Otsolahti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otsolahden venesatamaa.

Otsolahti on lahti ja pienalue Espoon Tapiolan kaupunginosassa. Sen mukaan on nimetty Otsolahdentie ja sen yli kulkee Länsiväylä. Otsolahden ympärillä on pääosin kolmi-viisikerroksisia 1960-luvulla rakennettuja kerrostaloja. Rannat ovat kuitenkin vapaasti kuljettavissa. Otsolahdessa sijaitsee myös Espoon kaupungin ylläpitämä venesatama, joka tarjoaa runsaat 400 venepaikkaa.[1]

Otsolahden asuinalue sijaitsee kävelymatkan päässä Tapiolan keskustasta ja palveluista. Otsolahdessa on paljon lintuja, esimerkiksi kanadanhanhia.

Otsolahti on pinta-alaltaan noin 21 hehtaaria ja virtausaukkoja lukuun ottamatta eristetty merestä Länsiväylän silloilla, mikä on aiheuttanut lahden rehevöitymistä. Sillat rakennettiin 1960-luvun alussa ja 1990-luvulla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Juhani Niinimäki ym.: Espoon Otsolahden perustilaselvitys ja kunnostussuunnitelma 25.4.2001. Espoo: Espoon kaupunki. Arkistoitu 26.6.2016. Viitattu 1.8.2013.

Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.