Luca Cambiaso

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maallisen rakkauden turhuus, 1570.

Luca Cambiaso, myös Cambiasi ja Cangiagio (18. marraskuuta 1527 Moneglia6. syyskuuta 1585) oli italialainen manierismin taidemaalari.

Cambiason isä oli taidemaalari Giovanni Cambiaso. Myös Cambiason poika Orazio Cambiaso oli taiteilija.

Varhaiskypsä Cambiaso avusti isäänsä viisitoistavuotiaana tilausten maalaamisessa. Vuonna 1583 Filip II kutsui hänet Espanjaan maalamaan freskoja El Escorialiin. Kirkon holveihin maalaamastaan suuresta paratiisiaiheisesta freskosta Cambiasolle maksettiin kaksi tuhatta dukaattia, joka oli luultavasti suurin siihen mennessä maksettu palkkio yksittäisestä maalauksesta. Filip toisen kerrotaan seuranneet Cambiason työskentelyä, kun hän muutti lapsen ilmeen parilla siveltimenvedolla nauravasta itkeväksi. Cambiaso maalasi toisinaan molemmilla käsillä yhtä aikaa.

Cambiason maalauksia on genovalaisissa kirkoissa. Hänet tunnetaan lisäksi nocturnemaalauksistaan, kuten Madonna kynttilänvalossa. Hän oli myös tuottelias piirtäjä. 1560-luvun puolivälissä hän alkoi piirtää pelkistettyä geometrista tyyliä käyttäen, inspiraationa olivat mahdollisesti toimineet Albrecht Dürerin ja muiden saksalaistaiteilijoiden samansuuntaiset teokset. Maalauksessa Cambiaso sai vaikutteita myös Correggiolta.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]