Mike Tyson
Mike Tyson  |
|
|---|---|
 Mike Tyson vuonna 2011. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Michael Gerard Tyson |
| Syntynyt | 30. kesäkuuta 1966 Brooklyn, New York, New York, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvallat |
| Nyrkkeilijä | |
| Lempinimi |
Iron Mike, Kid Dynamite, The Baddest Man on the Planet |
| Aktiivisena |
1985–1991 1995–2005 |
| Pituus | 178 cm[1] |
| Paino | huippuvuosinaan 97–100 kg[2] |
| Painoluokka | raskassarja |
| Kätisyys | oikeakätinen, eli nyrkkeilytermein orthodox |
| Valmentaja | Cus D'Amato |
| Ammattilaistilastot | |
| Ottelut | 58[1] |
| Voitot | 50 |
| – tyrmäysvoitot | 44 |
| Tappiot | 6 |
| Ratkaisemattomat | 0 |
| Ei tuomiota/ mitätöity |
2 |
| Aiheesta muualla | |
| www.miketyson.com | |
Michael Gerard ”Mike” Tyson (s. 30. kesäkuuta 1966 Brooklyn, New York, New York) on yhdysvaltalainen nyrkkeilijä, joka oli kiistaton raskaansarjan maailmanmestari vuosina 1987–1990 ja historian nuorin raskaansarjan mestari. Tyson tunnetaan myös yksityiselämänsä ongelmista.
Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson syntyi ja varttui Brooklynin Brownsvillen lähiössä New Yorkissa. Hänen vanhempansa olivat Lorna Smith Tyson ja Jimmy Kirkpatrick.[3] Isä jätti perheen pian Miken syntymän jälkeen, ja kolmilapsinen perhe eli köyhyydessä.[2]
Tyson liittyi jo lapsena jengiin ja teki varkauksia, ryöstöjä ja muita rikoksia. Hän oli ikäisekseen isokokoinen, mutta onnistui huijaamaan uhrejaan viattomalta kuulostavalla puheäänellään. Nämä ominaisuudet johtivat myös siihen, että Tysonia kiusattiin paljon. Kun eräs jengiläinen tappoi Tysonin lemmikkikyyhkyn, Tyson hakkasi itseään isokokoisemman pojan ja havaitsi samalla olevansa hyvä tappelija.[2]
Yhdeksänvuotiaana Tyson oli pidätetty kaikkiaan jo 52 kertaa.[4] Vakavien rikosten ja lukemattomien pidätysten jälkeen Tyson lähetettiin 12-vuotiaana poikien kasvatuslaitokseen. Siellä hänet jouduttiin tappeluhalukkuutensa vuoksi eristämään muista pojista. Tyson pyysi kasvatuslaitoksessa työskennellyttä entistä ammattilaisnyrkkeilijää Bobby Stewartia opettamaan hänet nyrkkeilemään. Stewart asetti opetuksen ehdoksi sen, että Tyson alkaa käyttäytymään kunnolla, mikä Tyson tekikin, ja hänestä tuli mallioppilas.[2]
Amatööriura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson teki lahjakkuudellaan Stewartiin niin suuren vaikutuksen, että tämä esitteli hänet Cus D’Amatolle, joka oli valmentanut aiemmin kahta maailmanmestaria. Tyson oli jo 13-vuotiaana aikuisen miehen kokoinen, ja D’Amato otti koeottelusta vakuuttuneena hänet talliinsa.[2]
Tyson siirrettiin kasvatuslaitoksesta D’Amaton huostaan. Tyson asui D’Amaton talossa Catskillsissa muiden nuorten nyrkkeilijöiden kanssa, ja häntä valmensi Teddy Atlas D’Amaton ohjauksessa. D’Amato opetti Tysonille saman ”kurkistelutyylin”, jonka hän oli aikoinaan kehittänyt maailmanmestari Floyd Pattersonille. Siinä nyrkkeilijä suojaa käsillään päätään ja kyynärpäillään keskivartaloaan, ja liikuttelee päätään ja ylävartaloaan sivusuuntaisesti väistääkseen iskuja. Tyson hallitsi tämän puolustavan tyylin pian erinomaisesti. Hänellä oli myös valtava luontainen lyöntivoima.[2]
Tyson voitti ensimmäiset ottelunsa tyrmäyksellä, ja hän voitti kansalliset junioriolympialaiset kaksi kertaa peräkkäin. Vaikka Tyson hallitsikin nuorten amatöörikehiä, hänen itseluottamuksensa oli hyvin heikko, ja hän pelkäsi häviämistä niin, että näki häviämisestä painajaisia ja joskus itki ennen otteluaan.[2]
Tyson oli edelleen kuriton, käyttäytyi epäkunnioittavasti ja joutui koulussa vaikeuksiin. Tämän vuoksi D’Amato otti hänet pois koulusta ja palkkasi hänelle yksityisopettajan. Tysonin valmentaja Teddy Atlas olisi halunnut rangaista Tysonia tämän käytöksestä ja lopetti protestiksi Tysonin valmentamisen. Hänen tilalleen D’Amato otti Kevin Rooneyn.[2]
Täytettyään 16 vuotta Tyson pääsi ottelemaan aikuisia miehiä vastaan. Hän menestyi niin hyvin ja löi niin kovaa, että hän alkoi saada amatööriturnauksissa luovutusvoittoja. Tyson kärsi amatöörinä siitä, että arvostelutuomarit eivät antaneet hänen kurkistelutyylistään pisteitä, koska amatöörinyrkkeilyssä arvostetaan osumien lukumäärää eikä niiden voimaa tai nykkeilijän aggressiivisuutta. Tämän vuoksi Tyson joutui tyrmäämään vastustajansa voittaakseen ottelunsa.[2]
Tyson hävisi olympiakarsinnoissa pistein Henry Tillmanille, joka voitti olympiakultaa vuoden 1984 olympialaisissa.[2]
Tyson paljasti vuonna 2020, että D’Amato oli käyttänyt hänen valmentamisessaan hypnoosia jopa kolmesti päivässä tehdäkseen hänestä tunteettoman "Iron Miken".[5]
Ammattilaisuran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson siirtyi ammattilaiseksi 18-vuotiaana maaliskuussa 1985. Hän sai managereikseen Jim Jacobsin ja Bill Caytonin. Tyson otteli vuonna 1985 hyvin ahkerasti kolmen tai neljän viikon välein. Hän voitti kaikki ottelunsa, useimmat tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä, ja hänen maineensa kasvoi nopeasti.[2]
Ensimmäisen televisioidun ottelunsa Tyson kävi alkuvuonna 1986. Siinä hän voitti Jesse Fergusonin hylkäyksellä kuudennessa erässä. Kun tulos muutettiin jälkikäteen tekniseksi tyrmäykseksi, Tyson oli voittanut ensimmäiset 19 ammattilaisotteluaan tyrmäyksellä.[2]
Tysonin ensimmäinen rankinglistan top-10-vastustaja oli James Tillis. Tyson tarvitsi täydet kymmenen erää Tillisin voittamiseen. Voitettuaan myös Mitch Greenin pistein Tyson nousi maailman rankinglistan kakkoseksi. Seuraavaksi Tyson löi Joe Frazierin pojan Marvis Frazierin ensimmäisessä erässä ja José Ribaltan kymmenennessä erässä. Näiden ottelujen jälkeen Tyson oli rankinglistan ykkönen ja pääsi ottelemaan maailmanmestaruudesta.[2]
Tyson painoi 19-vuotiaana noin 100 kiloa. Pituutta hänellä oli 178 cm[6]. Tyson oli raskaansarjan nyrkkeilijäksi suhteellisen pienikokoinen. Päästäkseen iskuetäisyydelle itseään pitempiä ottelijoita vastaan Tysonin täytyi liikkua aggressiivisesti eteenpäin ja väistellä iskuja. Hän pystyi samalla kuitenkin ottamaan saamansa iskut hyvin vastaan. Ylävartalonsa liikkeen ansiosta Tyson jakeli lyöntejä kaikista suunnista ja pystyi löytämään vastustajansa heikot kohdat. Hänellä oli hyvin vahvat ja nopeat lyönnit ja lyöntisarjat, ja hän kertoi lyöntivoimansa vain kasvaneen siitä, että hän joutui yleensä lyömään ylöspäin. Tyson osasi myös pelotella vastustajiaan ennen ottelua.[2]
Maailmanmestarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tysonista tuli WBC-liiton maailmanmestari hänen lyötyään hallitsevan mestarin Trevor Berbickin marraskuussa 1986 tyrmäyksellä toisessa erässä. Näin Tyson oli noussut 20-vuotiaana historian nuorimmaksi raskaansarjan maailmanmestariksi. Tyson omisti mestaruutensa aiemmin samana vuonna kuolleelle Cus D’Amatolle.[2]
Tyson otti vuonna 1987 haltuunsa kaikki muutkin raskaansarjan MM-tittelit, kun hän löi pistein WBA:n mestarin James ”Bonecrusher” Smithin ja IBF:n mestarin Tony Tuckerin. Kumpikin oli selvinnyt kehässä täyden ajan lähinnä sitomalla Tysonia.[2]
Tyson puolusti mestaruuksiaan loppuvuonna 1987 tyrmäämällä Tyrell Biggsin ensimmäisessä erässä ja Larry Holmesin neljännessä erässä. Lisäksi Tyson löi aiemmin maailmanmestaruutensa ilman ottelua menettäneen Michael Spinksin vain 91 sekunnissa.[2]
Vaikka Tyson olikin kehässä ylivoimainen, kulissien takana hän alkoi menettää kontrollia. Koska Tyson otteli nyt mestarina aiempaa harvemmin ja hänestä oli tullut rikas, hän alkoi ajautua vapaa-ajallaan vaikeuksiin. Hän juopotteli, lintsasi harjoituksista ja lakkasi tottelemasta valmentajaansa. Hän myös mursi kätensä katutappelussa, ajoi autonsa päin puuta ja erosi vaimostaan.[2]
Tyson vaihtoi managerikseen pahamaineisen Don Kingin sekä erotti valmentajansa ja huoltajansa. Hän löi brittiläisen Frank Brunon viidennessä erässä, vaikka ei otellutkaan yhtä vakuuttavasti kuin ennen.[2]
Mestaruuksien menetys ja vankilatuomio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japanissa vuonna 1990 käydyssä ottelussa Tyson koki ensimmäisen häviönsä ammattilaisena, kun James ”Buster” Douglas tyrmäsi hänet kymmenennessä erässä. Samalla Tyson menetti Douglasille mestaruusvyönsä. Ottelun jälkeen kävi ilmi, että Douglasille oli laskettu kahdeksannessa erässä lukua hitaasti 13 sekunnin ajan, mutta tulosta ei kumottu.[2]
Menetettyään mestaruutensa Tyson tyrmäsi olympiavoittaja Henry Tillmanin sekä Alex Stewartin ensimmäisessä erässä. Sen jälkeen hän löi Donovan Ruddockin keskeytyksellä seitsemännessä erässä ja uusintaottelussa pistein.[2]
Tysonin oli seuraavaksi tarkoitus otella maailmanmestaruudesta Evander Holyfieldiä vastaan, mutta ennen sitä Tyson joutui raiskauksesta vankilaan kolmeksi vuodeksi. Vapauduttuaan vuonna 1995 Tyson tyrmäsi Peter McNeeleyn ja Frank Brunon, saaden näin takaisin WBC:n mestaruuden. Seuraavaksi hän otti itselleen takaisin myös WBA:n mestaruuden voitettuaan Bruce Seldonin.[2] WBC-liiton vyöstä Tyson luopui puolustamatta sitä kertaakaan.[7][8]
Holyfield-ottelut ja uran loppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson pääsi ottelemaan Evander Holyfieldiä vastaan loppuvuonna 1996. Holyfield voitti ottelun keskeytyksellä 11. erässä. Uusintaottelussa vuonna 1997 Tyson suuttui Holyfieldin puskemisesta niin, että puri tätä kahdesti korvasta. Kehätuomari hylkäsi Tysonin, ja hän sai vuoden ottelukiellon ja miljoonan dollarin sakon.[2]
Kärsittyään ottelukieltonsa Tyson otteli enää harvakseltaan maksaakseen velkojaan pois. Hän oli hidastunut ja lihonut, mutta pystyi yhä voittamaan otteluitaan iskuvoimansa ansiosta. Hänen ottelunsa herättivät silti edelleen runsaasti kiinnostusta. Vuonna 2002 Tyson hävisi Lennox Lewisille kahdeksannessa erässä. Viimeisen voittonsa Tyson otti Clifford Etiennestä. Sen jälkeen hän hävisi viimeiset ottelunsa ja lopetti uransa vuonna 2005 häviöllä Kevin McBridelle.[2]
Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson kävi ammattilaisurallaan 58 ottelua: 50 voittoa, 6 tappiota ja 2 ratkaisematonta. Tyson on yksi raskaansarjan historian suurista nimistä ja muun muassa historian nuorin raskaansarjan maailmanmestari. Tyson oli 1980-luvun lopulla täysin ylivoimainen, ja häntä pelättiin ja pidettiin voittamattomana. Vaikka moni pitääkin parhaiden vuosiensa Tysonia kaikkien aikojen parhaana raskaansarjan nyrkkeilijänä, Tysonin huippukausi kesti lyhyemmän ajan kuin muilla raskaansarjan suurnimistä. Hän hävisi urallaan kuusi ottelua eikä saanut yhdestäkään voittajastaan revanssia. Tysonin menestyksen katkaisi ennenaikaisesti hänen itsetuhoinen käyttäytymisensä, joka johti hänen nyrkkeilytaitojensa rapautumiseen.[2]
Uran jälkeiset ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson otteli marraskuussa 2020 näytösottelun Roy Jones Jr:ia vastaan Los Angelesissa. Ottelu kesti kahdeksan kahden minuutin erää ja se julistettiin tasapeliksi.[9]
Tysonin on tarkoitus otella vloggaaja Jake Paulia vastaan 20. heinäkuuta 2024 Arlingtonissa Texasissa. Ottelu on hyväksytty ammattilaisotteluksi. Ottelupäivänä Tyson on 58-vuotias.[10]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tyson on ollut kolme kertaa naimisissa. Hänen vaimonsa ovat näyttelijä Robin Givens (1988–1989), Monica Turner (1997–2002) ja Lakiha Spicer (2009–). Tysonilla on yhteensä kuusi lasta kolmen naisen kanssa. Lisäksi yksi Tysonin lapsi kuoli tapaturmaisesti nelivuotiaana.[11]
Vaikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monet Tysonin ongelmat alkoivat avioerosta Robin Givensin kanssa vuonna 1989.[12]
Tyson todettiin syylliseksi Miss Black American Desiree Washingtonin raiskaukseen tammikuussa 1992 ja tuomittiin kuuden vuoden vankeuteen, josta hän istui kolme vuotta. Vuonna 1998 Tyson pahoinpiteli kaksi henkilöä.
Tyson ajautui konkurssiin elokuussa 2003, jolloin hänellä oli yli 30 miljoonaa dollaria velkaa, vaikka Tyson oli ansainnut urallaan yli 300 miljoonaa dollaria.
Helmikuussa 2007 Tyson hakeutui vieroitushoitoon kokaiiniriippuvuutensa vuoksi. Syksyllä 2007 Tyson myönsi ajaneensa maastoautollaan huumeiden vaikutuksen alaisena, ja hän joutui vuorokaudeksi vankilaan. Hänen hallustaan löytyi kokaiinia. Lisäksi Tyson joutui kolmen vuoden ehdonalaiseen vankeuteen.[12]
Tyson uskoo tulevansa murhatuksi, koska hän on värikkään elämänsä aikana saanut niin monia vihamiehiä.[13] Hänen on myös epäilty itse osallistuneen murhan suunnitteluun.[14]
Showpaini[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maaliskuussa 2012 Tyson liitettiin showpainijärjestö WWE:n Hall Of Fameen. Tyson on muutamaan otteeseen ollut tekemisissä WWE:n kanssa. Vuonna 1998 Tysonilla oli pienimuotoinen feudi Stone Cold Steve Austinin kanssa. Tyson liittyi D-Generation X -ryhmään, joka johti Stone Cold Steve Austinin ja Shawn Michaelsin väliseen otteluun Wrestlemania 14 -tapahtumassa, jossa Tyson vaihtoi puolta Austinille ja Austin voitti tittelin. Lopussa Tyson tyrmäsi Shawn Michaelsin. Vuonna 2010 Tyson palasi D-Generation X väreissä WWE:n ruutuun ja tyrmäsi Chris Jerichon.
Kiinnostuksen kohteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lopetettuaan nyrkkeilyn vuonna 2005 Tyson ryhtyi kasvattamaan kyyhkyjä, joita hänellä oli noin 350 kappaletta.
Keväällä 2010 Tyson ilmoitti ryhtyneensä vegaaniksi.[15][16][17]
Tyson omistaa Kaliforniassa 16-hehtaarisen maatilan, joka on keskittynyt marihuanan viljelyyn, joka on Kaliforniassa laillista. Tyson tienasi keväällä 2030 marihuanan viljelyllä 500 000 dollaria kuukaudessa. Tyson on kertonut käyttävänsä satoaan omiin tarpeisiinsa kuukaudessa yli 30 000 dollarin edestä.[18] Tyson avasi keväällä 2023 Alankomaihin Amsterdamin "punaisten lyhtyjen alueelle" coffee shopin, jonka päätuote on kannabis.[19]
Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 2008 valmistui dokumenttielokuva Tyson, joka julkaistiin Cannesissa. Tyson ei kestänyt katsoa itsestään kertovaa elokuvaa loppuun.[13] Tyson näyttelee itseään vuonna 2009 valmistuneessa elokuvassa Kauhea kankkunen. Hän näyttäytyi myös elokuvissa Kauhea kankkunen 2 ja IP Man 3.
Nintendo teki vuonna 1987 NES-konsolille Mike Tyson’s Punch-Out!! -nyrkkeilypelin, johon Tyson laitettiin pelin viimeiseksi vastustajaksi.
Ammattilaisottelutilasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Tilasto | Vastustaja | Erä ja aika | Päivämäärä | Paikka | ||
|---|---|---|---|---|---|---|
| L | 50-6 | Kevin McBride | TKO | 6 (10), 3:00 | 11.06.2005 | Washington, DC
|
| L | 50-5 | Danny Williams | KO | 4 (10), 2:51 | 30.07.2004 | Louisville, Kentucky
|
| W | 50-4 | Clifford Etienne | KO | 1 (10), 0:49 | 22.2.2003 | Memphis, Tennessee
|
| L | 49-4 | Lennox Lewis | KO | 8 (12), 2:25 | 8.6.2002 | Memphis, Tennessee
|
| W | 49-3 | Brian Nielsen | KO | 7 (10), 3:00 | 13.10.2001 |  Kööpenhamina
|
| NC | 48-3 | Andrew Golota | NC | 3 (10) | 20.10.2000 | Auburn Hills, Michigan
|
| W | 48-3 | Lou Savarese | TKO | 1 (10), 0:38 | 24.6.2000 |  Glasgow
|
| W | 47-3 | Julius Francis | TKO | 2 (10), 1:03 | 29.1.2000 |  Manchester
|
| NC | 46-3 | Orlin Norris | NC | 1 (10), 3:00 | 23.10.1999 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 46-3 | Francois Botha | KO | 5 (10), 2:59 | 16.1.1999 | Las Vegas, Nevada
|
| L | 45-3 | Evander Holyfield | DQ | 3 (12), 2:59 | 28.6.1997 | Las Vegas, Nevada
|
| L | 45-2 | Evander Holyfield | TKO | 11 (12), 0:37 | 9.11.1996 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 45-1 | Bruce Seldon | TKO | 1 (12), 1:49 | 7.9.1996 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 44-1 | Frank Bruno | TKO | 3 (12), 0:50 | 16.3.1996 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 43-1 | Buster Mathis Jr. | KO | 3 (12), 2:32 | 16.12.1995 | Philadelphia, Pennsylvania
|
| W | 42-1 | Peter McNeeley | DQ | 1 (10) | 19.8.1995 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 41-1 | Donovan Ruddock | UD | 12 | 28.6.1991 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 40-1 | Donovan Ruddock | TKO | (7) 12, 2:22 | 18.3.1991 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 39-1 | Alex Stewart | KO | 1 (10), 2:27 | 12.8.1990 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 38-1 | Henry Tillman | KO | 1 (10), 2:47 | 16.6.1990 | Las Vegas, Nevada
|
| L | 37-1 | James Douglas | KO | 10 (12) | 11.2.1990 |  Tokio
|
| W | 37-0 | Carl Williams | TKO | 1 (12), 1:33 | 21.7.1989 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 36-0 | Frank Bruno | TKO | 5 (12), 2:55 | 25.2.1989 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 35-0 | Michael Spinks | KO | 1 (12), 1:31 | 27.6.1988 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 34-0 | Tony Tubbs | TKO | 2 (12), 2:54 | 21.3.1988 | Tokio, Japani |
| W | 33-0 | Larry Holmes | TKO | 4 (12), 2:55 | 22.1.1988 | Tokio
|
| W | 32-0 | Tyrell Biggs | TKO | 7 (12), 2:59 | 16.10.1987 | Atlantic City, New York
|
| W | 31-0 | Tony Tucker | UD | 12 | 1.8.1987 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 30-0 | Pinklon Thomas | TKO | 6 (12), 2:00 | 30.5.1987 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 29-0 | James Smith | UD | 12 | 7.3.1987 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 28-0 | Trevor Berbick | TKO | 2 (12), 2:35 | 22.11.1986 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 27-0 | Alonzo Ratliff | KO | 2 (10), 1:41 | 6.9.1986 | Las Vegas, Nevada
|
| W | 26-0 | José Ribalta | TKO | 10 (10), 1:23 | 17.8.1986 | Atlantic City, New York
|
| W | 25-0 | Marvis Frazier | KO | 1 (10), 0:30 | 26.7.1986 | Glens Falls, New York
|
| W | 24-0 | Lorenzo Boyd | KO | 2 (10), 1:43 | 11.7.1986 | Swan Lake, New York
|
| W | 23-0 | William Hosea | KO | 1 (10), 2:03 | 28.6.1986 | Troy, New York
|
| W | 22-0 | Reggie Gross | TKO | 1 (10), 2:36 | 13.6.1986 | New York City, New York
|
| W | 21-0 | Mitch Green | UD | 10 | 20.5.1986 | New York City, New York
|
| W | 20-0 | James Tillis | UD | 10 | 9.5.1986 | Glenns Falls, New York
|
| W | 19-0 | Steve Zouski | KO | 3 (10), 2:39 | 10.3.1986 | Uniondale, New York
|
| W | 18-0 | Jesse Ferguson | DQ | 6 (10), 1:19 | 16.2.1986 | Troy, New York
|
| W | 17-0 | Mike Jameson | TKO | 5 (8), 0:46 | 24.1.1986 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 16-0 | David Jaco | TKO | 1 (10), 2:16 | 11.1.1986 | Albany, New York
|
| W | 15-0 | Mark Young | KO | 1 , 0:50 | 27.12.1985 | LAtham, New York
|
| W | 14-0 | Sammy Scaff | KO | 1 (10), 1:19 | 6.12.1985 | New York City, New York
|
| W | 13-0 | Conroy Nelson | KO | 2 | 22.11.1985 | Latham, New York
|
| W | 12-0 | Eddie Richardson | KO | 1 , 1:17 | 13.11.1985 | Houston, Texas
|
| W | 11-0 | Sterling Benjamin | TKO | 1 , 0:54 | 1.11.1985 | Latham, New York
|
| W | 10-0 | Robert Colay | KO | 1 (8), 0:37 | 25.10.1985 | Albany, New York
|
| W | 9-0 | Donnie Long | KO | 1 (6), 1:28 | 9.10.1985 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 8-0 | Michael Johnson | KO | 1 (6), 0:39 | 9.5.1985 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 7-0 | Lorenze Canady | TKO | 1 (6), 1:05 | 15.8.1985 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 6-0 | Larry Sims | KO | 3 (6), 2:04 | 19.7.1985 | Poughkeepsie, New York
|
| W | 5-0 | John Alderson | TKO | 2 (6) | 11.7.1985 | Antlantic City, New Jersey
|
| W | 4-0 | Ricardo Spain | KO | 1 (6), 0:39 | 20.6.1985 | Atlantic City, New Jersey
|
| W | 3-0 | Don Halpin | KO | 4 (4) | 23.5.1985 | Albany, New York
|
| W | 2-0 | Trent Singleton | TKO | 1 (4), 0:53 | 10.4.1985 | Albany, New York
|
| W | 1-0 | Hector Mercedes | TKO | 1 (4), 1:47 | 6.3.1985 | Albany, New York
|
Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Raskaan sarjan maailmanmestaruus (WBC) vuosina 1986–1990.
- Raskaan sarjan maailmanmestaruus (WBA) vuosina 1987–1990.
- Raskaan sarjan maailmanmestaruus (IBF) vuosina 1987–1990.
- Raskaan sarjan maailmanmestaruus (WBC) vuonna 1996.
- Raskaan sarjan maailmanmestaruus (WBA) vuonna 1996.
| Edeltäjä: Trevor Berbick |
WBC liiton raskaansarjan maailmanmestari 22. marraskuuta 1986 – 11. helmikuuta 1990 |
Seuraaja: James Douglas |
| Edeltäjä: James Smith |
WBA liiton raskaansarjan maailmanmestari 7. Maaliskuuta 1987 – 11. helmikuuta 1990 |
Seuraaja: James Douglas |
| Edeltäjä: Tony Tucker |
IBF liiton raskaansarjan maailmanmestari 1. elokuuta 1987 – 11. helmikuuta 1990 |
Seuraaja: James Douglas |
| Edeltäjä: Frank Bruno |
WBC liiton raskaansarjan maailmanmestari 16. maaliskuuta 1996 – 24. syyskuuta 1996 - luopui |
Seuraaja: Lennox Lewis |
| Edeltäjä: Bruce Seldon |
WBA liiton raskaansarjan maailmanmestari 7. syyskuuta 1996 – 9. marraskuuta 1996 |
Seuraaja: Evander Holyfield |
Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Tyson, Mike & Sloman, Larry: Mike Tyson: tyly totuus (alkuteos Undisputed Truth, 2013), Johnny Kniga, 2014, ISBN 9789510405208
- Tyson, Mike & Sloman, Larry: Iron Ambition: My Life with Cus d'Amato (2017)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Oliver, Frank: Tyson – The Concise Biography of Iron Mike. Smashwords Edition, 2012. ISBN 9781476134215.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Mike Tyson BoxRec. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Oliver 2012
- ↑ ESPN classic espn.go.com. 2007. Viitattu 3.8.2008.
- ↑ Mike Tyson 2007. BNET. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 3.8.2008. .
- ↑ Mike Tysonilta rankka paljastus nuoruudestaan – hypnotisoitiin jopa kolmesti päivässä: ”Tavoitteeni oli tuhota” www.iltalehti.fi. Viitattu 2.5.2020.
- ↑ http://www.celebheights.com/s/Mike-Tyson-1161.html
- ↑ Boxrec.com boxrec.com. 1996. Viitattu 22.2.2009.
- ↑ http://www.nytimes.com/1996/07/04/sports/boxing-bronchitis-stops-tyson-seldon-fight-is-off.html?sec=health
- ↑ Nyrkkeilylegendat kohtasivat! Näin Mike Tysonin ja Roy Jones Juniorin odotettu kohtaaminen eteni – ”Totta kai olen peloissani” Iltalehti. 29.11.2020. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ Järjettömiä lukuja – Mike Tysonin ja Jake Paulin ottelun lippuhinnat lyövät ällikällä Iltalehti. 21.5.2024. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ Terry Zeller: Mike Tyson’s Wife Lakiha Spicer: All About Their Life Together & His Previous Marriages Hollywood Life. 2.7.2023. Viitattu 22.5.2024.
- ↑ a b Mike Tyson sai huumeista vankeustuomion 2007. Viihdelehti stara.fi. Viitattu 6.7.2008.
- ↑ a b Mike Tyson uskoo tulevansa murhatuksi 2007. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 10.6.2008. Viitattu 11.6.2008.
- ↑ Mike Tysonin epäillään sekaantuneen murhan suunnitteluun 2008. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 5.7.2008. Viitattu 6.7.2008.
- ↑ 'Awesome' Tyson captivates audience at interview USA Today. 4.5.2010. USA Today. Viitattu 22.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Mike Tyson Has Gone Vegan, We Repeat, Mike Tyson Has Gone Vegan ecorazzi.com. ecorazzi.com. Arkistoitu 22.8.2010. Viitattu 22.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Mike Tyson Credits Vegan Diet With Massive 130 Pound Weight Loss ecorazzi.com. ecorazzi.com. Arkistoitu 31.8.2010. Viitattu 22.8.2010. (englanniksi)
- ↑ Mike Tyson teki vararikon - takoo nyt kuukaudessa todella muhkean tilin kannabiksella www.iltalehti.fi. Viitattu 6.4.2020.
- ↑ Mike Tyson avasi kannabiskahvilan Amsterdamissa – Testasi kaikki tuotteet henkilökohtaisesti www.iltalehti.fi. Viitattu 9.4.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mike Tyson Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
