James Carrol Beckwith

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
James Carroll Beckwith

James Carrol Beckwith (23. syyskuuta 1852 Hannibal, Missouri - 24. lokakuuta 1917 New York) oli yhdysvaltalainen taidemaalari.[1][2] Beckwith maalasi maisemia, muotokuvia ja seinämaalaauksia. Hänen tyylinsä vaihteli akateemisesta impressionistiseen ja hän oli arvostettu taideopettaja.[3]

Elämänvaiheita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beckwithin isä halusi pojastaan upseeria ja ilmoitti hänet ensin New Yorkin ja sittemmin Ohion sotilaskouluihin. Upseerin urasta ei tullut kummassakaan koulussa mitään, sillä Beckwithin terveys ei kestänyt koulutuksen rasitteita. Hän jäi loppuelämäkseen pienikokoiseksi ja kärsi huonosta terveydestä läpi elämän. Sotilaskoulun jälkeen hän työskenteli isänsä kaupassa, kunnes täytti 18 vuotta. Silloin hän pääsi opiskelemaan Chicago Academy of Designinin.[4]

Chicagon kaupunki tuhoutui tulipalossa vuonna 1871. Palossa tuhoutui myös Beckwithin perheen koti ja kauppa. Nyt Beckwith päätti jätää kaiken ja muuttaa New Yorkiin tullakseen taiteilijaksi. New Yorkissa häntä auttoi rikas sukulaismies, John H. Sherwood, joka oli kiinteistösijoittaja.[4]

Beckwith opiskeli New Yorkissa National Academy of Designissa Lemuel Wilmarthin oppilaana. Taidekoulussa Beckwith tutustui muihin nuoriin opiskelijoihin, joita Wilmarth kannusti jättämään sen, mitä yhdysvaltalaisessa taiteessa pidettiin naiivina ja takapajuisena. Saadakseen lisää ja parempaa opetusta, Beckwith päätti lähteä vuonna 1873 Pariisiin.[4]

Pariisin ajastaan Beckwith totesi myöhemmin, että siellä hänen taiteilijuutensa alkoi. Pariisissa hänen opettajanaan oli Carolus-Duran. Carolus-Duran otti Beckwithin apuopettajaksi kouluun ja avustamaan myös tämän omissa teoksissa. Beckwith pääsi yhdessä opiskelukaverinsa John Singer Sargentin kanssa avustamaan opettajaansa tämän suuren Luxemburgin palatsiin maalatun seinämaalauksen tekemisessä. Projektin aikana Beckwithistä ja Singer Sargentista tuli elinikäiset ystävät.[3][4]

Jostain syystä muut yhdysvaltalaiset taideopiskelijat kutsuivat Carolus Durandin yhdysvaltalaisia oppilaita luopioiksi. Luopiot muodostivat tiiviin ystäväpiirin ja alkoivat matkustella yhdessä. Beckwithin ja Singer Sargentin kanssa ystävystyi myös William Merrit Chase, jota hän piti lahjakkaimpana yhdysvaltalaisena taideopiskelijana Euroopassa.[3]

Vuonna 1878 Beckwith palasi Yhdysvaltoihin asettuen asumaan New Yorkiin.[4]

New Yorkiin paluun jälkeen Beckwith palkattiin opettajaksi New Yorkin Art Students Leagueen, missä hän opetti lähes kaksikymmentä vuotta. Hänet tunnettiin vaativana opettajana, kun hänen ystäväänsä Merrit Chasea pidettiin rentona. Beckwith opetti myös Brooklyn Art Guildissa ja Cooper- Union Schoolissa ja kesäasunnollaan. Opiskelijoistaan hän halusi työssään menestyviä ammattilaisia. Hänen oppilaansa Violet Oakley oli ensimmäinen yhdysvaltalainen nainen jolta tilattiin julkinen seinämaalaus. Hän keskittyi kuitenkin vaativan opettajan työnsä ohella myös omsaan taiteelliseen uraansa.[4][5]

Yhdysvalloissa Beckwith keskittyi maalaaman muotokuvia ja idealisoituja naishahmoja. Hänen töitään oli esillä eri näyttelyissä vuosittain vuodesta 1877. Pääosin hän sai tulonsa maalaamalla imartelevia muotokuvia New Yorkin uusrikkaista. Muuten hänellä oli vaikeuksia saada töitään myydyiksi. Yritettyään usein myydä työtään Christian Martyr , vuodelta 1881, hän lopulta lahjoitti sen Illinoisin mielisairaalalle.[4]

Avioliiton Beckwith solmi vuonna 1887 varakkaan kauppiaantyttären Bertha Hallin kanssa. Liitosta ei syntynyt lapsia. Pariskunta oli paljon esillä New Yorkin taidemaailmassa, pitäen hienoja juhlia ja vastaanottoja. Becwith alkoi olla esillä lehdistössä, missä hän jakoi varmoja ja useinkin kiistanalaisia mielipiteitään valtion taidepolitiikasta, puistojen suunnittelusta ja naisten muodista, ulkonäöstä ja terveydestä. Beckwith antoi erikoisen vaikutelman kirkasvärisine pukuineen, kuvioituine housuineen ja partoineen. Hän oli innokas miekkailun harrastaja.[4]

Elämänsä loppupuolella Beckwith sai huonata uusien taidesuuntausten valtaavan alaa. Hän ei voinut sietää pointillismia, kubismia ja muita uusia tyylejä. Hän sanoi suoraviivaiseen tyyliinsä, että ne ovat hulluutta. Lausunnoillaan hän suututti New Yorkin taidepiirit. Hän laittoi ateljeensa töineen myyntiin ja matkusti vuonna 1910 vaimonsa kanssa Eurooppaan, missä vietti kaksi vuotta, suurin osan ajasta kului Italiassa. Matkallaan hän maalasi näkymiä Euroopan puutarhoista ja rakennuksista ja palattuaan kotiin hän piti teoksista näyttelyn. Hän myös jatkoi lehtikirjoituksiaan modernia taidetta vastaan.[1][4]

Vuonna 1917 Beckwith aloitti omaelämäkertansa kirjoittamisen. Käsikirjoitus perustui päiväkirjoihin, joita taiteilija oli pitänyt 19-vuotiaasta. Teos ei valmistunut, sillä Beckwith kuoli kesken kirjoittamisen. Leski lahjoitti käsikirjoituksen National Academy of Designille, minkä arkistoissa se on.[3][4][6]

Beckwithin töitä on ollut huutokaupoissa. Niiden hinnat ovat lähteneet 200 Yhdysvaltain dollarista ylöspäin.[7]

Valikoituja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]