästi, ja kuiva huumori hallitsee kirjaa. On nautinto lukea kirjaa, jonka tekijä on näin miellyttävällä tavalla tietoinen oman kirjoittamisensa rajoituksista." Lopuksi hän sanoo: "Christiellä on maine, että hän pelaa reilua peliä lukijansa kanssa, jolla on taipumusta asettua itse yksityisetsivän rooliin. Käsillä olevassa tapauksessa saattaa tosin vaikuttaa siltä, että nerokkaan juonen monet yksityiskohdat ovat räikeässä ristiriidassa kaiken sen kanssa, minkä voisi kuvitella olevan mahdollista. Mutta tarina on kerrottu niin luonnikkaasti (kuten myös murha, melkeinpä pastoraalisessa tunnelmassa), ettei tuolla kaikella ole kovin paljon väliä."[2]

Maurice Richardson kirjoittaa The Observerissä 15.11.1953: "Ei aivan niin hyvä kuin jotkut Christien aikaisemmista rikosjutuista; pulla paisuu kiitettävästi, mutta väärät johtolangat eivät ole tarpeeksi näppäriä. Mutta kuinka hyvin lähes aina kirjoittaa! – tuo rakas murhamammamme; hänen soisi olevan Brittiläisen imperiumin ritarikunnan Dame."[3]

Robert Barnard: "Äärimmäisen pankkiirikeskeinen miljöö, ja harvinaisen häijyjä perheenjäseniä epäiltyinä (Christie pitää mielellään useimmat henkilöistään ainakin "potentiaalisesti" sympaattisina, kuten myös potentiaalisina murhaajina, mutta tässä romaanissa he ovat vain jälkimmäisiä). Toistaa jotenkin Simeon Leen testamenttia (ilkeä isä, kiltti, kiltti poika, paha, paha poika, onnenonkijavaimo jne.) mutta ilman sen huolellista rakennetta ja nerokkuutta. Ja lastenloru on täysin turhanpäiväinen. Siltikin – hyvää luettavaa."[4]

Julkaisuhistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Britannia ja Yhdysvallat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1953, Collins Crime Club (London), 9.11.1953, sidottu, 192 s.
  • 1954, Dodd Mead and Company (New York), sidottu, 211 s.
  • 1955, Pocket Books (New York), nidottu, 186 s.
  • 1958, Fontana Books (Imprint of HarperCollins), nidottu, 191 s.
  • 1964, Ulverscroft Large-print Edition, sidottu, 191 s.
  • 1981, Greenway edition of collected works (William Collins), sidottu, ISBN 0-00-231681-1
  • 2006, Marple Facsimile edition (näköispainos vuoden 1953 brittiläisestä ensipainoksesta), 3.1.2006, sidottu, ISBN 0-00-720852-9

Romaani julkaistiin Britanniassa alkujaan vahvasti lyhennettynä jatkokertomuksena Daily Express -lehden 14. peräkkäisessä numerossa 28.9.–13.10.1953[5]. Myös Yhdysvalloissa romaani ilmestyi ensin jatkokertomuksena Chicago Tribune -lehdessä 42 osassa 11.1.–27.2.1954.

Romaanin on suomentanut Eila Pennanen, ja sen on kustantanut WSOY.

  • 1956: 1. p. (SaPo-sarja 19)
  • 1960: 2. p. (SaPo-sarja 19)
  • 1978: 3. p. (Agatha Christie -kirjasto 25–26; toisena romaanina Kohtalokas viikonloppu)
  • 1982: 4. p.
  • 1991: 5. ja 6. p.
  • 1996: 7. p. (SaPo-sarja 19)
  • 2006: 8. p. (SaPo-sarja 19)

Teoksen pohjalta on Neuvostoliitossa tehty vuonna 1983 elokuva Taina ”Tšornyh drozdov” (”Mustarastaiden” arvoitus). Sen on ohjannut Vadim Derbenjov, ja sen ovat käsikirjoittaneet Valentina Kolodjažnaja ja Jelizaveta Smirnova. Neiti Marplea esitti virolainen Ita Ever.

Televisiossa Joan Hickson näytteli neiti Marplea BBC:n Neiti Marple -sarjan jaksossa 1985. Kirjasta on muokattu myös brittiläisen televisiosarjan Neiti Marple neljännen kauden ensimmäinen jakso, joka esitettiin vuonna 2009, ja neiti Marplea näytteli Julia McKenzie.

  1. Chris Peers, Ralph Spurrier and Jamie Sturgeon. Collins Crime Club – A checklist of First Editions. Dragonby Press (Second Edition) March 1999 (Page 15)
  2. The Times Literary Supplement 4.12.1953 (s.773)
  3. The Observer 15.11.1953 (s. 10)
  4. Barnard, Robert. A Talent to Deceive – an appreciation of Agatha Christie – Revised edition (s. 203). Fontana Books, 1990. ISBN 0006374743
  5. Holdings at the British Library (Newspapers – Colindale). Shelfmark: NPL LON LD3 and NPL LON MLD3.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]