Hiussiirre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yllä: karvatuppia vastaanottava alue ennen leikkausta. Alla: leikkauksen jälkeen.

Hiussiirre tarkoittaa kosmeettista kirurgista karvatuppien siirtämistä joltain kehon jonnekin toiseen kohtaan. Tekniikkaa voidaan esimerkiksi käyttää miestyyppisen kaljuuntumisen peittämiseen, jolloin kaljuuntumiselle geneettisesti vastustuskykyiseltä eli normaalisti kaljuuntumatta jäävältä alueelta kuten takaraivosta siirretään hiustuppia (joista hiukset kasvavat) kaljuun kohtaan.[1] Hiussiirteitä voidaan käyttää myös ennallistamaan silmäripsiä, kulmakarvoja, viiksiä,[2] partaa, häpykarvoitusta ja arpien aiheuttamia kaljuja kohtia.[3] Yleensä kolmesta viikosta kuukauteen hiustensiirron jälkeen siirretyt hiukset alkavat pudota, mikä on normaalia. Mutta kolmen tai neljän kuukauden kuluttua hiukset kasvavat takaisin.[4]

Leikkaus suoritetaan paikallispuudutuksella ja potilas voi lähteä leikkauksen jälkeen samana päivänä kotiin.[2]

Nykyään karvatuppia istutetaan vastaanottoalueelle useina kokonaisia karvatuppia sisältävinä pieninä iholeikkeinä, eli grafteina,[2] toisin kuin esimerkiksi ihosiirteessä, jossa suikale ihoa kokonaisuudessaan istutetaan vastaanottoalueelle.

Rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leikkaus suoritetaan 20–30-vuotiaille vain, jos hiustenlähtö on muuttunut hidastunut ja tasaantunut nopeasta helpommin ennustettavaksi,[2] sillä liian nuorena tehty leikkaus voi johtaa myöhemmällä iällä luonnottoman näköiseen lopputulokseen: erityisesti huonosti suunniteltu hiusraja voi kaljuuntumisen edetessä ja henkilön vanhentuessa jäädä reunalta viivamaisen tiheäksi, vaikka sen takana on suuri kalju alue. Vanhat tekniikat ja taitamaton kirurgi voivat myös johtaa huonoon lopputulokseen.[5]

Siirto- ja vastaanottoalueen hiusten ja ihon tulee myös olla keskenään yhtenevän värisiä. Luonnostaan kiharat hiukset parantavat lopputulosta.[2] Siirrettävissä olevien karvatuppien määrä ja kaljun kohdan suuruus myös rajoittavat sitä, sopiiko henkilö leikkaukseen vai ei: liian suurta aluetta ei voida peittää liian vähäisin siirtokelpoisin karvatupin.[1]

Hiussiirre ei sovi välttämättä aktiivisen, eli yhä kaljuuntumista aiheuttavan alopecia areatan hoitoon,[6][7] sillä se on autoimmuunisairaus, jossa keho hyökkää siirtoalueen karvatuppien kimppuun tuhoten ne.[7] Muita hiustenlähtösairauksia, joihin siirteet eivät sovi ovat muun muassa diskoidi punahukka, karvatuppien punajäkälä ja psoriasis.[6]

Verenhyytymissairaudet, huonosti parantuvat haavat, diabetes ja henkilön keholle ominainen tapa muodostaa arvista keloidisia, voivat estää hiustensiirron.[6]

Nykyiset tekniikat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen leikkausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Potilaan kehotetaan olemaan käyttämättä muun muassa verenohentajia (esimerkiksi varfariini ja aspiriini), verenvuotoa lisääviä E- ja B-ryhmän vitamiinilisiä, leikkausalueen verenkiertoa heikentävää nikotiinia (supistaa verisuonia) ja verta ohentavaa alkoholia useita päiviä tai viikkoja ennen leikkausta. Ennen leikkausta ei tule käyttää verenkiertoa heikentävää kofeiinia, jota sisältävät muun muassa kahvi, tee ja kolajuomat. Myös muut lääkkeet, ravintolisät tai ruoat voivat vaikuttaa leikkaukseen. Joitakin edellä mainittuja aineita tulee olla käyttämättä myös jonkin aikaa leikkauksen jälkeen.[8][9]

Vaaleita hiuksia voi olla vaikeaa leikata tarkasti, joten vaaleahiuksisen potilaan saatetaan kehottaa värjäämään hiuksensa tummaksi[2] useampaa päivää ennen leikkausta.[2][9] Juuri ennen leikkausta hiukset pestään antiseptisellä liuoksella, esimerkiksi jodatulla povidonilla (Betadinellä).[2]

Karvatuppien kerääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FUE[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FUE-tekniikka.

FUE- (eng. follicular unit extraction) eli FT-tekniikassa (eng. follicular transfer)[10] hiustuppia luovuttava alue ajetaan 1–2 millimetrin sängelle.[11] On kuitenkin olemassa ns. long-hair FUE -tekniikoita, joissa siirrettävää aluetta ei tarvitse ajaa ja karvatupet hiuksineen siirretään sellaisenaan.[12] Karvatuppia luovuttavat alueet paikallispuudutetaan esimerkiksi lidokaiinin suolaliuoksella. Kirurgi tekee erityisen suurennuslasin läpi katsoen luovuttavan alueen karvatuppiyksiköihin niitä ympäröivän viillon ontolla ja hyvin ohuella (0.6–1.0 mm paksulla) injektioneulamaisella terällä, jonka jälkeen tuppiyksiköt irrotetaan saman leikkausinstrumentin tylpällä päällä. Grafteja otetaan luovuttavalta alueelta hajanaisesti, jottei alue jää näyttämään kaljulta. 1–4 tai jopa 5–6 karvatuppea sisältävät graftit asetetaan pinsetein välillisesti esimerkiksi viileään muun muassa natriumlaktaattia sisältävään niin sanottuun Ringerin liuokseen. Grafteja kerätään tarpeeksi ja tämän jälkeen ne istutetaan kaljulle alueelle saman operaation aikana.[11]

Grafteja luovuttava alue paranee noin viikossa ja vastaanottava alue kahdessa viikossa.[11]

FUE edut ja rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FUE sopii henkilöille, ketkä haluavat pitää lyhyitä hiuksia. Vaihtoehtoisessa (alempana käsitellyssä) FUT-tekniikassa grafteja luovuttavalle alueelle nimittäin jää yleensä pitkittäinen arpi.[11] FUE:ssa jää myös vaaleita pistemäisiä arpia, jotka ovat huomaamattomampia. FUT ja FUE jättämiä arpia voidaan kuitenkin tatuoida huomaamattomasti peittoon.[13] FUE sopii myös jos paranneltavana alueena ovat kulmakarvat, viikset, harvasti kaljuuntunut päälaki tai muuten pieni alue. Liian tiukka iho tai vanhat FUT-tekniikan jättämät leikkausarvet voivat estää FUT käytön, jolloin FUE voi olla sopiva vaihtoehto. Henkilöt, keillä arpeutuminen on luonnostaan leveää tai paksua, voi FUT-menetelmästä jäädä liian suuri arpi, jolloin FUE saattaa olla sopiva tekniikka. FUE on ainoa menetelmä, joka sopii kehon muiden karvojen (kuin hiusten) siirtoon. FUE sopii myös esimerkiksi urheilijoille, joiden tulee päästä nopeasti leikkauksen jälkeen jatkamaan lajinsa harjoittelua: FUE:n jälkeen kuntoilu on mahdollista 1–2 viikon kuluttua, FUT jälkeen 2–3 viikon kuluttua.[11]

FUE on FUT menetelmää noin kolme kertaa kalliimpi 2010 esitetyn yleistyksen mukaan. Tavanomainen FUE (vertaa long-hair FUE:en) ei sovi henkilöille, ketkä eivät halua leikata hiuksiaan, tai henkilöille keillä on epärealistiset odotukset tekniikan mahdollisuuksista. FUE on hidas, joten se ei sovi niille, jotka eivät halua olla leikkauksessa useita tunteja ja mahdollisesti useina eri kertoina. Menetelmä ei sovi myöskään jos siirrettäviä karvatuppia ei ole tarpeeksi jos kalju alue on liian suuri ja vaatii suunnilleen yli 2500 graftia. FUE:ssa tuppia kerätään laajemmalta alueelta ja suurten kaljujen kohtien peittämiseen tähtäävissä siirroissa kirurgi saattaa kerätä grafteja liian läheltä aluetta, joka kaljuuntuu myöhemmin elämässä. Tältä alueelta siirretyistä tupista kasvavat hiukset kaljuuntuvat ennen pitkää.[11]

FUT[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FUT- (eng. follicular unit transplantation myös strip method)[14][2] eli FUSS-tekniikassa (eng. follicular unit strip surgery)[15] luovuttavan alueen hiuksia ei tarvitse ajella. Luovuttavalta alueelta (yleensä takaraivosta) leikataan 2–6 kaistaletta ihoa karvatuppineen yksi- tai moniteräisellä skalpellilla. Usein yhden isomman kuin usean pienen kaistaleen leikkaaminen on suotavampaa, jotta karvatuppia vahingoittuu viilloissa mahdollisimman vähän, jolloin niitä säilyy siirtokelpoisena enemmän. Kaistaleet ovat leveydeltään 1–2.5 millimetriä. Leikkaushaava ommellaan tai niitataan umpeen. Leikattuihin kaistaleisiin jätetään noin 2 millimetriä ihonalaista rasvaa ja loput karsitaan pois. Kaistaleesta erotetaan karvatuppiyksikköjä (grafteja) käyttäen erityistä suurennuslasia tai tarkempaa, mutta hitaampaa stereomikroskooppia. Graftit säilötään esimerkiksi kylmää suolaliuosta sisältävään petrimaljaan noin 25 graftin ryhmiin niiden istutusta varten saman leikkauksen aikana.[2]

Grafteja luovuttava alue paranee 2–3 viikossa ja vastaanottava alue kahdessa viikossa.[11]

FUT edut ja rajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FUT on FUE menetelmää noin 3 kertaa halvempi 2010 esitetyn yleistyksen mukaan, luovuttavaa aluetta ei tarvitse ajaa sängelle ja menetelmä sopii suurien kaljujen alueiden peittämiseen paremmin, sillä grafteja onnistutaan siinä siirtämään ehjinä suurempi määrä esimerkiksi stereomikroskoopin käytön ansiosta. FUT on myös nopeampi ja kirurgi leikkaa potilasta lyhemmän aikaa, joten menetelmä rasittaa potilasta vähemmän.[11]

FUT menetelmässä luovuttavalle alueelle (yleensä takaraivoon) jää leveyssuuntainen arpi, joka näkyy käytettäessä lyhyttä hiustyyliä.[11] Arpi voidaan kuitenkin tatuoida huomaamattomasti piiloon.[13] Arpi voi vuotaa leikkauksen jälkeen helpommin verta kuin FUE:n pienet mikroarvet ja FUT menetelmässä on tunnottomuuteen tai jatkuvaan kipuun johtavan hermovaurion riski, toisin kuin FUE:ssa. FUT-leikkauksen jälkeen paraneminen kestää noin viikon pidempään kuin FUE:n jälkeen. Liian kireä päänahka voi estää FUT käytön.[11]

Karvatuppien istutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kerätyt graftit vastaanottava kalju alue paikallispuudutetaan. Graftit istutetaan yksitellen erityisin neuloin tai skalpellein tehtyihin haavoihin käyttäen kulmalle taivutettuja pinsettejä. Haavat ovat mahdollisimman pieniä, jotta istutettavat karvatupet saadaan asettua niille luonnonmukaiseen suuntaan (suurissa haavoissa karvatupet voivat liikkua liikaa), ja jotta ympäröivät karvatupet eivät vahingoitu. Graftien liian syvälle tai matalalle istuttamista vältetään, jotta vastaanottoalueen iho ei muutu kuoppa- tai mukulakivimäiseksi (eng. pitting, cobblestone pattern). Graftien istuttaminen kestää noin 5–6 tuntia, ja tänä aikana saadaan istutettua tavallisesti 2000–3000 graftia. Useampi kirurgi voi olla istuttamassa grafteja samanaikaisesti, jotta operaatio nopeutuu.[2]

Leikkauksen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmalla: mies ennen hiussiirrettä. Oikealla: mies hiussiirteen jälkeen ja siirrettyjen hiusten kasvettua takaisin.

Potilas voi hyvin menneessä leikkauksessa tavallisesti poistua samana päivänä kotiinsa kun leikkaus on suoritettu. Leikkausalue saatetaan tätä ennen sitoa sideharsolla, joka täytyy myöhemmin irrottaa varoen, jotta istutetut karvatupet eivät irtoa. Harsoa käytetään vähentämään kasvojen turvotusta. Leikkausalue ja sitä ympäröivät alueet nimittäin turpoavat pian leikkauksen jälkeen. Turvotusta voidaan hoitaa esimerkiksi suun kautta otetuin kortikosteroidein 3–5 päivän kuurina. Leikkauksen jälkeen saatetaan myös antaa kortikosteroidipistos leikkausalueelle vähentämään leikkauksen jälkeen alkavaa turvotusta ennakkoon.[2]

Leikkausalue yleensä kehotetaan pesemään miedolla shampoolla 2 tai 3 päivän kuluttua leikkauksesta. Kolmen ensimmäisen viikon jälkeen leikkauksesta hiuksia ei tule kammata hiusjuuria myöten, eikä pestä niitä voimakkailla saippuoilla, öljytä, eikä pitää kypäriä, hattuja tai paitoja, jotka pitäisi pukea ylle vetämällä ne pään yli. Kun hiuksia voi jälleen pestä normaalisti, minoksidiiliä sisältävää voidetta kannattaa levittää leikkausalueille 2–6 kuukauden ajan, jotta istutetuista karvatupista alkaa kasvaa hiuksia aikaisemmin.[2]

Istutetut hiukset eivät ala kasvaa heti leikkauksen jälkeen ja ne saattavat irrota leikkauksen jälkeen. Istutetuiden karvatuppien ympäriltä irtoaa myös arpikudosta. Hiukset alkavat kasvaa noin 3 kuukauden kuluttua leikkauksesta ja hiussiirre alkaa näyttää hyvältä joissain tapauksissa vasta 18 kuukauden jälkeen. Mikäli toinen leikkausoperaatio tulee suorittaa sopivan lopputuloksen saamiseksi, tehdään se tavallisesti vasta 3–6 kuukauden kuluttua ensimmäisestä hiussiirteestä.[2]

Riskit ja komplikaatiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Komplikaatioiden esiintyvyys riippuu kirurgin taidosta, leikkaustekniikasta, potilaasta ja hyvien työtapojen noudattamisesta, kuten steriileistä ja puhtaista työolosuhteista. Turvotus on yleistä, voi edetä kasvoihin, ja harvinaisemmissa tapauksissa edetä jopa silmät umpeuttavaksi turvotukseksi. Turvotusta vähennetään ennakoivasti ja jälkikäteen usein eri menetelmin kuten sitein ja kortikosteroidein. Toinen verrattain yleinen komplikaatio on karvatuppitulehdus eli follikuliitti, jota saatetaan tapauskohtaisesti hoitaa suun kautta annetuin antibiootein. Leikkausalue voi vuotaa verta tavallista enemmän, läheiset hiukset voivat irrota väliaikaisesti (telogen effluvium), alue voi muuttua pysyvästi tunnottomaksi tai kivuliaaksi hermovaurion vuoksi, mennä kuolioon, ommeltu leikkaushaava voi avautua tai potilas voi saada pääkallonsa luutulehduksen (osteomyeliitti). Potilas voi saada leikkauksen aineista allergisen reaktion. Leikkauksesta voi muodostua näkyvä arpi, kuten keloidi, tai se voi värittyä liian vaaleaksi. Leikkausalueelle voi tulla epänormaali yhteys laskimon ja valtimon välille (fistula),[16] joka voi aiheuttaa korviin epänormaalin verenkierron aiheuttamaa huminaa ja pään turvotusta.[17]

Huolimatta kirurgin taidosta ja hyvien tekniikoiden käyttämisestä, eivät kaikki potilaat ole tyytyväisiä lopputulokseen. Hiukset voivat myös kasvaa siirtoalueelle tavallista hitaammin.[16]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykytiedon valossa japanilainen lääkäri Shoji Okuda oli ensimmäisiä hiustensiirron edelläkävijöitä. 1939 hän julkaisi japaniksi tutkimuksiaan hiustensiirroista yksittäisin 1–5 mm halkaisijan graftein, eli karvatuppia sisältävin ihokappalein. Tekniikan käyttö ei kuitenkaan levinnyt länsimaihin ja suuremman yleisön tietoisuuteen. Asia unohdettiin ja ilmeni jälleen vasta 2003 kun hänen vanhoin ja vaikeatulkintaisin kanji-merkein tehdyt kirjoituksensa käännettiin englanniksi.[18][19]

Muita varhaisia kehittäjiä ovat olleet Masao Sasagava (merkittävä tieteellinen julkaisu vuonna 1923), Hajime Tamura (1943) ja Keichi Fujita (1953).[20][21] Esimerkiksi 1943 Hajime Tamura kuvaili julkaisussaan yksittäisten karvatuppiyksiköiden siirtoa luovuttavalta alueelta isomman graftin sijaan. Tämä menetelmä on lähellä nykyisin käytettyjä menetelmiä.[21]

On arveltu että japanilaisten kehittyneempien tekniikoiden paljon varhaisempi löytäminen olisi voinut muuttaa hiussiirteiden varhaisen historian.[19][18][21]

Punch graft[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen laajalle levinneen hiustensiirron tekniikan kehittäjänä voidaan pitää dermatologi Norman Orentreichia. Hän kehitti punch graft -tekniikkansa 1959 Yhdysvalloissa, joka levisi nopeasti muihinkin länsimaihin.[21][22] Menetelmässä leikattiin pyöreä kaistale ihoa (grafti) karvatuppia luovuttavalta alueelta iskemällä se irti 6, 8 tai 12 mm halkaisijan pyöreällä terällä. Graftit istutettiin kaljulle alueelle. 12 mm graftit vaativat kirurgisen ompeleen kiinnitykseen, muut eivät välttämättä.[22]

Punch graft -tekniikka oli ongelmallinen, sillä se johti usein luonnottoman näköiseen lopputulokseen. Leikattaessa grafti, sen verenkierto lakkaa. Punch graft -tekniikan suurissa grafteissa ja tätäkin pienemmissä myöhemmin käytetyissä 5, 4 ja jopa 3 mm grafteissa niiden keskiöt eivät saaneet tarpeeksi happea[23] diffuusion kautta siirron jälkeen ennen verisuonten alkaessa vasta kasvaa hitaasti siirtoalueen grafteihin.[24] Tällöin niiden karvatupet kuolivat helposti siirron jälkeen ja siirretyn graftin keskiöön jäi kalju alue. Suurten graftien käyttö myös rajoitti siirtoalueelta saatavien hiusten määrää, koska suuret graftit jättivät paljon tyhjää aluetta siirtoalueelle.[23]

Tekniikassa siirryttiin myöhemmin 4 mm grafteihin, joissa oli jopa 8 karvatuppea per grafti.[21]

Kaistaleleikkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1975 jälkeen käytettiin joissakin klinikoissa jonkin aikaa myös päänahan kaistaleleikkausta (eng. scalp flap), jossa leikattiin pitkänomainen kaistale ihoa ja siirrettiin se kaljulle alueelle. Tällä tekniikalla vältyttiin punch graft -tekniikan hiusrajaan jättämiltä tukkomaisilta hiusten kasvun alueilta, mutta kaistaleleikkaukset eivät aina onnistuneet. Hiusrajaan tehdyn siirron hiukset kasvoivat usein epäluonnollisen näköiseen suuntaan ja olivat normaalista hiusrajasta tiheydeltään poikkeavat. Tekniikkaa kehitti lähinnä buenosairesilainen J. Juri. Nykyään tekniikkaa ei enää juurikaan käytetä.[21]

Mini- ja mikrograftit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvulla luvulla alettiin hiusten siirteissä käyttämään mini- ja mikrografteja, jotka kuitenkin yleistyivät vasta 1990-luvulla.[23] Minigrafteilla tarkoitetaan 3–4 karvatupen grafteja ja mikrografteilla 1–2 karvatupen grafteja.[25]

FUT-mentelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin käytetyn varhaisen FUT:n version kehitti yhdysvaltalainen Bob Limmer 1987 leikkaamalla päänahasta ohuen ihokaistaleen, jotta siitä saataisiin eroteltua stereomikroskooppiavusteisesti hyvin pieniä grafteja tarkasti ja vaurioittamatta niitä. Graftit siirrettiin kaljulle alueelle. Tekniikka omaksuttiin laajempaan käyttöön hitaasti, sillä se vaati pitkän kestonsa vuoksi kirurgin avustajiksi jopa kymmeniä koulutettuja työntekijöitä. FUT kuitenkin alkoi korvaamaan aiempia mini- ja mikrograftimenetelmiä.[21]

FUE-menetelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisin käytetyn varhaisen FUE:n version kehitti ensimmäisenä japanilainen Masumi Inaba 1988. Hän käytti yhden millimetrin paksuista onttoa neulaa karvatuppiyksiköiden siirtoon kaljulle alueelle.[26][20] Myös tämä tekniikka oli hidas ja vaati jopa kymmeniä kirurgin avustajia, joten senkin omaksuminen oli hidasta.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b William Rassman, Jae Pak, Jino Kim: Combining Follicular Unit Extraction and Scalp Micropigmentation for the Cosmetic Treatment of Alopecias. Plastic and Reconstructive Surgery Global Open, 7.11.2017, 5. vsk, nro 11. PubMed:29263945. doi:10.1097/GOX.0000000000001420. ISSN 2169-7574. Artikkelin verkkoversio.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Manoj Khanna: Hair transplantation surgery. Indian Journal of Plastic Surgery : Official Publication of the Association of Plastic Surgeons of India, lokakuu 2008, 41. vsk, s. S56–S63. PubMed:20174544. ISSN 0970-0358. Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Kuldeep Saxena, Sandeep S. Savant: Body to Scalp: Evolving Trends in Body Hair Transplantation. Indian Dermatology Online Journal, 2017, 8. vsk, nro 3, s. 167–175. PubMed:28584752. doi:10.4103/idoj.IDOJ_283_16. ISSN 2229-5178. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ Hiussiirre clinicelham.com. tarvitaan parempi lähde
  5. ↑ Jack Fisher: Revision of the Unfavorable Result in Hair Transplantation. Seminars in Plastic Surgery, toukokuu 2005, 19. vsk, nro 2, s. 167–178. doi:10.1055/s-2005-871733. ISSN 1535-2188. Artikkelin verkkoversio.
  6. ↑ a b c Contraindications for hair restoration - Hair Center Serbia Hair Center Serbia. Arkistoitu 10.5.2018. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  7. ↑ a b Ekrem Civaş, Berna Aksoy, Hasan Mete Aksoy, Muhitdin Eski, Kubilay Yucel: Hair transplantation for therapy-resistant alopecia areata of the eyebrows: is it the right choice?. The Journal of Dermatology, syyskuu 2010, 37. vsk, nro 9, s. 823–826. PubMed:20883369. doi:10.1111/j.1346-8138.2010.00872.x. ISSN 1346-8138. Artikkelin verkkoversio.
  8. ↑ Before Your FUT Hair Transplant Bernstein Medical - Center for Hair Restoration. Arkistoitu 4.1.2018. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  9. ↑ a b What to do before a hair transplant? | MAXiM Hair Restoration 3.9.2016. MAXiM Hair Restoration. Arkistoitu 8.5.2018. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  10. ↑ Avram, Marc R., Rogers, Nicole E.: Hair transplantation, s. 23. Cambridge University Press, 2009. OCLC: 359240257. ISBN 9780521879675. Teoksen verkkoversio.
  11. ↑ a b c d e f g h i j Aman Dua, Kapil Dua: Follicular Unit Extraction Hair Transplant. Journal of Cutaneous and Aesthetic Surgery, 2010, 3. vsk, nro 2, s. 76–81. PubMed:21031064. doi:10.4103/0974-2077.69015. ISSN 0974-2077. Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Long-Hair Robotic FUE Bernstein Medical - Center for Hair Restoration. Arkistoitu 6.7.2017. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  13. ↑ a b Paul T Rose: Hair restoration surgery: challenges and solutions. Clinical, Cosmetic and Investigational Dermatology, 15.7.2015, nro 8, s. 361–370. PubMed:26203266. doi:10.2147/CCID.S53980. ISSN 1178-7015. Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ Huawei Shao, Hu Hang, Jin Yunyun, Jiang Hongfei, Han Chunmao, Jufang Zhang: Follicular unit transplantation for the treatment of secondary cicatricial alopecia. Plastic Surgery, 2014, 22. vsk, nro 4, s. 249–253. PubMed:25535463. ISSN 2292-5503. Artikkelin verkkoversio.
  15. ↑ Hair Transplant Procedures: Average Cost, What to Expect, and More WebMD. Arkistoitu 22.11.2017. Viitattu 8.5.2018. (englanniksi)
  16. ↑ a b Eswari Loganathan, Sacchidanand Sarvajnamurthy, Divya Gorur, Deepak Hurkudli Suresh, Maheshwari Nallur Siddaraju, Revathi Thimmanhalli Narasimhan: Complications of Hair Restoration Surgery: A Retrospective Analysis. International Journal of Trichology, 2014, 6. vsk, nro 4, s. 168–172. PubMed:25368473. doi:10.4103/0974-7753.142861. ISSN 0974-7753. Artikkelin verkkoversio.
  17. ↑ A A Barros d'Sa, C E Heard: Arteriovenous fistula after hair transplantation.. British Medical Journal, 11.2.1978, 1. vsk, nro 6109, s. 340–341. PubMed:623982. ISSN 0007-1447. Artikkelin verkkoversio.
  18. ↑ a b Francisco Jimenez: A Tribute to a Hair Restoration Pioneer - Dr. Shoji Okuda - "The Okuda Papers" | International Society of Hair Restoration Surgery International society of hair restoration surgery. Arkistoitu 1.3.2018. Viitattu 6.5.2018. (englanniksi)
  19. ↑ a b History of Hair Transplantation | History of Hair Transplantation Talizi Clinic. Arkistoitu 2.12.2016. Viitattu 6.5.2018. (englanniksi)
  20. ↑ a b Pathomvanich, Damkerng; Imagawa, Kenichiro: Hair restoration surgery in Asians, s. 3-6, 133. Tokio: Springer, 2010. OCLC: 663096537. ISBN 9784431996590. Teoksen verkkoversio. [vanhentunut linkki]
  21. ↑ a b c d e f g h Richard C Shiell: A Review of Modern Surgical Hair Restoration Techniques. Journal of Cutaneous and Aesthetic Surgery, tammikuu 2008, 1. vsk, nro 1, s. 12–16. PubMed:20300332. doi:10.4103/0974-2077.41150. ISSN 0974-2077. Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ a b N. Orentreich: Autografts in alopecias and other selected dermatological conditions. Annals of the New York Academy of Sciences, 20.11.1959, 83. vsk, nro 3, s. 463–479. PubMed:14429008. ISSN 0077-8923. Artikkelin verkkoversio. [vanhentunut linkki]
  23. ↑ a b c Robert M. Bernstein, William R. Rassman, Nazia Rashid, Richard C. Shiell: The Art of Repair in Surgical Hair Restoration Part I: Basic Repair Strategies. Dermatologic Surgery, syyskuu 2002, 28. vsk, nro 9, s. 783–794. doi:10.1046/j.1524-4725.2002.02030.x. ISSN 1076-0512. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Jyoti Gupta, Amrendra Kumar, Kavish Chouhan, C Ariganesh, Vinay Nandal: The Science and Art of Eyebrow Transplantation by Follicular Unit Extraction. Journal of Cutaneous and Aesthetic Surgery, 2017, 10. vsk, nro 2, s. 66–71. PubMed:28852290. doi:10.4103/JCAS.JCAS_27_17. ISSN 0974-2077. Artikkelin verkkoversio.
  25. ↑ A. Barrera: Micrograft and minigraft megasession hair transplantation results after a single session. Plastic and Reconstructive Surgery, marraskuu 1997, 100. vsk, nro 6, s. 1524–1530. PubMed:9385967. ISSN 0032-1052. Artikkelin verkkoversio.
  26. ↑ Papel, Ira D.: Facial plastic and reconstructive surgery, s. 419. New York: Thieme, 2009. OCLC: 231787238. ISBN 9781588905154. Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hiussiirre&oldid=21127144”