Jussi Tuulensuu
Jussi Tuulensuu (s. 1977[1]) on suomalainen toimittaja. Hän oli Aamulehden päätoimittaja vuodesta 2015 ja vastaava päätoimittaja syksystä 2017 maaliskuuhun 2023.[2][3][4]
Häirintätapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulensuu joutui eroamaan tehtävästään 13.3.2023 käyttäydyttyään humalassa häiritsevästi naisia kohtaan Tampereen yliopiston journalistiikan, kuvajournalismin ja visuaalisen journalismin opiskelijoiden ainejärjestö Vostokin 30-vuotisjuhlissa.[5]
Myöhemmin heräsi epäilyjä aiemmista häirintätapauksista, joita selvitetään.[6][7]
Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuulensuu opiskeli Tampereen yliopistossa pääaineenaan tiedotusoppi. Opiskeluaikanaan hän toimi ylioppilaslehti Aviisin päätoimittajana vuosina 2000–2003. Tuulensuu on työskennellyt muun muassa Sanoma Media Finlandin aikakauslehtien ulkoasupäällikkönä, Kauppalehti Option ulkoasuvastaavana ja toimitussihteerinä, Journalisti-lehden AD:na sekä Aamulehden taittavana toimittajana. Lisäksi hän on toiminut konsulttina useissa lehtiuudistuksissa.[8]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Suomen lehdistö 5/2015 (Googlen esikatselussa: "Vuonna 1977 syntynyt Tuulensuu harrastaa ruokaa ja monumentaalista arkkitehtuuria." Lehtiluukku)
- ↑ Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi Jussi Tuulensuu. Yle uutiset 15.2.2018
- ↑ Jussi Tuulensuu siirtyy Aamulehden vt. vastaavaksi päätoimittajaksi.
- ↑ Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu jättää tehtävänsä Yle uutiset 13.3.2023
- ↑ https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009450610.html
- ↑ Tuukka Tuomasjukka: Aamulehdessä epäillään: entinen päätoimittaja Jussi Tuulensuu on häirinnyt aiemminkin Journalisti.fi 17..3.2023
- ↑ Journalisti: Aamulehdestä eronneesta Jussi Tuulensuusta lisää häirintäepäilyjä Mtv Uutiset 17.3.2023
Journalisti: Aamulehdessä epäillään ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuun häirinneen aiemminkin Ilta-Sanomat 17.3.2023 - ↑ Hyvärinen, Hanna: Alumnit: Yliopisto kannusti kiinnostumaan kaikesta Aikalainen. 11.8.2016. Arkistoitu 31.1.2017. Viitattu 19.1.2017.