Money in the Bank

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eri Money in the Bank-salkkuja

Money in the Bank on WWE:n tapahtuma sekä tapahtumassa käytetty ottelumuoto, jossa kuudesta kymmeneen painijaa tavoittelee tikkailla korkealla katosta roikkuvaa salkkua, joka kätkee sisäänsä yleensä sopimuksen. Ottelut järjestetään miehille sekä naisille kerran vuodessa Money in the Bank-tapahtumassa. Vuonna 2005 uutena ottelumuotona se aluksi järjestettiin Wrestlemanian yhteydessä ja vuodesta 2010 eteenpäin omana tapahtumanaan. Ottelun ideana on saada kehän yläpuolella roikkuva salkku. Salkun saaja voi haastaa kenet tahansa hallitsevan mestarin milloin tahansa, missä tahansa ja missä ottelumuodossa tahansa.[1] Jos sopimusta ei käytetä vuoden kuluessa sen voittamisesta se mitätöityy, mutta näin ei ole vielä tapahtunut kertaakaan. Ottelumuoto on äärimmäisen raju, sillä loukkaantumisia tapahtuu usein, vaikka ottelut ovat ennalta sovittuja. Money in the Bank on yhtiön yksi viidestä isosta tapahtumasta, johon kuuluvat myös Wrestlemania, Royal Rumble, SummerSlam ja Survivor Series tapahtumat.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset Money in the Bank-voittajat miehissä Edge ja naisisissa Carmella.

Money in the Bank-ottelumuoto otettiin käyttöön vuonna 2005 Chris Jerichon ideasta.[2] WrestleMania 21:n ensimmäiseen Money in the Bank-otteluun nimettiin Jericho, Edge, Chris Benoit, Shelton Benjamin, Christain ja Kane osallistujiksi.[3] Ensimmäisen Money in the Bank-ottelun voitti Edge.

Aluksi ottelu oli ainoastaan Raw-brändin painijoille, mutta Wrestlemania 22:sta alkaen laajennettiin WWE:n kaikille brändeille. Vuonna 2010 ottelumuoto laajeni kokonaiseksi tapahtumaksi ja sitä ei enää nähty Wrestlemaniassa. Aluksi tapahtuma sisälsi kaksi tikapuu-ottelua miehille WWE Championship ja World Heavyweight Championship sopimuksille.[4] Vuonna 2014 otteluita oli enää yksi, kun miesten mestaruudet yhdistettiin yhdeksi. Vuonna 2017 myös naiset saivat oman ottelunsa Money in the Bank-tapahtumaan, jolloin otteluita oli jälleen kaksi. Naisten ensimmäisen ottelun voitti Carmella[5]

Vuoden 2017 Money in the Bank-tapahtuma oli ainoastaan Smackdown-brändin ottelijoille. Miesten ja naisten saamat sopimukset oikeuttivat ainoastaan WWE Championship- ja SmackDown Women's Championship-mestaruuksiin.[6] Seuraavana vuonna mukana olivat jälleen molemmat brändit. Vuoden 2019 Money in the Bank -tapatumasta alkaen voittajat voivat haastaa kumman tahansa brändin mestarin.

Vuonna 2020 COVID-19-pandemian aikaan, kun ei yleisöä saanut olla paikalla, miesten ja naisten Money in te Bank-ottelut järjestettiin yhtä aikaa WWE:n Titan Towersissa Stamfordissa Connecticutissa. Ottelut alkoi yhtä aikaa rakennuksen pohjakerroksesta ja ottelijat taistelivat tiensä rakennuksen katolle, jossa sijaitsivat kehä sekä salkut sijoitettuna yläilmoihin.[7] Nämä ottelut voittivat Asuka ja Otis.

Vaikka sopimus koskee alun perin vain maailmanmestaruusotteluita, niin vuoden 2022 Money in the Bank -voittaja Austin Theory rahasti salkkunsa haastamalla Seth Rollinsin WWE United States Championship- mestaruudesta. Tämä salkun rahastaminen epäonnistui, kun Bobby Lashley sekaantui otteluun.[8]

Vuoden 2023 loppuun mennessä miehet ovat otelleet Money in the Bank-ottelun 24 kertaa. Salkun rahastus on onnistunut 19 kertaa ja 5 kertaa on päätynyt epäonnistumiseen. Salkun voittajista Mr. Kennedy[9] ja Otis[10] ovat menettäneet voittonsa myöhemmin toiselle ennen rahastusta. Naiset ovat otelleet ottelun 8 kertaa ja rahastaneet salkun 6 kertaa. Ensimmäinen ottelu päätettiin uusia Smackdown-ohjelmassa[11], kun Carmellan manageri James Ellsworth huijasi ottelussa ojentamalla Carmella salkun.[12] Vuonna 2020 salkun voittaja voitti suoraan naisten mestaruuden, kun hallitseva mestari Becky Lynch ilmoitti jäävänsä äitiyslomalle.[13]

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mr. Kennedy oli WrestleMania 23:ssa
CM Punk neljäs Money in the Bank voittaja
Swagger WrestleMania XXVI:ssä
The Miz "Mr. Money in the Bank" vuonna 2010.
Raw Smackdown
# Tapahtuma Päivämäärä Paikka ja kaupunki MITB Voittaja(t) Muut ottelijat Ottelun kesto Lähde
2005 WrestleMania 21 3.4.2005 Staples Center, Los Angeles Edge Chris Benoit, Chris Jericho, Christian, Kane ja Shelton Benjamin 15:17 [14]
2006 WrestleMania 22 2.4.2006 Allstate Arena, Rosemont, Illinois Rob Van Dam Bobby Lashley, Finlay, Matt Hardy, Ric Flair ja Shelton Benjamin 12:14 [15]
2007 WrestleMania 23 1.4.2007 Ford Field, Detroit Mr. Kennedy CM Punk, Edge, Finlay, Jeff Hardy, King Booker, Matt Hardy ja Randy Orton 24:10 [16]
2008 WrestleMania 24 30.3.2008 Florida Citrus Bowl, Orlando CM Punk Shelton Benjamin, Chris Jericho, Carlito, Montel Vontavious Porter, Mr. Kennedy ja John Morrison 15:12 [17]
2009 WrestleMania 25 5.4.2009 Reliant Stadium, Houston CM Punk Christian, Finlay, Kane, Kofi Kingston, Mark Henry, Montel Vontavious Porter ja Shelton Benjamin 14:32 [18]
2010 WrestleMania 26 28.3.2010 University of Phoenix Stadium, Glendale (Arizona) Jack Swagger Christian, Dolph Ziggler, Drew McIntyre, Evan Bourne, Kane, Kofi Kingston, Matt Hardy, Montel Vontavious Porter ja Shelton Benjamin 13:40 [19]
Money in the Bank (2010) 18.7.2010 Sprint Center, Kansas City Kane Big Show, Christian, Cody Rhodes, Dolph Ziggler, Drew McIntyre, Kofi Kingston ja Matt Hardy 26:18 [20]
Money in the Bank (2010) 18.7.2010 Sprint Center, Kansas City The Miz Chris Jericho, Edge, Evan Bourne, John Morrison, Mark Henry, Randy Orton ja Ted DiBiase 20:26 [20]

Voittajat ja häviäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • WrestleMania 21: Edge (Käytti salkun New Year Revolutionissa WWE:n mestaruuden John Cenalta. Käytti salkun vasta 280 päivää sen jälkeen, kun oli voittanut sopimuksen. Kukaan ei ole odotellut sen rahastamista pitempään.)
  • WrestleMania 22: Rob Van Dam (Haastoi John Cena:n ECW One Night Standiin WWE Champion:ista ja voitti)
  • WrestleMania 23: Ken Kennedy (Hävisi myöhemmin Edgelle, joka voitti salkulla World Heavyweight Championship -vyön)
  • WrestleMania XXIV: CM Punk (Voitti RAW:ssa Edge:ltä World Heavyweight Champion -vyön)
  • WrestleMania 25: CM Punk (Voitti 7. kesäkuuta, Extreme Rulesissa World Heavyweight Championshipin Jeff Hardylta tämän ja Edgen välisen ottelun jälkeen.)
  • WrestleMania XXVI: Jack Swagger (Voitti 30. maaliskuuta SmackDownin nauhoitetussa lähetyksessä World Heavyweight Mestaruuden loukkaantuneelta Chris Jericholta)
  • Money in the Bank (2010): Kane (Rahasti salkkunsa Rey Mysterion World Heavyweight Mestaruuteen samana iltana, jolloin oli voittanut Money in the Bankin)
  • Money in the Bank (2010): The Miz (Käytti sopimuksen 22. marraskuuta, RAW'ssa, Randy Ortonin WWE -mestaruuteen voittaen tittelin)
  • Money in the Bank (2011): Daniel Bryan (Lupasi käyttävän salkkunsa seuraavan vuoden WrestleManiassa; käytti kuitenkin 18. joulukuuta, 2011 Big Show’hun joka piti titteliä 45 sekuntia TLC: Tables, Ladders & Chairs -tapahtumassa
  • Money in the Bank (2011): Alberto Del Rio (Rahasti sopimuksensa saman vuoden SummerSlam-tapahtumassa, 14. elokuuta, 2011
  • Money in the Bank (2012): Dolph Ziggler (Rahasti salkkunsa 8. huhtikuuta, 2013 heti WrestleMania 29:n jälkeen)
  • Money in the Bank (2012): John Cena (Ilmoitti rahastavansa salkun 23. heinäkuuta, 2012 RAW'n tuhannennessa jaksossa CM Punkia vastaan, mutta voitti matsin diskauksella, olemalla ainoa supertähti, joka on hävinnyt salkkunsa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. The complete history of the Money in the Bank contractViitattu 1.6.2024
  2. The RAWtopsy 02.28.05Viitattu 1.6.2024
  3. WWE WRESTLEMANIA XXIViitattu 1.6.2024
  4. Money in the Bank 2010Viitattu 1.6.2024
  5. Carmella stole the Women’s Money in the Bank Ladder MatchViitattu 1.6.2024
  6. 6/18 Powell’s WWE Money in the Bank Live Review: Men’s and Women’s MITB ladder matches, New Arrivals, Jinder Mahal vs. Randy Orton for the WWE Championship, Naomi vs. Lana for the Smackdown Women’s Championship, The Usos vs. New Day for the Smackdown Tag TitlesViitattu 2.6.2024
  7. WWE Superstars will climb the corporate ladder at WWE Money In The BankViitattu 2.6.2024
  8. 11/07 WWE Raw results: Powell’s live review of Seth Rollins holding an open challenge for the U.S. Championship, the fallout from WWE Crown Jewel, and the build to WWE Survivor Series beginsviitattu 2.6.2024
  9. Gold digging 2.6.2024
  10. WWE Hell in a Cell results: Powell’s review of Drew McIntyre vs. Randy Orton in a Hell in a Cell match for the WWE Championship, Roman Reigns vs. Jey Uso in an I Quit Hell in a Cell match for the WWE Universal Championship, Bayley vs. Sasha Banks in a Hell in a Cell match for the Smackdown Women’s TitleViitattu 2.6.2024
  11. WWE SMACKDOWN REPORT: THE FUTURE OF THE BRIEFCASE, WELCOME BACK DANIEL, KEVIN OWENS LOVES AMERICA, AND MOREViitattu 2.6.2024
  12. Carmella stole the Women’s Money in the Bank Ladder MatchViitattu 2.6.2024
  13. 5/11 WWE Raw Results: Powell’s live review of Becky Lynch’s major announcement, the return of Edge and Randy Orton, Lynch confronting MITB winner Asuka, Money in the Bank falloutViitattu 2.6.2024
  14. WrestleMania 21 tuloksetViitattu 2.6.2024
  15. WrestleMania delivers big time on PPVViitattu 2.6.2024
  16. 'Bank' on Kennedy! Kennedy!Viitattu 2.6.2024
  17. Perseverance makes Punk ‘Mr. Money’ in OrlandoViitattu 2.6.2024
  18. Wrestlemania 25: HBK-Undertaker steals the showViitattu 2.6.2024
  19. Jack Swagger wins Money in the Bank Ladder MatchViitattu 2.6.2024
  20. a b Money in the Bank 2010 Viitattu 2.6.2024