Kara Edwards

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kara Edwards
Henkilötiedot
Syntynyt17. helmikuuta 1977 (ikä 47)
Yhdysvallat Lubbock, Texas
Puoliso Chris Suchan (2006–)
Näyttelijä
Aktiivisena 2001–
Merkittävät roolit Goten & Videl
(Dragon Ball Z)
Palkinnot
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb

Kara Edwards (s. 17. helmikuuta 1977 Lubbock, Texas, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen radiojuontaja ja ääninäyttelijä, joka palkittiin vuosina 2007 ja 2008 Voicey-palkinnolla.

Edwards aloitti uransa radion parissa 19-vuotiaana heti high schoolin jälkeen. Ensimmäisiä lähetyksiä hän teki ABC radiolle Dallasissa ja erityisesti Disney radiolle. Vuotta myöhemmin Edwards oli muun muassa yhteisisäntänä radio-ohjelmassa "Squeege and Kara Show". Samalla hän teki myös mainosjuontoja. 2000-luvun alussa Edwards aloitti työskentelemään radion ohella ääninäyttelemissä animaatioissa ja erityisesti FUNimationilla.

Ensimmäiset ääniroolit hän teki vuonna 2001 dubattuaan Dragon Ball Z:taa, jonka aikana ääniohjaaja Christopher Sabat oli vakuuttunut Edwardsin ääninäyttelemisestä ja tarjosi hänelle suuremman roolin samasta sarjasta Gotenin, Videlin ja Gotenksin ääninä. Hän myös dubbasi samat roolit animeen liittyvissä videopeleissä Dragon Ball Z: Budokai ja Dragon Ball Z: Budokai Tenkaichi.

Keväällä 2002 Edwards palkattiin tuottajaksi Pohjois-Karolinan radiokanavan WSSS:n ohjelmaan "Sander Walker in the Morning", joka kesti syksyyn 2003 asti. Helmikuussa 2004 hän palasi takaisin radion pariin yhteisisännäksi Pohjois-Karolinan WSOC -radiokanavan "Jeff Roper Morning Show" ohjelmaan. Tammikuussa 2005 hänen juontaja parinsa Jeff Roper vaihtoi työpaikkaa ja hänen tilalleen palkattiin Rob Tanner, joka työskenteli Kara Edwardsin kanssa uudessa "Tanner in the Morning" radio-ohjelmassa. Ohjelma oli sekoitus paikallista huumoria ja parodiaa, jonka myötä se oli yksi aamun kuunnelluimmista ohjelmista Charlottessa. Edwards jatkoi radiojuontamista aktiivisesti vielä kaksi vuotta, jonka aikana hän teke edelleen äänirooleja FUNimationille. Edwards tapasi myös tulevan aviomiehensä Charlottessa Chris Suchanin, joka työskenteli meteorologina WBTV:lle. Pari meni naimisiin huhtikuussa 2006.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]